Viherympäristöliiton toiminnanjohtajana työskentelevä Taavi Forssell on huomannut yllättävän usein palaavansa samaan kysymykseen: missä vaiheessa vihreä oikeastaan tulee mukaan rakennetun ympäristön suunnitteluun? Liian usein vasta lopussa.
Teksti: Taavi Forssell, henkilökuva: Viherympäristöliitto / Tero Takalo-Eskola
Silloin kun kadut, putket, perustukset ja rakenteet on jo ratkaistu, pöydälle nostetaan vielä yksi kysymys: mahtuisiko tänne muutama puu tai viherkaista? Viherala kutsutaan paikalle viimeistelemään kokonaisuus, ikäänkuin lisäämään maisema rakennushankkeeseen.
Mutta elävä ympäristö ei toimi näin.
Kasvillisuus, maaperä ja vesi eivät ole rakennettuun ympäristöön liimattavia elementtejä. Ne ovat osa sitä samaa järjestelmää. Kun ne huomioidaan vasta lopussa, mahdollisuudet jäävät väistämättä vajaiksi. Silloin puut istutetaan liian pieniin kasvutiloihin, hulevedet johdetaan putkiin vaikka ne voisi imeyttää maahan, ja vihreä jää helposti pintakerrokseksi, joka näyttää hyvältä hetken mutta ei kestä aikaa.
Siksi haluan esittää rakennus- ja infra-alalle ystävällisen mutta rehellisen haasteen: jos todella haluamme rakentaa kestävää ympäristöä, vihreä täytyy ottaa mukaan jo alussa.
Viherala ei tarjoa pelkkää maisemaa. Se tarjoaa ratkaisuja. Luontopohjaiset ratkaisut – hulevesiä sitova kasvillisuus, viherkatot, monimuotoinen kaupunkipuusto ja toimivat kasvualustat – ovat yhä tärkeämpi osa rakennetun ympäristön kestävyyttä.
Kun rankkasateet voimistuvat, hellejaksot pitenevät ja kaupunkien luonto köyhtyy, betonilla yksin ei enää pärjätä.
Vihreällä infralla on erityinen ominaisuus: sen arvo kasvaa ajan ja laadukkaan kunnossapidon myötä.
Tarvitsemme elävää infrastruktuuria. Se tarkoittaa puita, joilla on tilaa kasvaa myös 30 vuoden päästä. Se tarkoittaa maaperää, joka pystyy pidättämään vettä ja tukemaan kasvillisuutta. Se tarkoittaa monimuotoista kasvillisuutta, joka viilentää kaupunkeja, tukee pölyttäjiä ja tekee arkiympäristöistä viihtyisiä. Se tarkoittaa myös sitä, että kasvillisuus nähdään osana teknistä kokonaisuutta eikä vain maisemallisena elementtinä.
Infra-alalla ymmärretään hyvin pitkäikäisten rakenteiden merkitys. Putkistoja, siltoja ja katuja suunnitellaan vuosikymmenten päähän. Saman aikajänteen pitäisi koskea myös kasvillisuutta. Puut ja viheralueet ovat rakenteita, joiden todellinen arvo näkyy vasta vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Kun puu saa kasvaa täyteen mittaansa, sen tuottamat hyödyt – varjostus, viilennys, hiilen sitominen ja ympäristön viihtyisyys – moninkertaistuvat.
Vihreällä infralla on moneen muuhun omaisuustekijään nähden erityinen ominaisuus: sen arvo kasvaa ajan ja laadukkaan kunnossapidon myötä.
Siksi on tärkeää, että kasvillisuus huomioidaan jo suunnittelun alkuvaiheessa samalla vakavuudella kuin muutkin rakenteet. Kun kasvutila, maaperä ja veden kierto ratkaistaan oikein, luodaan edellytykset ympäristölle, joka toimii pitkään ja kestää myös muuttuvia olosuhteita.
Ennen kaikkea tämä tarkoittaa ajattelutavan muutosta.
Viherympäristöliitossa olemme nostaneet tämän vuoden teemaksi ajatuksen, että hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä. Ajatus on yksinkertainen, mutta sen merkitys on suuri. Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että luonto lähellä ihmistä vähentää stressiä, tukee terveyttä ja lisää kaupunkiympäristöjen viihtyisyyttä.
Elävä ympäristö ei ole pelkkä maisemallinen lisä, vaan osa toimivaa yhteiskuntaa ja hyvää arkea. Mutta jotta elävä ympäristö voi tuottaa hyvinvointia, sen täytyy myös saada mahdollisuus elää. Se tarkoittaa riittäviä kasvutiloja puille, toimivia kasvualustoja ja suunnittelua, jossa luonnon prosessit ymmärretään osaksi infrastruktuuria. Kun nämä asiat ratkaistaan suunnittelun alussa, lopputulos on usein myös taloudellisesti järkevämpi.
Rakennetun ympäristön tulevaisuus ei synny betonin ja vihreän
vastakkainasettelusta, vaan niiden yhteistyöstä.
Hyvin suunniteltu vihreä infrastruktuuri säästää pitkällä aikavälillä sekä kustannuksia että ympäristöä.
Viheralan tehtävä on tehdä tämä osaaminen näkyväksi ja tuoda luonnon toiminnan logiikka mukaan keskusteluun. Rakennus- ja infra-alan tehtävä puolestaan on antaa sille tilaa. Rakennetun ympäristön tulevaisuus ei synny betonin ja vihreän vastakkainasettelusta. Se syntyy niiden yhteistyöstä. Kun infrastruktuuri ja ekologia suunnitellaan yhdessä, syntyy ympäristöjä, jotka eivät ainoastaan kestä muutosta, vaan tukevat ihmisten hyvinvointia.
Siksi kysymys ei lopulta ole siitä, rakennammeko vihreää. Todellinen kysymys on, rakennammeko ympäristöjä, joissa vihreä voi oikeasti elää. Kun onnistumme siinä, emme rakenna vain toimivaa infrastruktuuria. Me rakennamme paikkoja, joissa ihmiset voivat paremmin – nyt ja tulevaisuudessa.