Tervetuloa Jyväskylän Asuntomessujen 2014 viheralan ammattilaisille suunnattuun infotilaisuuteen 25.4.
04.04.2012

 

Tervetuloa Jyväskylän Asuntomessujen 2014 viheralan ammattilaisille suunnattuun infotilaisuuteen 25.4.

 Hyvä Viheralan ammattilainen ja yhteistyökumppani,

 Jyväskylässä järjestetään vuonna 2014 asuntomessut Äijälänrannan alueella.

Asuntomessuilla on yhtenä teemana Puu ­ Tarha, joka voi tarkoittaa esim. puurakentamisen innovatiivisia ratkaisuja tai panostamista puutarhoihin ja pihoihin. Erityisenä viheralan pilottina asuntomessuilla esitellään ns.vihertehokkuus-menetelmää, jota ei aiemmin missään Suomessa ole kokeiltu.

 Vihertehokkuus on vapaa käännös ruotsinkielisestä termistä grönytefaktor tai englanninkielisestä termistä green factor. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tontille määriteltävää tehokkuusarvoa, jolla taataan tietty vihreytyksen taso. Menetelmä on alunperin kehitetty Berliinissä, ja sitä on sovellettu mm. Malmössä.

 Vihertehokkuutta tullaan pilotoimaan asuntomessuilla erityisesti yhdessä kuuden omakotitalon korttelissa. Toki on toivottavaa, että rakentajat ja suunnittelijat toisivat ideaa muissakin kohteissa esille.

 Asuntomessuilla on Tampereen tämänvuotisten asuntomessujen tapaan myös kirjattu rakennustapaohjeisiin vaatimus ammattitaitoisten vihersuunnittelijoiden sekä viherrakentamisesta vastaavien työnjohtajien käytöstä. Tämä toivon mukaan näkyy messuilla vuonna 2014 korkeatasoisina piharatkaisuina.

 Jyväskylän kaupunki järjestää viheralan ammattilaisille suunnatun asuntomessuja koskevan info-tilaisuuden keskiviikkona 25.4.2012 klo 14 Viherlandiassa, asuntomessualueen naapurissa. Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan kanssamme. Erityisesti tilaisuudessa on tarkoitus esitellä vihertehokkuus-periaatetta ja sen huomioon ottamista pihasuunnitelmissa.

 Lisätietoja asiasta antaa allekirjoittanut.

Jyväskylän Asuntomessut 2014 internet-sivut osoitteessa:

http://www3.jkl.fi/blogit/asuntomessut/

 Messuterveisin,
Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti
mervi.vallinkoski@jkl.fi
puh. 014-2665060

Viherpäivät ja Vihertekniikka 2013

Osastokartta PDF

 Vuonna 2014 Viherpäivät 11.-12.2.

VYL

Viherympäristöliitto
on valtakunnallinen viheralan keskusjärjestö. Tutustu liittoon »

REALLY?