Aloitin koulutusohjelmajohtajana Hämeen ammattikorkeakoulun, Lepaan yksikön koulutusohjelmissa 1.8.2011, Kaarina Hännisen jäädessä ansaittujen eläkepäivien viettoon. Syksy on mennyt arkirutiinien sisäänajossa ja kehitysideoita työstäessä. Lähtö on ollut vaativa, ei vähiten taloudellisten lainalaisuuksien paineessa. Uudessa hallitusohjelmassa ammattikorkeakoulujen rahoitusta on leikattu todella tuntuvasti. Leikkaus on 120 M? eli lähes 13% kokonaisbudjetista.
Leikkausten jakautumisesta eri ammattikorkeakoulujen kesken ei vielä ole määritelty, mutta painetta tulee olemaan varmasti. Leikkaukset toteutuvat vaiheittain vuoteen 2015 mennessä. Ensi vuosi ei tuo suuria muutoksia, joten tahti kiristyyvuosina 2013-2015. Toisaalta paniikkiakaan ei kannata lietsoa, mutta tilanteeseen on reagoitava heti ja varauduttava kaikin keinoin. Niukkuutta on siis odotettavissa, joka vaatii luovuutta ja entistä enemmän keskittymistä olennaiseen.
Pekka Leskinen viittasi edellisessä blogikirjoituksessaan yhteistyön tarpeellisuuteen ja olen samaa mieltä, että sitä on lisättävä kaikilla tasoilla. Konkreettinen yhdessä tekeminen on varmasti yksi parhaita keinoja luontevaan vuorovaikutukseen. Työelämän kanssa toteutetut hankkeet ja projektit auttavat opetuksen ajanmukaisuuteen, toimivat uraohjaajina ja samalla voidaan oppia uutta molemmilla puolilla.
Yhteistyö myös oppilaitosten välillä on tärkeätä. FUAS (Federation of Universities of Applied Sciences) on Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun muodostama korkeakouluverkko. FUAS on jo alkumetreillä lisännyt yhteistyötä mm. miljöösuunnittelun ja maisemasuunnittelun välillä. Yhteistyössä päästään hakemaan kosketuspintaa myös tekniikan alalta. Toki myös Hamkissa on muita koulutusohjelmia, joista opiskelijat voivat hakea esimerkiksi liiketalousosaamiseen ja maanrakennusosaamiseen syvempää osaamista.
Konkreettisia esimerkkejä yhteistyöstä ovat yhteiset opintojaksototeutukset ja mahdollisuus opiskella osa opinnoista toisessa opinahjossa. Hamkin opiskelija voi ottaa esimerkiksi sivuaineen Lamkista ja päinvastoin. Pidän liittoumaa hyvänä asiana ja uskon myös oppilaitosten välisen yhteistyön lisäämisen myös pienemmässä mittakaavassa olevan lopulta kaikkien etu. Yhteistyötä on tehty tehdään toivottavasti jatkossakin myös muiden toimijoiden kanssa ja näkisin, että yhteistyötä voisi tiivistää entistä enemmän pohtien myös työnjakoa, käytännössä opetuksen painopisteitä eri oppilaitoksissa.
Opetussuunnitelmat ovat OKM:n ohjaamana muuttuneet siihen suuntaan, että kaikkien koulutusalojen ja luonnonvara-alan yhteisiä opintoja on koko ajan enemmän ja käytännön harjoittelua on vähennetty ammattikorkeakouluissa. Myös tämän vuoksi työelämän tarpeisiin vastaaminen vaatii uusia toimintatapoja ja entistä tiiviimpää työelämäyhteyttä. Maisemasuunnittelun ja puutarhatalouden koulutusohjelmat kuuluvat Hamkin biotalouden koulutus- ja tutkimuskeskukseen, jonka kehittämisen painopisteenä on ollut siirtyminen entistä vahvemmin ilmiöpohjaiseen opetussuunnitelmaan ja hankkeistettuun opetukseen. Maisemasuunnittelun koulutusohjelmassa iso osa harjoitustöistä linkittyy työelämään ja opinnäytetöistä lähes kaikki on jo tällä hetkellä hankkeistettu, mutta silti toimintoja tulisi viedä vieläkin vahvemmin ja syvemmin työelämän suuntaan.
