Miten muuntaa kulttuurihistoriallisesti merkittävä puisto- ja kampusalue vastaamaan nykyajan tarpeita menettämättä sen alkuperäistä henkeä? Maisema-arkkitehdit Malin Blomqvist ja Elina Kataja tarjoavat tähän vastauksen, pohjautuen Aalto-yliopiston kampusalueen keskustan uudistamisen suunnittelutyöhön. Entistä parempi saapumisen kokemus, orientoituvuus, esteettömyys, oleskeluun kutsuvat ulkotilat ja lisääntynyt luonnon monimuotoisuus sekä luonnon kiertokulkua kuvastava taideteos yhdistävät kampusalueen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.
Teksti: Malin Blomqvist ja Elina Kataja
Arkkitehtonisten mestariteosten mukauttaminen uusiin tarpeisiin vaatii nöyryyttä, kokonaisnäkemystä ja ammattitaitoa. Tuskin löytyy tunnetumpaa suomalaista arkkitehtia kuin Alvar Aalto, joka yhdessä Elissa Aallon kanssa 1950–60-luvulla suunnitteli Teknillisen korkeakoulun kampusalueen punatiilisine rakennuksineen, joissa Aalto-yliopisto nykyään toimii. Viime vuosina alue on kokenut mittavan muutoksen. Vuonna 2010 osana Suomen korkeakoulujärjestelmän uudistusta syntyi nykyinen Aalto-yliopisto Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistymisen pohjalta. Metro ajoi Otaniemeen vuonna ensi kertaa vuonna 2017, ja seuraavana vuonna alueelle valmistui taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusi päärakennus Väre (Verstas Arkkitehdit). Raide-Jokeri toi vielä uuden liikkumismuodon, kun vuonna 2023 käynnistyi liikenne pikaraitiotiellä.
Laajeneminen vaatii uudelleentarkastelua
Yliopiston laajeneminen ja opiskelijamäärän kasvu muuttivat merkittävästi liikennevirtoja alueella. Uuden metroaseman myötä vanhan päärakennuksen sisäänkäynti ei enää avautunut pääasialliselle saapumisreitille – opiskelijat ja henkilökunta saapuivat nyt toisesta suunnasta, luoden omia oikopolkujaan. Nämä epäviralliset reitit johtivat epäsiistiin ja suorastaan mutaiseen yleisilmeeseen keskeisillä saapumisalueilla. Lisäksi nurmirinteet, terassit ja ikoninen amfiteatterin aukio ilmenivät kuluneina lisääntyneen käytön vuoksi.
Metroaseman ja yliopiston laajentumisen myötä syntyi tarve hahmottaa uudelleen kampuksen sydämen keskeiset osat; liikenne- ja kulkumuotojen liittymiskohdat ja visuaalinen kokonaisuus. Lisäksi yliopisto halusi vahvistaa luonnon monimuotoisuutta, osana modernin kampuksen uutta imagoa.
Kunnioitus historiaa kohtaan
Projektin kulttuurihistoriallinen pohja varmistettiin tiiviissä yhteistyössä tilaajan (Aalto-yliopistokiinteistöt ACRE), Alvar Aalto -säätiön, Museoviraston sekä Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen kanssa. Työn lähtökohtana oli kulttuuriperinnön kunnioittaminen. Kaikki ratkaisut perustuivat laajaan vuoropuheluun, ja suunnittelussa noudatettiin Alvar Aallon alkuperäisen kampussuunnitelman periaatteita – samalla kun aluetta päivitettiin vastaamaan nykyajan saavutettavuus- ja käyttövaatimuksia. Työssä osallistettiin myös opiskelijoita.
Maisema-arkkitehtisuunnitelmien pohjaksi tehtiin lukuisia tutkielmia ja selvitettiin alueen osatekijöiden historiallisia suojeluarvoja ja toteutuneisuutta. Lopputuloksena päädyttiin siihen, että kiveysalueiden ruutukaavamainen suuntaus ja kuvio, historiallinen lehmuskuja ja amfiteatterin avautuminen porrastuvan polkuakselin päätteenä olivat tärkeimmät vaalittavat aiheet. Myös terassoituvan rinteen graniittiportaat ja muurit sekä vihreät nurmitasanteet tunnistettiin keskeisiksi, arvokkaiksi aiheiksi.
