Ennallistamisasetuksen 8. artikla tuo kaupunkivihreän ja kaupunkiympäristöjen latvuspeiton vahvemmin keskiöön. Lähetimme kesäkuun lopulla Ympäristöministeriöön Viherympäristönliiton kannanoton kansallisen ennallistamissuunnitelman laadinnan tueksi. Peräänkuulutimme siinä 1) riittävän kunnianhimoisia tavoitteita, 2) kaupunkivihreän laatua määrän ohella ja 3) paikallisten toimenpiteiden tärkeyttä. Kiteytimme myös keinoja ennallistamissuunnitelman toimeenpanoon: 4) kaupunkivihreän säilyttämistä ja 5) laadun parantamista, 6) uuden vihreän lisäämistä, 7) vaikuttavia ohjauskeinoja ja 8) resursseja viheralalle.
1) LATVUSPEITON JA KAUPUNKIVIHREÄN TAVOITETASOJEN OLTAVA RIITTÄVÄN KUNNIANHIMOISIA
Vaikka Suomen kaupungit ovat eurooppalaisiin verrattuna hyvin vihreitä ja asetuksen esittämät no net loss -kynnysarvot ylittyvät, ennallistamissuunnitelmaan asetettujen tavoitteiden tulee olla kunnianhimoisia sekä ennen että jälkeen vuoden 2030. Kokonaisheikentymättömyyden tavoite tulisi sisällyttää suunnitelmaan. Nykyisiä kynnysarvoja (latvuspeitto 10 %) ei tule pitää tavoitteena tyydyttävää tasoa määriteltäessä vaan tavoitetasoja tulisi tarkistaa suhteessa tutkimustietoon ja kansalliseen tietopohjaan. Laskentamenetelmiä on yhtenäistettävä ja koottava luotettava tietopohja kuntien latvuspeiton ja kaupunkivihreän nykytilasta.
2) LAADULLISET KRITEERIT MÄÄRÄLLISIÄ TÄYDENTÄMÄÄN
8. artiklan keskittyminen pelkästään määrällisiin tavoitteisiin on ongelmallista, sillä laadulla on keskeinen merkitys viherrakenteen ekosysteemipalvelujen tuottamisessa. Tämä koskee etenkin kaupunkivihreää, jonka erityyppiset, laadultaan hyvin vaihtelevat alueet lasketaan asetuksessa samanarvoisiksi. Lisäksi nykyinen asetusteksti korostaa kaupunkivihreän monimuotoisuus- ja ilmastohyötyjä, sivuuttaen hyvinvointi- ja terveyshyödyt. Määrällisten indikaattorien lisäksi tarvitaan kansallisia laadullisia kriteerejä liittyen kaupunkivihreän tyydyttävään tasoon ja viherrakenteen monihyötyisyyteen: biodiversiteettiarvoon, ilmastosopeutumiseen – hulevesien hallinnan ja viilennyksen hyötyihin – hiilinielupotentiaaliin ja hyvinvointi- ja terveyshyötyihin.
3) YLÄTASON TAVOITTEET TOTEUTUVAT PAIKALLISEN TASON TOIMILLA
Vaikka ennallistamisasetuksen mukainen seuranta on kansallisella tasolla ja kaupunkiekosysteemitasolla, viherympäristön hyödyt samoin kuin sitä koskevat toimenpiteet tapahtuvat paikallisella tasolla. Kunta- ja kaupunginosatason näkökulma on olennainen kaupunkivihreän ja latvuspeiton määrällisten ja laadullisten tavoitteiden saavuttamisessa. Jos kaupunkiekosysteemi rajataan laajaksi, miten voidaan turvata kaupunki- tai kaupunginosatason latvus- ja viherpeitteisyyden määrät? Paikallinen taso on keskeinen myös niiden tuottamien hyötyjen oikeudenmukaisen jakautumisen ja osallistamisen näkökulmasta.
