Ketä varten koulutetaan?
Maassamme on kolmisenkymmentä oppilaitosta, jossa voi opiskella puutarhuriksi. Aloituspaikkoja on peräti n. 500 kpl. Kaikki paikat eivät välttämättä täyty ja varsin iso osa jättää vielä leikin kesken muutaman hetken opiskeltuaan. Keskeyttäminen on suurta nimenomaan nuorten osalla. Aikuiskoulutuksen puolella keskeyttäminen on … Lue lisää
Pekka Metsola: Hyvää kannattaa odottaa
Rohkeat ja onnistuneet toteutukset toimivat innostavina suunnan näyttäjinä ja rohkaisevat myös muita omien ratkaisujensa tekemisissä. Erityisen tärkeitä tasokkaat esimerkit ovat toimialoilla, joilla vielä enemmän tai vähemmän etsitään kansallista identiteettiä.
Jyrki Sinkkilä: Vihreä Aalto?
Edellisessä blogissa Kaarina Hänninen tarkasteli viheralan koulutuksen näköaloja neljänkymmenen vuoden ajanjaksolta. Vaikka aikaperspektiivini on suppeampi ja tunnen lähinnä yliopistokoulutusta, tuntuu siltä, että runsaassa viidessä vuodessa koulutuksessa lähes kaikki on muuttunut. Tänä aikana ainakin yliopistot ja yliopistokoulutus ovat kokeneet perinpohjaisen myllerryksen, … Lue lisää
Kaarina Hännilä: Puutarha-alan koulutus ajan virrassa
Vanhojen aikojen muistelemista ei useinkaan katsota hyvällä, mutta se sallittakoon lähes neljän kymmenen vuoden työuran loppumetreillä. Koulutuksen toteuttajana on usein kokenut olevansa altavastaajana. Työtä tehdään opetusministeriön, opetushallituksen, koulutuksen järjestäjien, työelämän ja opiskelijoiden vaatimusten ristipaineissa.
Vihreämmästä elinympäristöstä iloa ihmisille, luonnolle ja ilmastolle
Vihreys kannattaa ja piristää. Nurmikentällä puiden katveessa on kuumana kesäpäivänä huomattavasti alastonta asfalttia miellyttävämpää, viihtyisä viheralue nostaa lähikiinteistöjen arvoa, lampien rannat, puutarhat ja metsikköalueet ovat suosittuja ajanviettopaikkoja. Tutkimusta viheralueiden suotuisasta vaikutuksesta niin ihmisten fyysiseen kuin henkiseenkin terveyteen, kaupunkiympäristön hyvinvointiin ja … Lue lisää
Uusimmat kirjoitukset
- Ei ainoastaan Viherympäristöliitto vaan myös koko viheralan yhdistyskenttä muutosten edessä
- Onko viheralalla varaa lakkauttaa Viherympäristöliitto ensi talvena?
- Viheralan koulutuksen työelämävastaavuus
- Viheralan opetuksessa tarvitaan vihdoin rohkeita päätöksiä
- Heikki Peltoniemi: Voivatko talouspaineet olla entistä luovemman ja tiiviimmän yhteistyön lähde?







