Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Chelsea Flower Show:ssa Britanniassa nähdään ensi keväänä ensimmäistä kertaa suomalainen puutarha - giniyrteillä ja hyönteistaiteella ryyditettynä!

Britannian kuninkaallinen puutarhaseura, Royal Horticulture Society (RHS) on julkistanut vuoden 2019 Chelsea Flower Show -kilpailunäyttelyyn valitut osallistujat. Mukana on ensimmäistä kertaa suomalaisedustus.

The Roots in Finland Kyrö Garden -nimeä kantava puutarha on maisemasuunnittelija, ympäristöbiologi Taina Suonion (Roslings Manor Gardens) käsialaa. Suunnittelijalle viheralan kansainvälisesti vanhin ja arvostetuin kisa on tullut jo tutuksi. Suonio on ollut jo neljäntoista vuoden aikana avustamassa kultaakin voittaneita kilpapuutarhoja. Viime keväänä hän oli voittamassa kultaa ja yleisöäänestyksen suunnittelija Mark Gregoryn tiiminvetäjänä, vastaten istutuksesta ja puutarhan esteettisestä ilmeestä. Kotimaassaan hän toimii tällä hetkellä muun muassa Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus - viherkatot osaksi kaupunkia -tutkimusryhmän jäsenenä.

Puutarhan kuvailua

The Roots in Finland Kyrö Garden ammentaa inspiraationsa suomalaisesta kulttuuriperinnöstä sekä suomalaisten niittyjen ja lehtojen biodiversiteetistä. Suunnitelma tuo nämä elementit suomalaisen Helsingin keskustassa asuvan pariskunnan pihakeitaaksi, muistuttaen kaupunkilaisia juuristaan maaseudulla. Puutarhan solisten pulppuava vesiaihe korostaa suomalaisten suhdetta järviinsä ja tukee luonnon monimuotoisuuden kuvaa.

Vesiaiheen ympärillä oleva seinä kuvaa pihaa rajaavia rakennuksia. Seinä on rakennettu kuusivanerista. UPM:n vanereiden raaka-aineena käytetään pohjoisen ankarissa olosuhteissa kasvavaa koivua ja kuusta, joiden luontaiset ominaisuudet antavat levyille niiden ylivoimaiset rakenteelliset ominaisuudet. Perhospuutarha-alue osana suunnitelmaa tarjoaa katseltavaa ja viestittää pölyttäjien merkityksestä ekosysteemille. Puutarha-alueen pitkää sivua (9,0 x 6,0m) reunustaa aito, satavuotias harmaantunut ladon seinämä, jonka vierellä kasvaa perinteisiä niittykasvejamme. Suomalaisia puita edustaa asiaan kuuluvien katajien lisäksi myös harvinainen punakoivumme, ensimmäistä kertaa esillä Chelsea Flower Show:ssa, ja puiden alla koreilevat kansalliskukkamme kielot.

Puutarhan kulkutiet ja oleskelusyvennys kivipaasipenkkeineen esittelevät suomalaista graniittia eri perinteisin tavoin työstettynä. Katseenvangitsijoina kauneuden keskellä koreilevat taitelija Ru Runebergin taidokkaat ja persoonalliset hopeaveistokset, jotka kruunaavat puutarhan.

Puutarhan rakentaa palkittu viherrakennusliike Conquest Creative Spaces ja laadukkaista taimista tunnettu Creepers Nursery toimittaa kasvit. Kasvien istutuksesta ja puutarhan viimeistellystä ilmeestä vastaa tietysti suunnittelija itse luottotiiminsä kanssa.

Yhteistyöllä maailmalle

Kilpapuutarhan pääsponsori on isokyröläinen ruistislaamo Kyrö Distillery Company. “Meille tämä on erinomainen tapa tuoda esiin suomalaisuutta ja Napue ginimme raaka-aineita briteille kotoisalla tavalla. Taina on tehnyt upeata työtä ja itse asiassa puutarhan raaka-aineista saisi tislattua ginin”, sanoo Kyrö Distilleryn toimitusjohtaja Miika Lipiäinen.

”Olemme todella iloisia, että suomalainen puutarhasuunnittelu pääsee näkyviin yhdessä maailman arvostetuimmassa puutarhanäyttelyssä. Näyttely yhdistää suomalaisia raaka-aineita, osaamista ja muotoilua mitä parhaimmalla tavalla. Toivomme tietysti myös, että The Roots in Finland Kyrö Garden pääsee kilpailemaan parhaan puutarhan palkinnosta”, toteaa Suomen Lontoon -suurlähetystön neuvonantaja Pirjo Pellinen.

”Suomalaisen kiven puolestapuhujana ja kiviteollisuuden edelläkävijänä Loimaan Kivi on kiitollinen Tainan kutsusta saada olla esillä kivitoimittajana näin arvostetussa puutarhakilpailussa. Suomalainen puutarha, maailman parhaan ginin siivittämänä sopii erinomaisesti kohta 100 vuotta täyttävän yrityksemme jalkautumiselle Englantiin”, toteaa Loimaan Kiven toimitusjohtaja Mikko Paljakka.

Kilpapuutarhan suomalaiset taimet (punakoivut, juhannusruusut ja tornionlaaksonruusut) toimittaa Taimisto Huutokoski Oy. ”Tuotamme isompia katupuita 40 ha alueella. Meiltä saa muun muassa erittäin talvenkestäviä puita, ja olemme Euroopan pohjoisin taimisto, joka on erikoistunut katupuihin”, kertoo Arttu Haverinen. The Roots in Finland Kyrö Garden kasvussa mukana on myös T-Sijoitus Oy.

RHS Chelsea Flower Show on Kuninkaallisen Puutarhaseuran keväinen kilpailu, joka on Britannian suurimpia vuotuisia mediatapahtumia ja järjestetään ensi vuonna 103:nnen kerran. Alueella vierailee julkisuuden henkilöitä kuningattaresta elokuva- ja rock-tähtiin, ja BBC lähettää show’n ajan livelähetystä alueelta. Viikon kestävässä näyttelyssä käy vuosittain 160 000 ihmistä. Tapahtuma järjestetään 21-25.5.2019.

Lisätietoja: 

Taina Suonio, Roslings Manor Gardens
+358 (0)50 443 5789, taina.suonio(at)rmgardens.fi
www.biodivercity.fi