Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tutkimus

Tampereen yliopisto on Opetus-ja kulttuuriministeriön Liikuntapaikkojen rakentamista, ylläpitoa tai käyttöä palvelevaan tutkimus- ja kehitystyöhön saamalla avustuksella (Päätös 2.5.2018) tehnyt leikkikentän leikkivälineiden putoamisalustojen turvallisuutta valtakunnallisesti kartoittavan tutkimuksen. Tutkimus toteutettiin 1.6.2018-30.6.2019 välisenä aikana.

Tutkimusprojektin ohjausryhmään kuuluivat: ylitarkastaja Jarkko Rantamäki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta, vastaava rakennuttaja Anna-Kaisa Kaukola Turun kaupungin Kaupunkiympäristötoimiala, toimitusjohtaja Marko Eskolainen Pro Park Palvelut Oy, varatoimitusjohtaja Henrik Bos VRJ Group/VRJ Länsi-Suomi Oy sekä professori Pauli Kolisoja Tampereen yliopisto, maa- pohja- ja ratarakenteet. Raporttiin liittyvät tutkimukset ja kirjoitustyön on tehnyt tutkija Tapani Jäniskangas Tampereen yliopisto, maa- pohja- ja ratarakenteet.

Tutkimusraportti  LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN PUTOAMISALUSTOJEN TURVALLISUUSKARTOITUS (MATERIAALIT, ISKUNVAIMENNUS, PÖLY) JA LAATUKRITEERIT avautuu tästä (pdf).