Teksti: Eveliina Heinäluoma
Ilmastonmuutos ja luontokato haastavat kaupunkeja ennennäkemättömällä tavalla. Keskustelu kaupunkien roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on siirtynyt strategisesta suunnittelusta arjen valintoihin. Samalla kun valtion ilmastolinjaukset ovat ajoittain jääneet jälkeen kunnianhimoisista tavoitteista, kaupunkien paine tehdä tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja kasvaa.
Ilmastoon sopeutuminen ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen eivät ole pelkkiä visioita, vaan ne määrittävät sitä, millaisiksi kaupunkien asuinympäristöt muodostuvat vuosikymmeniksi eteenpäin. Samalla kaupungistuminen tarjoaa myös ratkaisuja: tiiviimpi yhdyskuntarakenne mahdollistaa yksityisautoilun vähentämisen ja joukkoliikenteen kehittämisen. Kehitykseen liittyy kuitenkin jännite. Kaupunkien tiivistyessä viheralueet ovat usein ensimmäisiä, joista tingitään, vaikka juuri ne ovat avain kestävään ja hyvinvoivaan kaupunkiin.
Laadukas vihreä infra ei ole vain kaupunkien koriste tai kosmeettinen lisäys. Se on keskeinen osa ilmastokestävää, terveellistä ja oikeudenmukaista asuinympäristöä. Kaupungeissa ilmastonmuutos näkyy jo nyt kuumenevina kesinä ja sateisina, leutoina talvina. Viherrakenne viilentää hellejaksojen aikana, sitoo ja imee hulevesiä rankkasateilla sekä parantaa ilmanlaatua. Samalla viheralueet tukevat luonnon monimuotoisuutta ja tarjoavat ihmisille paikkoja liikkumiseen, kohtaamiseen ja palautumiseen. Kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta, vaan myös terveys- ja sosiaalipolitiikasta.
Suomen kaupunkien tulisi kehittää vihreää infrastruktuuria pitkäjänteisesti, ensisijaisesti säästäen olemassa olevaa viherympäristöä ja täydentäen sitä uudella. Vihreä infra ei tarkoita vain laajoja puistoja, vaan myös luovia ratkaisuja rakennetussa ympäristössä: vihreitä kattoja taloihin ja joukkoliikennekalustoon, nurmiratoja raitioteille, puita ja kasvillisuutta kaduille ja aukioille. Kun vihreä infra integroidaan osaksi liikenne- ja kaupunkisuunnittelua alusta alkaen, se tukee sekä ilmastotavoitteita että viihtyisää kaupunkiympäristöä.
Kaupunkien kunnianhimo ei kuitenkaan yksin riitä. Valtion on tuettava ja kannustettava kaupunkeja vihreän infrastruktuurin kehittämisessä. Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa tulisi olla selkeitä kannusteita viherympäristön säilyttämiseen ja lisäämiseen. Lisäksi ekologinen kompensaatio on saatava pakolliseksi: jos luontoa heikennetään, menetys on hyvitettävä aidosti ja vaikuttavasti. Tämä loisi kaupungeille tasapuoliset pelisäännöt ja ohjaisi kehitystä kestävään suuntaan.
Katse on suunnattava seuraavaan hallituskauteen. Seuraavalla hallituskaudella vihreän infrastruktuurin kehittämistarpeet on kirjattava selkeästi osaksi hallitusohjelmaa. Ne on huomioitava osana ilmasto- ja kaupunkipolitiikkaa, ei erillisenä sivujuonteena. Tämä koskee sekä joukkoliikenteen vahvistamista että kaupunkien ilmastosuunnitelmien laajentamista kattamaan ympäristötyö kokonaisvaltaisesti. Joukkoliikenteen valtiontukea on lisättävä, erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla, jotta liikkuminen on kohtuuhintaista ja aidosti vaihtoehto yksityisautoilulle. Samalla kaupunkien ilmastosuunnitelmat on palautettava ja laajennettava koskemaan laajemmin ympäristötyötä. Ilmastotyötä ei voi purkaa tilanteessa, jossa vaikutukset näkyvät jo ihmisten arjessa.
Kun hallitus katsoo peruutuspeiliin, kaupunkien on katsottava tulevaisuuteen. Vihreä infrastruktuuri on konkreettinen keino rakentaa ilmastokestävää, oikeudenmukaista ja hyvinvoivaa Suomea. Se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin, niin ihmisille, luonnolle kuin koko yhteiskunnalle.
Eveliina Heinäluoma on SDP:n toisen kauden kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.