Millaisia ne ovat, miten niitä hoidetaan ja miksi? Ja millainen on metsin rooli kaupunkien kestävyystavoitteiden ja vehreämmän rakennetun ympäristön saavuttamisessa, kysyy Tommi Laakkonen Silta-blogin Kestävä vehreä kaupunki 2035 -sarjan kirjoituksessaan.
Suomalaisista asuu kaupungeissa kolme neljästä. Maa-alasta kaupunkimaiset alueet ovat luokkaa kaksi prosenttia. Taloudellinen toimeliaisuus keskittyy kaupunkeihin ja kaupungit kilpailevat keskenään asukkaista ja yrityksistä. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, millainen paikka kaupunki on asua.
Tutkimusprofessori Tyrväinen on ryhmineen tutkinut, että lähistöllä olevilla laajoilla kaupunkimetsillä on vaikutusta asuntojen hintoihin. Ei niin suuri kuin perinteisellä merinäköalalla, mutta kuitenkin merkittävä. Asukkaat kokevat saavansa hyötyä kaupunkimetsästä ja ovat valmiita kilpailemaan asunnosta hyvällä paikalla.
Kaupunkimetsällä on siis merkitystä asukkaille, ja sehän näkyy suunnittelijoiden, rakentajien ja kunnossapitäjien työssä. Kaupunkimetsä ei saisi pienentyä, sen tulisi tuntua hoidetulta ja elinvoimaiselta, mutta hoitotöiden jälkiä ei saisi näkyä. Puusto pitäisi olla mieluimmin vanhaa ja erityisen kookasta. Kulumisen jälkiä eikä suurta käyttäjien määrää saisi olla näkyvissä, äänimaailma pitäisi koostua vaimeista luonnonäänistä. Omalle harrastukselle pitäisi olla hyvät mahdollisuudet. Kaupungin saamat palautteet ja aloitteet usein pelkistyvät käyttäjäkokemukseen. Luonnonarvot tai maisemalliset seikat ovat sopivasti valikoituja lisäperusteluja.
Luontoliikunnalla on paljon positiivisia terveysvaikutuksia. Sen lisäämiseksi tarvitaan houkuttelevia mahdollisuuksia, eli sopivia ympäristöjä ja aikaa, sekä kannustimia, esimerkiksi tiedottamista ja seuratoimintaa. Hyötyjen saavuttamisen avain on käyttäjäkokemuksessa ja kaupunkimetsänhoidon tavoitteena on luoda ja ylläpitää toimivaa ympäristöä. Toimenpiteet perustuvat paitsi metsän kehitykseen ja luonnonolosuhteisiin, myös vallitsevaan sosiaaliseen todellisuuteen. Luonnonarvot ja tietoisuus hiilitaseesta ovat osa kokemusta.
Kaupunkimetsillä on merkitystä myös ekosysteemipalvelujen tuottajana, eli niistä seuraa varjostusta, hulevesien imeytystä, pölynsidontaa, kaunista taustamaisemaa rakennetuille alueille ja vaikka mitä muuta. Yhdessä rakennusten viherrakenteiden, pihojen, katuvihreän ja ympäröivän maaseudun kanssa kaupunkimetsät muodostavat verkoston, joka mahdollistaa ihmisten ja muiden eliölajien liikkumisen. Pitkään samanlaisena jatkuva hoito mahdollistaa kulttuurimaisemien ylläpidon, lahopuujatkumon, vanhojen puiden säilymisen ja muiden häiriötöntä kehitystä vaativien elinympäristöjen muodostumisen ja säilymisen.
