Nurmikoita muutetaan niityiksi ja niityillä suositaan yhä useammin paikallisia luonnonkasveja. Säännönmukaisten kukkapenkkien sijaan hoidetaan monilajisia, kerroksellisia ja osin omin ehdoin kehittyviä dynaamisia istutuksia. Puille etsitään lisää paikkoja tiiviissä kaupunkiympäristössä. Kaadettujen puiden rungot jätetään lahoamaan näkyviin paikkoihin, pystyyn tai pitkälleen. Oksat kasataan risuaidoiksi.
Perustetaan pikkuisia, supertiiviitä mikrometsiä. Rakennetaan lampia, puroja ja kosteikoita, joissa hulevesi nousee maanalaisesta putkesta näkyville. Piirretään pieniä sadepuutarhoja ja imeytyspainanteita katujen viherkaistaleisiin. Tarjotaan katot, katokset ja sisäänkäyntien lipat kasvien käyttöön. Tutkitaan ratkaisuja, joilla myös seinäpinnat voisivat olla elinympäristöjä kasvillisuudelle. Vaihdetaan leikkipaikkojen ja pihojen muovipohjaiset materiaalit biohajoaviin ja istutetaan niihin lisää kasveja.
Ajatellaan katua, taloa, toria ja pysäköintipaikkaa kasvillisuuden kotina, pölyttäjien kotina ja lintujen kotina. Huomataan, että teiden ja polkujen lisäksi tarvitaan väyliä, joiden pinnoite on elävä ruoho- tai puuvartinen kasvillisuus, koska osalle kaupunkien erilaisia lajeja edustavista asukkaista juuri ne muodostavat ainoan mahdollisen reitin ruokailemaan ja lisääntymään.
Taitava varallisuuden hallitsija
ei ole se, joka tuhlaa eikä edes se,
joka pelkästään säästää.
Kun tämä kaikki tapahtuu, niin ihmissilmin katsottuna kuntamaisema muuttuu radikaalisti. Totumme kuitenkin nopeasti siihen, että 2030-luvulla rakennettu ympäristö näyttää erilaiselta kuin 2010-luvulla. Ihmisten esteettiset mieltymykset ja niitä ohjailevat arvostukset ovat aina olleet muutoksessa. Hetkellisestä, vain joitain vuosia tai muutamia vuosikymmeniä kestävistä muutosvastarinnan jaksoista siirrymme sivilisaationa varsin sujuvasti uusiin käsitysten kehyksiin. Niinpä luultavasti melko pian unohdamme, kuinka lähellä historiassa oli aika, jolloin säntillisten vieraslaji-istutusten koristama, lajistoltaan köyhä, lyhyeksi leikattu nurmi oli olennainen sivistyksen symboli.
Ihminen on taitava köyhdyttämään luontopääomaansa. Ammoinen ajatus siitä, että ihmisen oikeus ja tehtävä on hallita luontoa, edellyttäisi kuitenkin päinvastaista kykyä. Taitava varallisuuden hallitsija ei ole se, joka tuhlaa eikä edes se, joka pelkästään säästää. Todellista kykyä on saada pääoman arvo kasvamaan. Siinä maisemaakin muuttava vihreä infra toimii olennaisena työkaluna. Siksi vihreään infraan kannattaa sijoittaa.
Liisa Hyttinen
päätoimittaja
Viherympäristö-lehti
Kuva: Kaupungin luontopääomaa voi kasvattaa esimerkiksi integroimalla monimuotoista kasvillisuutta osaksi rakennuksia. Kuvassa alikulkutunnelin sisäänkäynnin kattovihreää Tampereen yliopiston keskustakampuksella toukokuussa 2026. Kuvan otti Liisa Hyttinen.