Viherrakentamisen kasvualustojen valmistus teollistui 1990-luvulla yhtä jalkaa viheralan urakoinnin kasvun ja peltomullan saatavuuden heikkenemisen myötä. Rakentaminen tehostui, mutta samalla on menetetty paljon. Nyt pitäisi löytää uudelleen luontoarvot ja kestävyys tehokkuutta menettämättä.
Viherrakentaminen on ajan myötä muuttunut yhä vahvemmin osaksi rakennusalaa, joka perustuu standardoituihin tuotteisiin ja vakioituihin toimintatapoihin. Kasvualustaa on haluttu käsitellä kuten muitakin tasalaatuisia ja ennakoitavia rakennusmateriaaleja. Kasvualustojen koostumuksen ja rakentamisen vakiointi köyhdytti rakennetun ympäristön kasvivalikoimaa ja kaupunkiluontoa.
Pintamaat ja niiden sisältämä vaihteleva maaperäeliöstö, kasvillisuus ja hiilivarasto päätyivät rakentamisen rationalisoituessa yhä useammin ajettavaksi maatäyttöihin, meluvalleihin ja maankaatopaikoille. Tilalle tuotiin helpommin hallittavia, koostumukseltaan vakioituja kasvualustoja. Kehitys oli kasvualustojen tasalaatuisuuden näkökulmasta positiivista.
Suunnittelussa ja rakentamisessa totuttiin vakioituun koostumukseen ja rikkakasvittomuuteen
Vaikka lannoitelainsäädäntö vuodelta 1993 ja sitä vuonna 2006 seurannut uudistettu ja kattavampi versio ensisijaisesti kohdistuivat tuoteturvallisuuteen, valmistajien vastuuseen ja tuotannon valvontaan, kannusti säädösten vaatima byrokratia osaltaan suuruuden ekonomiaan ja teollisiin käytänteisiin. Rikkakasveja (eläviä kasvinosia) ja viherrakentajan itse tekemää kasvualustaa koskeva sääntely tuli tiukaksi, ja pintamaa-ainesten käyttö kasvualustoissa lopahti.
Suunnittelussa ja rakentamisessa totuttiin vakioituun koostumukseen ja rikkakasvittomuuteen: kasvualustasta todella tuli vain yksi standardoitu rakennusteollisuuden materiaali, jolla voitiin luoda juuri halutunlaiset kasvuolot lähes minne tahansa. Pienemmässä mittakaavassa tehtiin kuitenkin jatkuvasti monenlaista kehitystyötä, eikä kaivumaiden hyödyntämisen osaaminen onneksi päässyt täysin katoamaan. Pintamaat, joissa on maaperän monimuotoisuudesta valtaosa, olivat kuitenkin vaikeampia hyödyntää kuin puhtaammat, syvemmältä nousevat kivennäismaa-ainekset.
Viime vuosikymmenellä neitseellisten luonnonvarojen käytön ja ympäristöhaittojen vähentämisen sekä ilmastonmuutoksen hillinnän tarve loivat uutta kiinnostusta pintamaiden hyödyntämiseen. Suomalaista kestävän ympäristörakentamisen toimintamallia alettiin kehittää noin 2015, ja malli vakiintui laajaan käyttöön nopeasti. Viherrakentamisen ympäristöhaittoja lähdettiin alalla yhä vahvemmin omaehtoisesti ja etupainotteisesti hillitsemään. Samalla todettiin, että kasvualustojen sääntelyssä oli ajauduttu kestämättömään tilanteeseen. Haitallisten ympäristövaikutusten, kuten hiilidioksidipäästöjen ja harjuhiekkojen käytön vähentäminen oli lainsäädännön puitteissa hyvin vaikeaa.
Aluksi alan toiveet lainsäätäjille kaikuivat kuuroille korville, mutta apuun tuli yllättäen EU: Lainsäädäntöä oli uuden EU-asetuksen vuoksi pakko muuttaa, ja viheralan kannalta tarvittuja muutoksia voitiin tehdä samalla. Kasvualustoja koskeva lainsäädäntö on uusittu 2022–2024 ja uudistuksessa on ympäristövaikutusten vähentämisellä ollut aiempaa suurempi rooli.
Miten taiotaan juolavehnästä, vuohenputkesta ja pujosta luonnon monimuotoisuutta?
