Vanhojen puiden luontoarvot ja niiden huomioon ottaminen

Vanhoilla puilla on monia erityisiä ominaisuuksia ja elinympäristöjä, joita ei nuoremmilla saman puulajin yksilöillä ole. Vanhoilla puilla on suuri maisemallinen ja kulttuurihistoriallinen arvo, mutta ne ovat erittäin arvokkaita myös niille erikoistuneiden puiden seuralaislajien suojelun kannalta. Viheralueet ja kaupunkimetsät ovat merkittäviä vanhojen puiden keskittymiä, joilla on omat ekologiset erityispiirteensä ja hoidon haasteensa.

Vanhoissa puissa on monipuolinen valikoima puiden mikrohabitaatteja, kuten tikankoloja, laho-onkaloita, mahlavuotoja, sienten itiöemiä sekä kuolleita paksuja oksia ja haaroja, jotka ovat elinympäristöjä monille harvinaisille ja uhanalaisillekin eliölajeille. Mikrohabitaattien kehittymistä voidaan jouduttaa tekemällä nuorempiin puuyksilöihin keinotekoisesti vaurioita, jotka nopeuttavat vanhoille puille tyypillisten mikrohabitaattien kehittymistä. Tällaisia tekniikoita ovat mm. tikankolon alun tai linnunpöntön tekeminen puun runkoon moottorisahalla, erilaisten kuorivaurioiden aiheuttaminen puuhun sekä oksien ja haarojen kaulaaminen tai katkaiseminen esimerkiksi räjäyttämällä. Tällaiset puiden vanhentamisen (veteranisation) tekniikat nopeuttavat puiden kehittymistä soveltuviksi elinympäristöiksi osalle vanhoista puista riippuvaisista lajeista. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun vanhojen puiden jatkuvuus on uhattuna kuolleisuuden vuoksi, koska puiden ikärakenteen aukon vuoksi lähiaikoina ei ole varttumassa uusia vanhoja puita korvaamaan kuolevia. Puiden vanhentamisen tekniikoilla puiden ikärakenteen aukkoa on ainakin osittain mahdollista kuroa umpeen.