Lahopuutarhaa, niittyä, suuria puita. Monilajisuutta, kerroksellisuutta ja luonnonmateriaaleja majaleikkeihin. Taloyhtiöpihan voi muuttaa monimuotoisemmaksi, mutta kuka sen tekisi?
Teksti ja kuvat: Liisa Hyttinen
Pohjois-Haagassa Helsingissä sijaitsee kerrostaloyhtiö, jonka piha on harvinaisuus. Pitkänmallisen tontin molemmissa päädyissä on metsäntuntua. Väliin jää monenlaista. On leikkialuetta kiipeilytelineineen, majanrakennusalueineen ja mielikuvitusta ruokkivine pensaikkoineen. On nurmea, jota rytmittävät vanhojen ja nuorten puiden sekä pensaiden muodostama kerroksellisuus. Peremmältä löytyy niittyä sekä ajassa muuntuvaa lahopuutarhaa.
Etupihalla ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoiterakenteet rajoittavat istutuksia, mutta peremmän talon edustalla roihuaa elokuun puolivälissä monilajisten perenna- ja pensasistutusten väriloisto. Sisääntuloväylää reunustaa lehmusrivi sekä jättipoppelien täplittämä nurmialue. Kokonaisuudessaan noin 1,2 hehtaarin tontti on monipuolinen, luonnon monimuotoisuutta tukeva sekä erilaisia esteettisiä elämyksiä tarjoava vehreä kaupunkikeidas.
Kaikki lähti puiden uudistuksesta
Viime vuosikymmenen lopulla taloyhtiössä huomattiin, että puuston uudistamista olisi hyvä suunnitella. Teetettiin kolmivaiheinen puuston uudistussuunni-
telma.
– Huomattiin että kun kaadetaan isoja puita, niin tulee paljon puumateriaalia. Samaan aikaan tuli lahopuutarhat julkisuuteen. Ehdotin, että tehdään samalla lahopuutarha. Suomen luonnonsuojeluliitolla on siitä ohjejulkaisu, jota käytin, kertoo uudistussuunnitelman tehnyt Tuomo Vainikainen, joka on myös taloyhtiön asukas. Vainikainen työskenteli tuolloin projektipäällikkönä VSU maisema-arkkitehdit Oy:ssä.
Valtaosa puuston uudistamisesta tehtiin perinteiseen tapaan. Kaupunki edellytti, että poistettu puu korvataan uudella samanlajisella puulla.
– Pihan lajistosta haluttiin kuitenkin tässä yhteydessä monimuotoisempi ottaen huomioon ilmastonmuutoksen tuomat vaihtelut. Kaadettujen raudus- ja hieskoivujen tilalle tuotiin muita Haagassa 50-luvulla alun perin käytettyjä lajeja, kuten hopeavaahtera ja mantšurianjalopähkinä. Pohjois-Haagan korjaustapaohjeiden mukaisesti pihan korkeimmille paikoille on istutettu metsämäntyjä, jotta turvataan mäntyjen jatkumo myös pitkälle tulevaisuuteen. Kynä- ja vuorijalavat korvattiin samalla lajilla, Vainikainen kertoo.
Kahden kaadetun jalavan osalta perinteisestä tavasta poikettiin: kannot jätettiin jyrsimättä ja rungot pätkittiin lahopuutarhan ainekseksi. Pölleistä tehtiin erilaisia asetelmia ja lahopuumuuria. Oksia koottiin kasoiksi sekä risuaidaksi.
Kuivat oksat rajaavat vanhasta nurmikosta osan niityksi, jonka lajisto saa kehittyä omalla painollaan. Syksyllä, kun nurmikon ja niityn raja on kunnossapidolle selkeä, oksat siirretään pois. Syksyn aikana niitty myös ajetaan kertaalleen alas.
– Niityn aluerajaukseen on vaikuttanut se, että puiden juuristoalueita halutaan suojella nurmikonleikkurin aiheuttamilta vaurioilta. Alue kulottuu luontaisesti loppukesästä, joten yksi niittokerta on ollut riittävä.
– Lisäksi alueelta poistetaan monta kertaa kesässä puiden juurivesat ja siementaimet, Vainikainen jatkaa.
Leikkipaikan vieressä sijaitsee ahkerassa käytössä oleva majanrakennusalue. Materiaalia löytyy metsikön risukasoista, jotka täydentyvät taloyhtiön talkoopäivinä.
Lahopuutarhan lomaan ripotellut perennat sekä osan etupihan kukkaistutuksista Vainikainen on koonnut puutarhaliikkeen poistotaimista. Kasvillisuussuunnittelua pihaan ei ole tehty – istutukset ovat innokkaiden asukkaiden sekä luonnon varassa.
– Ihmettelin, mistä tänne ilmestyi taatanpihlajan taimia. Sitten huomasin, että tuossa Kehä I:n toisella puolella kasvaa taatanpihlajaa. En muuta keksi kuin että linnut levittävät niiden siemeniä sieltä, Vainikainen aprikoi.
Miltä näyttää?
Kauneus on katsojan silmässä eikä lahopuutarhan estetiikka miellytä kaikkia. Asukkaiden toiveesta risukasoja on vähennetty. Naapuriyhtiössä toivottiin rajan tuntumaan tehdyn risuaidan poistoa.