Suunnitelma perustuu sarjaan julkisia ulkotiloja metroasemalta Amfiteatterin aukiolle sekä varsinaisen aukion kunnostamiseen. Tilasarjat ohjaavat jalankulkureittejä ja luovat opiskeluelämää tukevia ulkotiloja – alueen historiallisia kerrostumia kunnioittaen.
Kuolevat puut saavat uuden elämän
Vaikka alueen arvokkaita aiheita ja erityisesti puustoa oli vaalittu kaikin voimin, kaksi vanhaa lehmusta jouduttiin kaatamaan erittäin huonon kunnon vuoksi. Puut olivat jäänne vanhasta kartanomiljööstä, mutta ne eivät olleet koskaan toimineet kujannepuina vaan ne muodostivat vapaasti kasvavan ryhmän, joka rajasi vanhoja piha-alueita. TKK:n kampusalueen perustamisen myötä 1960-luvulla lehmusryhmä sai näkyvän roolin avainpuina, jotka merkitsivät saapumista päärakennuksen vaikutuspiiriin ja tukivat amfiteatterirakennuksen uutta akselia. Puita nostettiin entisestään esille uusissa kampussuunnitelmissa 2010-luvulla, joissa uusi päärakennus ja julkiset tilat korostavat niiden keskeistä roolia, ja jopa pikaraitiotie luo vihreän kaaren puiden ympärille.
Kuntotutkimuksessa oli kuitenkin havaittu, että puut olivat erittäin huonossa kunnossa ja suorastaan vaarallisia vilkkaimpien kävelyreittien keskellä, erittäin aktiivisella kampusalueella. Tunnustuksena historiallisesta merkityksestä halusimme osoittaa erityistä kunnioitusta näille vanhoille jättiläisille ja pidentää niiden tuonpuoleista elämää arvokkaan esille tuomisen avulla. Kaadetuille rungoille annettiin uusi elämä taideteoksena, jonka maatuvassa puussa tulevat vähitellen näkyviin luonnon kiertokulku ja prosessit.
Uuden istutuskonseptin myötä alueella luotiin siirtymä klassisesta 1960-luvun tyylistä kohti dynaamisempaa kasvillisuutta, tärkeitä pölyttäjiä unohtamatta. Lähellä Aallon keskeisiä rakennuksia istutusten ilme on säännöllinen ja yksinkertainen, kun taas uuden päärakennuksen ja metroaseman läheisyydessä ilme on monipuolisempi, sisältäen sekä historialliseen kartanoympäristöön viittaavia kasveja että alueelle tyypillisiä luonnonkasveja. Näin muodostuu uusi ajallinen kerros, joka katsoo sekä menneeseen että tulevaan.
Kaadettujen puiden säästetyt rungot sijoitettiin kolmeen kohtaan lehmusten vanhan kasvupaikan ympärille, luonnon monimuotoisuutta tukevana teemana. Vanhojen lehmusten runkoa jätettiin paikoilleen pystylahoksi, ja niiden annetaan versoa niin kauan kuin niissä on elinvoimaa. Runkojen rinnalle istutettiin uusi lehmusryhmä. Alueella kuvastuu elämän kiertokulku – kasvu, kuolema ja uudistuminen.
Kaksi haarautuvaa runkoa nostettiin ilmaan puupylväiden varaan – rungot leijuvat kuin jalustalla dynaamisessa prosessissa olevan maantasokasvillisuuden yllä. Jalustalle asettaminen kohottaa rungot kuolleesta materiaalista taideteokseksi, nostaa esiin ja abstrahoi rungoissa tapahtuvaa luontaista prosessia. Runkoasetelma toimii alueen maamerkkinä ja symboloi kampuksen vuoropuhelua menneen, nykyisyyden ja alati muuttuvan tulevaisuuden välillä. Valaistuksen avulla rungoille muodostuu pystysuuntaista liikettä, ja oksat kurottuvat eri puolille kuin elämän polkujen suuntavalinnat.
