Hyvinvoivat reunavyöhykkeet

Puheenvuorossa keskitytään reunavyöhykealueiden hyvinvointiin kolmesta näkökulmasta.

Hanna Tuovila: LUONTO REUNOISSA

Kahden erilaisen ekosysteemin rajapintaan syntyy vyöhyke, jossa ekosysteemit vaikuttavat toisiinsa. Erityisen tärkeitä ovat reunat, joissa kohtaavat kolme toiminnaltaan erilaista kokonaisuutta: metsä ja avoin, metsä ja vesi tai avoin ja vesi. Reunoilla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia kohtaaviin ekosysteemeihin. Molemmat näkökulmat tulisi huomioida suunnittelussa ja hoidossa siten, että viheralueilla voitaisiin tukea monimuotoisuutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Reunojen haitalliset vaikutukset erityisesti metsissä voivat ulottua kuvion sisällä pitkälle. Monet uhanalaiset metsälajit eivät menesty alueilla, joilla on paljon reunavaikutusta. Tämä on tärkeää erityisesti siksi, että kaupunkiympäristön pienissä metsäsaarekkeissa koko metsä saattaa olla pelkkää reunaa.

Reunavaikutuksen voimakkuuteen voidaan vaikuttaa suunnittelulla ja hoidolla ja pienentää reunan haitallista vaikutusta. Reunojen hyödylliset vaikutukset liittyvät erityisesti lajiston monimuotoisuuteen. Kaikissa reunoissa osa molempien ekosysteemien lajeista viihtyy myös rajautuvan ekosysteemin puolella tai jopa hyötyy siitä, erityisesti elinympäristövaatimuksiltaan joustavat yleiset lajit . Siten molemmat ekosysteemit monipuolistavat toistensa lajistoa. Jos tiedetään paikalliset lajit, voidaan niiden edellytyksiä parantaa sekä suunnittelulla että hoidolla ja vahvistaa siten reunojen positiivisia vaikutuksia.

Varpu Mikola: REUNAVYÖHYKE EKOSYSTEEMIPALVELUIDEN TUOTTAJANA

Kaupunkiympäristöt muodostuvat reunavyöhykkeistä. On hallinnollisia rajoja, rakennetun ja rakentamattoman välimaastoa, erilaisien kasvillisuustyyppien mosaiikkia sekä monien käyttötapojen muovaamia ja väliin jääviä alueita. Reunavyöhykettä ei määrittele kaavamerkintä tai hoitoluokka, vaan se voi olla osa puistoa, tonttia tai liikennealuetta. Ennemminkin reunavyöhykkeen määrittelee käyttäjien kokemus.

Reunavyöhykkeet ovat usein suojavyöhykkeitä, siirtymäalueita ja luonteeltaan epämuodollisia. Toisaalta reunavyöhyke voi olla hyvin kapea ja muodostua vaikkapa pensasaidasta. Hyvinvoinnin kannalta reunavyöhykkeitä voidaan tarkastella erityisesti ekosysteemipalveluiden ja elävän infrastruktuurin näkökulmasta. Reunavyöhykkeet tarjoavat ekosysteemipalveluiden muodossa valtavan potentiaalin sekä ihmisen että muiden eliöiden hyvinvoinnin tukemiseen. Esimerkkinä tästä toimivat tuki- ja säätelypalvelut: missä muualla vaikkapa melun tai visuaalisten haittavaikutusten lieventäminen olisi ilmiselvempää kuin juuri reunavyöhykkeillä?

Kontrolloidussa kaupunkiympäristössä reunavyöhykkeet voivat tarjota tilaa paitsi villille luonnolle, myös ihmisten vapaammalle toiminnalle. Ekosysteemipalveluesimerkkiä jälleen hyödyntäen, reunavyöhykkeet voivat tuottaa raaka-aineita ja tarjota vaikkapa pajunoksia virpomisvitsojen tekoa varten. Puistosta tai kerrostalopihasta sellaisten katkominen ei tulisi kysymykseenkään.

Susanna Hytti: REUNAVYÖHYKKEIDEN KUNNOSSAPITO

Reunavyöhykkeiden kunnossapidon tavoitteena tulisi olla tasapaino turvallisuuden, siisteyden ja luonnon monimuotoisuuden välillä. Vyöhykkeet voivat lisätä alueen visuaalista kauneutta ja parantaa maisemallista laatua. Reunavyöhykkeet tarjoavat elinympäristön monille kasveille, hyönteisille ja muille eläimille. Ne voivat toimia tärkeinä ekologisina käytävinä, jotka yhdistävät erilaisia luontotyyppejä.

Pitkällä aikavälillä ajatuksella kunnossapidettävät reunavyöhykkeet voivat parhaimmillaan vähentää kunnossapidon tarvetta, parantaa maisemakuvaa ja tukea kestävää kaupunkiympäristöä. Kunnossapidon on tärkeää määritellä eri kunnossapitoluokkien rajat selkeästi, mutta niin, että reunavyöhykkeet ovat erillisiä siirtymäalueita alueiden välillä. Maiseman kiinnostavuutta ja luonnon monimuotoisuutta voi lisätä viheralueiden sisällä esimerkiksi jättämällä puuryhmän alla olevan nurmialueen leikkaamatta.

Kunnossapidossa alueet olisi hyvä nähdä siirtymävyöhykkeinä, käyttäjien turvallisuus ja esteettömyys huomioiden erityisesti liikenteen ja kävelyreittien läheisyydessä, joissa liian korkea kasvillisuus voi estää näkyvyyden. Reunavyöhykkeiden leikkuun harvennuksella kasvillisuus saa kukkia pidempään muodostaen tiivistyvässä kaupungissa suojapaikkoja, jotka ovat tärkeitä pölyttäjien ja pieneliöiden kulkureitteinä. Ne voivat toimia myös lintujen pesimäalueina. Pieneläimille ne voivat tarjota rauhallisia lepoalueita ja ruokaa.

Vyöhykkeet voivat myös vähentää pintavaluntaa ja edistää veden imeytymistä maaperään, jolloin alueen veden hallinta voi parantua ja tulvariski vähentyä. Reunavyöhykkeet voivat toimia myös suodattavina vyöhykkeinä, jotka estävät ravinteiden ja saasteiden pääsyä vesistöihin. Reunavyöhykkeiden töitä suunniteltaessa on huomioitava lintujen pesintä ja hyönteiskaudet sekä kuturauhoitusajat kalalajeittain ja vesialueittain.

Niittoajassa on hyvä huomioida alkuperäisten lajien säilyminen, kukinta ja siementäminen. Käytännössä ainakin savimailla liian märkä maa estää myöhään syksyllä koneellisen niiton, josta johtuen niiton ajankohta on usein kompromissi.

Vieraslajien torjuntaa ilman torjunta-aineita on hyvä tehdä tarpeen mukaan kasvukaudella pistemäisillä niitoilla. Työssä tulee välttää kemikaalien käyttöä, sillä reunavyöhykkeet voivat toimia luonnonmukaisina suojavyöhykkeinä ja veden suodattajina.

Asukkaille on tärkeää viestiä, miksi reunavyöhykkeitä tai osia uusista viheralueista suunnitellaan, rakennetaan ja kunnossapidetään eri lailla kuin ennen.