4) SÄILYTÄ KAUPUNKIVIHREÄÄ
Kaupunkien tulee säilyttää olemassa olevaa kaupunkivihreää ja etenkin arvokkaita alueita. Maankäyttöä tulee ohjata tukeutuen maisemarakenteeseen ja luonnon prosesseihin. Luonnonolot ja olemassa oleva kasvillisuus tulee ottaa huomioon asemakaava-alueilla ja uusia tontteja rakennettaessa. Olemassa olevan kaupunkivihreän arvot tulee tunnistaa nykyistä paremmin ja määritellä sen arvoille kriteerit. Viherryttäminen edellyttää maankäytön yhteensovittamista – se ei ole este kaupunkien kasvulle tai elinvoimalle.
5) PARANNA KAUPUNKIVIHREÄN LAATUA
Kaupunkivihreän laatua on parannettava turvaamalla viherrakenteen ekologista kytkeytyvyyttä ja verkostomaisuutta ja säilyttämällä luontohyödyiltään arvokkaita alueita ja parantamalla heikentyneitä. Suunnittelussa ja hoidossa edistettävä rakennetun viherympäristön monihyötyisyyttä ja tuettava luonnon monimuotoisuutta ja ilmasto-, terveys- sekä hyvinvointihyötyjä.
6) LISÄÄ KAUPUNKIVIHREÄÄ
Kaupunkien tulee kasvattaa systemaattisesti latvuspeittoa ja kasvillisuuspeitteisyyttä, huomioiden avointen biotooppien arvot. Kasvillisuutta on lisättävä viherrakenteeltaan heikoille alueille ja varattava riittävästi tilaa vihreälle kaavoitusvaiheessa ja turvattava kasvillisuudelle suotuisat kasvuolosuhteet. Viherryttäminen tulee integroida kaikkeen rakentamiseen ja luoda kannustimia sen toteuttamiseen.
7) HYÖDYNNÄ VAIKUTTAVIA OHJAUSKEINOJA
Kaupunkien viherryttämistyötä on vahvistettava kunnissa ja selvitettävä, miten nykyinen suunnittelujärjestelmä pystyy vastaamaan tavoitteisiin. Tämä edellyttää kansallisen tason vankempaa ohjausta ja poikkihallinnollisia ohjauskeinoja, jotka yhdistävät ilmasto-, luonto- ja terveyspolitiikkaa ja ulottuvat strategiselta tasolta toteutukseen. EU:n biodiversiteettistrategian mukaista kaupunkiluontosuunnitelman toteutusta on selvitettävä Suomessa. Lisäksi on selvennettävä tavoitteiden toteutumisen kannalta kriittisiä muita ohjauskeinoja (kaavoitus, rakennusjärjestys, lumo-ohjelmat). Vaikuttavien työkalujen, esimerkiksi tontti- ja alueviherkertoimen sekä viheromaisuuden hallintajärjestelmän käyttöä tulee edistää kansallisella tasolla.
8) RESURSSEJA INVESTOINTEIHIN, KOULUTUKSEEN JA TUTKIMUKSEEN
Ennallistamisasetuksen toimeenpano lisää kaupunkivihreän investointeja ja TKI- ja osaamistarpeita. Asiantuntemusta on vahvistettava kansallisella tasolla ja kunnissa, etenkin kaavoituksessa ja rakennusvalvonnassa. Tämä edellyttää kaupunkivihreän suunnittelun ja ennallistamistyön asiantuntijoiden koulutuksen lisäämistä (esimerkiksi maisema-arkkitehdit, maisemasuunnittelijat, biologit). Myös viheralan rakentajien ja kunnossapitäjien osaamista on vahvistettava. Lisäksi tarvitaan resursseja viheralan tutkimukseen.
Kannanottomme tavoitteet ja keinot ovat viheralalle tuttuja. Viesti onkin suunnattu nimenomaan ympäristöministeriölle ja ennallistamissuunnitelman toimeenpanoa valmisteleville työryhmille. Odotamme ennallistamissuunnitelmalta paljon – mutta samalla odotamme laajempaa yhteiskunnallista käännettä kohti kaupunkivihreän vahvempaa tunnistamista päätöksenteossa. Tähän muutokseen tarvitaan meitä kaikkia.
Kirjoittaja
Henkilökuva: Jouni Multimäki