Työelämän vaatimukset muuttuvat jatkuvasti ja tarpeita on laidasta laitaan. Kentän moninaiset tarpeet kuvaavat viheralan kirjoa, johon vastaaminen on iso haaste kaikille oppilaitoksille. Mikä on tällä hetkellä hortonomin perusosaamista? Mitä jätetään pois kun uusia vaatimuksia yhteisiä opintoja tulee koko ajan lisää? Pitäisikö profiloitua niin koulutuskentässä kuin yksilötasolla? Työelämään valmistuvan hortonomin olisi kyettävä tuomaan uutta osaamista tullessaan perustaitoja unohtamatta. Mitkä ovat lopulta ne perustaidot, jotka jokaisen hortonomin tulisi hallita?
Perinteinen opetussuunnitelman toteuttaminen varmistaa että tietyt asiat tulevat ainakin opiskeltua ja suoritettua ja toivottavasti myös opittua, mutta siinä on vaarana, että projekteja ei pystytä kaikissa tilanteissa integroimaan työelämään. Lukujärjestys ja opintojaksot kahlitsevat, samoin kela opintopistekertymineen. Voisiko Jyväskylässä menestystä niittänyt Tiimiakatemia olla malli, josta kannattaisi ammentaa oppia? Nähdäkseni osuuskunnalta ponnistava yrittäjämäinen toiminta voisi avata monia mahdollisuuksia. Toki uuteen malliin siirtyminen pitäisi sisällään myös riskejä, hankalia vastuukysymyksiä sekä monia käytännön pulmia ja asteittainen kokeiluluontoinen eteneminen voisi olla viisas lähestymistapa.Opetuksen sisältöjen hallinnan ja resursoinnin kannalta malli on monin verroin pulmallisempi, eikä mallia tietenkään voi kritiikittä pitää hyvänä. On varmasti riski rusikoida näitä rakenteita, mutta kannattaisiko tai pitäisikö riski kuitenkin ottaa?
Tiiviimmässä työelämäyhteistyössä osaamista muokkaisivat isolta osin kohdalle osuvat hankkeet ja toteutetut projektit. Toimintamallissa vaadittavan perusosaamisen ja ydinosaamisen hallinta voi olla melkoinen haaste. Voisiko yrittäjämäinen todellisten hankkeiden kanssa riskillä työskentely kompensoida mahdollisia ydinosaamisen aukkokohtia? Voisiko se silti olla enemmän mahdollisuus kuin uhka? Voidaanko kentällä rekrytointiin satsaamalla löytää kirjavasta osaajajoukosta oikea henkilö? Miten kentällä nähdään, jos oppilaiden muodostama osuuskunta voittaa tarjouksen?
Mitä uutta osaamista pitäisi olla? Korostuvatko esimerkiksi paikkatietojärjestelmät lähivuosina niin paljon, että jos emme hallitse niitä, menee aiemmin ja vielä tällä hetkellä hortonomeilla olevat pestit jatkossa yhä useammin muiden alojen insinööreille? Toisaalta onko tehokas teknologian hyödyntäminen keino vastata niukkoihin resursseihin? Kaikista ei kannata leipoa paikkatietoeksperttejä, mutta kannattaako myöskään tavoitella tilannetta, jossa kaikki hallitsevat saman hyvin samansisältöisen osaamisen tasaisesti. Pitäisikö uskaltaa erikoistua entistä selvemmin?
Hortonomiopiskelijoita on hyvin monenlaisilla taustoilla ja aiemman uran hyödyntäminen voi tuottaa hyviä yhdistelmiä. Osalla on rutiinia ja puutarhurin tutkinto ja paljon työkokemusta. Näkisin, että hyvin erilaisilla taustoille oleva opiskelija-aines on vahvuus. Pitäisikö entistä rohkeammin tukea hieman poikkitieteellisiä polkuja, joissa hyödynnetään opiskelijan aiempaa koulutusta ja työuraa? Puutarhureilla on usein kokemuksen kautta hyvä pohja ohjata uraa hortonomin osaamisen ydinalueille, mutta reviirien rikkomistakin nähdäkseni tarvitaan.
Tässä blogissa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Toivottavasti keskustelu jatkuu vilkkaana ja eri tahot tuovat keskusteluun näkemyksiään. Itse lupaan olla pelkkänä korvana ja avoimena räväkämmillekin ehdotuksille. Entistä parempia toimintamalleja voidaan lähteä kehittämään rohkeilla avauksilla ja avoimella keskustelulla.