Kun kaupunkivihreän merkitys on tunnistettu laajasti, on siitä seurannut EU-säätelyä ja kansallista lainsäädäntöä. Ennallistamisasetus koskee myös kaupunkialueita ja kaavoituksessa täytyy varata riittävät alueet asukkaiden virkistystarpeisiin. Käytännössä paikallinen asukkaiden asettama vaatimustaso ylittää sääntelyn asettaman minimin ja kaupunkimetsien ottaminen rakentamiseen on poliittisesti riskialtista kuntapäättäjille. Kaupungit ovat perustaneet kansallisia kaupunkipuistoja omasta tahdostaan. Kun jokin alue on osa kansallista kaupunkipuistoa, sen maankäyttöä ei voi muuttaa siten, että puiston tavoitteet vaarantuisivat. Silloin rajattu, mutta laaja ja yhtenäinen viheralue jää kasvavan kaupungin sisään niin, ettei sitä jyrsitä erilaisissa rakennushankkeissa. Yhtenä kriteerinä on myös toimiva yhteys ympäröivään maaseutuun.
Nykyään, ja varmasti laajemmin tulevaisuudessa oivalletaan, että kaupunkimetsien hyödyt koituvat laajasti yhteisölle parempana elämän laatuna, pienempinä sosiaali- ja terveyden hoidon kuluina, virkeämpänä taloudellisena toimeliaisuutena, toimivampana infrana ja niin edelleen. Kaikki hyötyjä, jotka ovat todellisia, mutta eivät näy budjettikirjan riveillä. Puunmyyntitulot ja hoidon kustannukset voivat olla häviävän pieniä suhteessa hyötyihin. Julkisen omaisuuden hoidossa on oltava huolellinen ja säästäväinen, ja kaupunkimetsä on huomattavan edullinen kunnossapitää verrattuna rakennettuihin viheralueisiin.
Jatkossakin hoitotoimet tulevat herättämään vastustusta. Omassa lähiympäristössä tarjoutuu mahdollisuuksia vastustaa puunkaatoja konkreettisesti, mikä koetaan tarpeelliseksi toimeksi. Ja koska kyseessä on kaupungin toiminta, on kaupunkilainen osallinen ilman muuta. Mielenilmaisun vapaus ja osallistuminen ovat arvokkaita asioita ja kaupungin organisaation on niitä tuettava.
Poliittiset prosessit ottavat aikansa ja ovat aina arvaamattomia. Sosiaalinen todellisuus ja reaalimaailma eivät aina näyttäydy samanlaisina. Niinpä ennakoiva hoito ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi tai tuhojen välttämiseksi voi olla mahdotonta. Toisaalta, kun luonnon muutokset tulevat selvästi näkyviksi, ei hoidolla peitellä ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutuksia, millä voi olla paljon suurempi merkitys. Kaupunkimetsät on suurelle osalle kansalaisia ainoa omakohtainen kokemusympäristö metsistä.
Kaupunkimetsien hoito elää ajassa ja on jatkuvan uudelleen arvioinnin kohteena. Suunnittelu on jatkuvaa, oppivaa ja mukautuvaa. Aina voi tietää paremmin ja aina voi tavoitteetkin muuttua, oppija ei säästy virheiltä. Uudet tuholaiset ja muuttuva ilmasto asettavat varmasti haasteita hoidosta vastaaville.
Jos luonnonsuojelu on ehdoton tavoite, kannattaa alue perustaa luonnonsuojelualueeksi, jolloin muu maankäyttö ei pääse tavoitetta häiritsemään. Usein kuulee, kuinka halutaan metsä suojeltavaksi, mutta sille kuvataan ulkoilumetsän tavoitteet. On muistettava, ettei metsässä tehtävät hoitotoimet ole tavoitteita, vaan keinoja. Jos toimet eivät miellytä, voi korjata tavoitteita. Tai ymmärtää, että joskus tarjottu lääke auttaa, mutta maistuu hetken pahalle. Lisäksi rahalla saa paremmin maistuvia lääkkeitä, eli risujen korjuuta, luonnonhoitotoimia tai vaikka hevosen tekemään tarpeellisia töitä. Myös tekemättömyys on valinta ja edellyttää suunnittelua. Kaikkein huonoin ja kestämättömin valinta olisi laiminlyödä käytön ohjaus ja jättää alueet oman onnensa nojaan.
Kirjoittaja