– Pysyvät rakenteet vaativat naapurin kuulemista, mutta onko risuaita tai lahopuutarha sellainen? pohtii taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomas Soisalo.
Suurin osa taloyhtiön yli 80 asunnon asukkaasta ei ole ottanut piha-alueisiin kantaa, mutta muutamat aktiiviset asukkaat ovat tuoneet omia ajatuksiaan keskusteluun.
– Lahopuutarhasta ei valitettavasti ole positiivista palautetta tullut, pahoittelee Soisalo.
Niitty on aiheuttanut pelkoa punkeista, mutta toisaalta kukkivista kasveista on tykätty.
– Kukkivia lajeja löytyy etenkin keväällä, muun muassa lemmikkiä ja kartioakankaalia. Maan omasta siemenpankista näyttää tulevan esiin ajan saatossa kaikenlaista, kuten nyt tänä vuonna näyttävästi kukkinut jaakonvillakko, kertoo Vainikainen.
Ulkoasun lisäksi turvallisuuskysymykset haastavat luonnonmukaistamista. Taloyhtiön hallituksessa on pohdittu esimerkiksi lahopuutarhan palokuormaa. Leikkipaikan tuntumaan koottu ja vuosia käytössä ollut matalista pölleistä koottu tasapainorata sai turvallisuustarkastuksessa poistomääräyksen. Tasapainoilun lisäksi pöllit ovat toimineet myös oppimisen ja tutkimisen välineinä.
– Lapset kaivelevat pölleihin koloja ja tutkivat, mitä ötököitä pöllien alta löytyy, kertoo Soisalo, jonka omakin lapsi kuuluu kerrostaloalueella leikkivään katraaseen.
Pöllit ovat myös tukeneet istutettujen japaninlikusterisyreenien kasvualustakerrosta ja Vainikainen toteaa, että kun ne poistetaan, puille on tuotava lisää kasvualustaa.
Alueella on rottia ja tämänkin taloyhtiön pihasta löytyy rotankolo. Taloyhtiössä on oltu huolissaan siitä, edistävätkö risukasat rottien menestymistä. Toisaalta risukasoja suositellaan jätettäväksi esimerkiksi pihassa joskus havaitulle siilille talvehtimis- ja pesäpaikoiksi. Soisalo harmittelee, että myös ohjeistukset esimerkiksi haravointijätteen siivoamisen osalta ovat ristiriitaisia, mikä tuo haasteita taloyhtiön päätöksentekoon.
– Hallitus koostuu maallikoista, joten tiedonsaanti on sattumanvaraista. Kaikissa taloyhtiöissä ei ole Tuomoa, Soisalo toteaa.
Kiinteistöpihojen ohjaus ontuu
Ristiriitaiset ohjeet ja suositukset sekä vastuunjaon puute johtavat siihen, että kiinteistöpihojen hoitoa ei tehdä suunnitelmallisesti ja kokonaisvaltaisesti. Yksittäinen aktiivinen ja osaava asukas voi tehdä paljonkin, mutta se ei takaa jatkuvuutta eikä pihojen liittymistä kokonaisuutena osaksi kaupungin viherverkoston laadullista kehittämistä. Esimerkiksi ilman asiantuntevaa suunnittelua puuston uudistamista ei välttämättä osata tehdä ajoissa, vaan voidaan joutua kaatamaan kaikki ikääntyneet puut ilman että tontille jää nuorta puustoa tilalle.
– Se on myös tosi iso kustannus taloyhtiölle. Helposti voidaan olla suunnitelmallisia putki- ja kattoremonttien suhteen. Mutta siinä vaiheessa, kun pitää 20 puuta istuttaa kerralla kaadettujen tilalle, niin se on iso raha, sanoo Soisalo.
Isännöinnin ja kiinteistöhuollon tehtäväkentässä piha-alueiden kokonaisuuden kehittämistä ei juuri tehdä.
– Tavanomaiseen huoltosopimukseen ei kuulu luonnon monimuotoisuuden visiointi, toteaa Soisalo.
Kaupungin kaava- ja rakennusmääräykset eivät edellytä luontopohjaisia ratkaisuja kauan sitten rakennetuilla tonteilla. Soisalo visioi, että kaupunki voisi velvoittaa esimerkiksi luonnonmukaiseen hulevesien käsittelyyn tontilla rajoittamalla hulevesien ohjaamista tontilta pois.
Lainsäädäntö ei aseta taloyhtiöille, isännöitsijöille tai kunnille velvoittavia toimia, jotka lisäisivät luonnon monimuotoisuutta kiinteistöillä. Vainikaisen ja Soisalon taloyhtiö sijaitsee liito-orava-alueella, mikä edellyttää tiettyä prosessia puiden kaadon yhteydessä, mutta sekään ei luonnon monimuotoisuutta lisää.
Jos kiinteistöpihoilta edellytettäisiin tiettyä luontopohjaisten ratkaisujen tasoa, voitaisiin esimerkiksi kuntatasolla mitata ja kehittää viherverkoston laatua kokonaisuutena – ei vain julkisten viheralueiden osalta. Luonnoneliöiden kannalta tämä olisi mielekästä, sillä niille kiinteistöjen ja julkisten alueiden rajoilla ei ole merkitystä.