Saavutettava, kutsuva ja toimiva kampusalue
Amfin alueen kehitys- ja muutostyö sisälsi kulkureittien kunnostusta ja uusia yhteyksiä, muun muassa esteettömän reitin sovittamisen metroasemalta amfiteatterille, uutena kerrostumana mutta jälleen Aallon suunnitelmia kunnioittaen. Amfiteatterin aukiolle ja viereiselle niin sanotulle kiltaterassille suunniteltiin useita siirrettäviä ja pysyviä oleskelurakenteita ja erikoiskalusteita. Tuloksena on kampusalue, joka on aiempaa kutsuvampi, saavutettavampi ja toimivampi. Suunnittelussa huomioitiin selkeät kulkureitit, arvokas kulttuuriympäristö, kestävyys, helppo ylläpito sekä monipuolinen tapahtumakäyttö.
Alueelle suunniteltiin ja rakennettiin uusi pieni betonireunainen amfiteatteri, jonka portaat ja puupenkit houkuttelevat oleskeluun iltapäivän auringossa. Betoni on läpivärjätty mustalla pigmentillä, joka sopii rakennusten tummiin graniittisokkeleihin mutta muodostaa samalla uuden kerroksen historiallisessa ympäristössä. Kiltarakennuksen terassilla teräsrakenteiset istutusastiat toimivat sekä turvallisuutta että vehreyttä lisäävänä aiheena. Entinen hillitty hallintosiipi parvekkeineen onkin nyt opiskelijakiltaelämän näyttämö. Alvar Aallon suunnittelemat vanhat valaisimet kunnostettiin ja ne muodostavat nyt suoran akselin Otaniementieltä amfiteatterille. Hienovaraiset teräsreunukset rajaavat tarpeellisissa kohdissa uusia esteettömiä polkuja ja sopeutuvat eleettömästi maaston tasoeroihin.
Alueen kasvillisuutta kehitetään jatkuvasti, jotta se sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin. Tavoitteena on edelleen pitää kiinni selkeästä ilmeestä, joka pohjautuu alueen arkkitehtuurin aikakauteen. Alvarin aukion suuret nurmitasanteet ovat saaneet luonnonmukaisemman ilmeen, jossa kukkivat lajit vähentävät niittotarvetta. Kasvustoa muokataan myös dynaamisen kasvillisuussuunnittelun mukaisesti, pölyttäjäystävällisesti ja ilmastonmuutosta unohtamatta. Maaperää ja kasvualustaa parannetaan jatkuvasti alueelle tavoiteltavien lajien menestymisen tukemiseksi. Kasvien viihtymistä ja biologista monimuotoisuutta vahvistetaan erilaisissa kasvuolosuhteissa suosimalla lajeja, joilla on mahdollisimman samankaltaiset kasvuvaatimukset, samalla mahdollistaen paikaan sovitettuja hoitotoimenpiteitä.
Maisema-arkkitehtuurin jatkuva muutos
Yliopiston kiinteistöhuolto huolehtii kasvillisuudesta ja kehittää sitä edelleen. Monivuotisten istutusten osalta tavoitteena on maaperän elinvoiman palauttaminen uusien menetelmien avulla, yhteistyössä Maaperän ravintoverkko -asiantuntijoiden kanssa. Toukokuussa 2025 otettiin maaperänäytteitä mikrobitoiminnan analysoimiseksi, ja tulosten perusteella on aloitettu toimenpiteet, joilla parannetaan maan vedenpidätyskykyä ja kasvien ravinteiden ottoa.
Aalto-yliopiston kampus on esimerkki siitä, miten tunnettuja kulttuurimaisemakohteita voidaan muuntaa kunnioittaen historiaa, ymmärtäen muuntuvaa käyttöä ja vastaten aikamme haasteisiin. Maatuvat lehmukset toimivat yhtä aikaa maamerkkeinä, luonnon monimuotoisuuden edistäjinä ja muistutuksena siitä, että menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat vahva osa kaikkia maisema-arkkitehtuuriprojekteja –
kuten myös elämää yleisesti.