Tulevina vuosikymmeninä Suomi kaupungistuu entisestään ja Suomen väestö keskittyy vauhdilla kouralliseen kasvukeskuksia. Kaupungistuminen ei ole ongelmaton yhteiskunnallinen kehityssuunta, mutta talouden, ilmaston ja luonnon kannalta se on hyvä asia, kunhan se tapahtuu kestävästi. Taloustieteestä tiedetään, että kaupungistuminen kulkee käsi kädessä työllisyyden ja tuottavuuden kanssa, ja tiiviimpi asuminen edesauttaa fossiilittoman yhteiskunnan rakentamista samalla kun luonnolle voidaan varata entistä enemmän sen kipeästi kaipaamaa tilaa.
Jotta etenevä kaupungistuminen voi olla kestävää, sen oltava nykyistä vihreämpää. Viihtyisä ja ekologinen kaupunkirakenne edellyttää luontoa ja viherpintaa. Ennen kaikkea kaupunkivihreästä hyötyvät ihmiset. Viheralueet edesauttavat hulevesien hallintaa ja viilentävät tukalissa helteissä. Molemmat näistä hyödyistä korostuvat etenevän ilmastonmuutoksen keskellä. Kosketusyhteys luontoon edistää sekä kehon että mielen terveyttä. Ihmiset ovatkin tutkitusti valmiita maksamaan lähiluonnosta ja kaupunkivihreästä korkeampina asuntojen hintoina. Yleisenä haasteena säilyy silti se, että usein hyödyt viherympäristöistä jakautuvat kaikille yhteisesti. Markkinat yksin eivät siksikään vihreyttä riittävästi tuota.
Kiinnostava yksityiskohta on se, että hyvinvoinnin kannalta nimenomaan koettu vihreys on ratkaisevaa, ei absoluuttinen viherpinta-ala tai edes luontoarvot.
Tähän tulokseen tuli suomalainen Atte Ahola luokassaan Euroopan parhaana palkitussa opinnäytetyössään “Quality over Quantity? Perceived neighbourhood greenery, not objective, linked to higher wellbeing in Germany” viime vuonna Leidenin yliopistossa.
Kaupunkien viherympäristöissä ratkaisee siis ihmisten mielestä laatu. Tämä pitää kutinsa myös luonnon näkökulmasta. Kaupungeissa olennaista on suojella ja ennallistaa kaikkein arvokkaimpia luontokohteita ja huolehtia ekologisista käytävistä maalla ja vesistöissä. Samalla tiivis kaupunkirakentaminen edesauttaa laajojen luontoalueiden suojelussa ja ennallistamisessa, kun asutus, työpaikat ja palvelut ovat lähekkäin ja mahdollisimman suurelle osalle ihmisiä raiteiden, pyöräilyn tai kävelyn päässä valtavasti tilaa vievän autokaupungin sijaan.
Vanhan puun saa vain odottamalla.
Koska nimenomaan laatu ratkaisee, tiivis kaupunki voi olla vihreä, ja vihreä kaupunki voi olla tiivis – toisin kuin julkisessa keskustelussa usein asia kehystetään. Rajatussa tilassa se toki edellyttää tehokasta ja fiksua maankäyttöä.
Päätöksenteossa viherpinta-alan ja puiden määrän laskemisen rinnalle tarvitaan joka tapauksessa nykyistä huomiota laatuun. Millainen kortteli tuntuu luonnolta? Mikä kutsuu leikkimään, liikkumaan, viihtymään ja poikkeamaan? Ihmisten osallistaminen viherympäristöjen kehittämiseen on tässä avuksi. Luontoarvojen näkökulmasta taas biologien ja ekologien tuottama tutkittu tieto on korvaamatonta. Parhaat ratkaisut voivat olla hyvinkin erilaisia paikasta riippuen. Silti maailmalta kannattaa hakea ennakkoluulottomasti mallia.
Uudisrakentamisessa erityinen haaste on rakentamisen ja jo olemassa olevan vihreän yhteensovittaminen. Tätä korostaa se, ettei elävää luontoa tule mistään myllystä valmiina. Vanhan puun saa vain odottamalla, että puu kasvaa ja vanhenee. Parhaimmillaan luonto paremmin huomioimalla saadaan kuitenkin orgaanista ja kiinnostavaa kaupunkikuvaa suoraviivaisen ja tylsän sijaan.
Laadukkaassa vihreässä kaupunkikehityksessä vastuu on ennen kaikkea paikallisissa käsissä. Kunta kaavoittajana sekä kiinteistöjen omistajat ja kehittäjät ovat avainasemassa. Valtion kannattaa silti kannustaa ja ohjata kestävään suuntaan ja ennen kaikkea mahdollistaa se. Olennaista on antaa kaupungeille enemmän valtaa ja vastuuta kehityksestään ja yksityiskohtaisista ratkaisuista samalla kun luodaan yleisesti puitteet sille, että kestävät ratkaisut ja valinnat ovat taloudellisesti kannattavia joka tasolla.
Atte Harjanne on helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu (vihr.), diplomi-insinööri ja ilmastonmuutostutkija.