Viherrakentaminen näkyy uudessa lannoitelainsäädännössä ensimmäistä kertaa omana toimialanaan. Pintamaiden hyödyntäminen kasvualustana helpottui: rikkakasveja koskeva sääntely poistui kokonaan, ja rakentamiskohteissa jo olevien maa-ainesten kasvualustakäytön sääntely lieveni huomattavasti. Syntyi mahdollisuuksia toimia uusilla tavoilla. Kestävän ympäristörakentamisen toimintamalli oli jo luonut painetta muutoksille, joten mahdollisuuksiin tartuttiin.
Kierrätysmateriaalien osuus kasvualustojen raaka-aineissa on vahvassa nousussa. Kasvualustoihin sopivien neitseellisten kivennäismaa-ainesten hankinta on ollut hankalaa jo pitkään, ja nostoturpeen suuri hiilijalanjälki on kuormittanut alaa. Kiinnostus erilaisten rakennushankkeiden tuottamien kaivumaiden hyödyntämiseen kasvualustojen tuotannossa oli siksikin jo olemassa. Kompostit, joita on kasvualustanvalmistuksessa hyödynnetty pitkään jo muutenkin, nousivat entistä kiinnostavammiksi raaka-aineiksi lannoitteiden hintojen noustessa maailmanpolitiikan tiimellyksessä 2020-luvun alussa.
Osa kierrätysraaka-aineista sopii hyvin jo oleviin toimintatapoihin. Pintamaiden käyttö sen sijaan vaatii uusia toimintatapoja. Niiden varassa ei ole helppoa tuottaa suuria eriä tasalaatuisia kasvualustoja, vaan reseptejä on muokattava jokaiseen tuotantoerään. Kunnossapitoa huolestuttaa: Pahenevatko rikkakasviongelmat? Miten niistä selvitään nykyisellä kunnossapidon rahoituksella? Miten taiotaan juolavehnästä, vuohenputkesta ja pujosta luonnon monimuotoisuutta?
Viheralueiden käyttäjämäärät ovat suuria, ja niiden jatkuva kasvu on sekä todennäköistä että kansanterveydellisesti toivottavaa.
Kun kasvualustanvalmistus siirretään rakennuskohteeseen, voidaan välttää kuljetuksia ja tuottaa kohteeseen oikea määrä juuri oikeanlaisia kasvualustoja. Samalla voidaan huomioida paikalliset luonto- ja ympäristöarvot entistä paremmin. Tämä mahdollisuus on edullinen erityisesti suurissa ja laajoissa rakennushankkeissa. Toisaalta sitä on vaikea hyödyntää nykyisessä, erillisistä vaiheista ja toimijoista koostuvassa rakennushankkeen prosessissa.
Tonttien ahtaus vaikeuttaa paikallisen maa-aineksen käyttöä etenkin taajamissa, koska käsittely ja varastointi vaativat tilaa. Kaupungeissa myös jo rakennetut kasvualustat ovat kovan kulutuksen alla, kun tiivistysrakentamista on harjoitettu jo muutama vuosikymmen. Viheralueiden käyttäjämäärät ovat suuria, ja niiden jatkuva kasvu on sekä todennäköistä että kansanterveydellisesti toivottavaa.
Pintamaista on paljon vaikeampaa löytää juuri oikeanlaista, tallausta ja kulutusta kestävää rakennetta kuin neitseellisistä, jääkauden kauniisti lajittamista harjuista. Kasvualustojen rakenne ja toiminta kärsivät väkijoukkojen jalkojen ja kunnossapidon kasvavien koneiden alla. Perinteisin lääke ongelmaan, karkean hiekan lisääminen, on ympäristöjalanjäljeltään kiusallinen. Parempi toimintojen suunnittelu ja kulunohjaus on laastari, joka suojaa haavaa, mutta ei paranna sitä. Piknikillä ei istuta käytävällä.
Kasvualustat ovat osa viheralan toimintaketjua, ja niiden kehitys edellyttää muutoksia koko ketjussa. Toivotulle lopputulokselle on yhä enemmän vaatimuksia: kauniin, toimivan ja kunnossapidettävän viheralueen on taivuttava myös hulevesien hallintaan ja luontoarvojen tukemiseen. Kasvualustarakentamisen muutokset vaikuttavat laajasti. Yhden palapelin palan muutos edellyttää muutoksia monessa muussakin palassa kaavoituksesta ja suunnittelusta aina kunnossapitoon ja ehkäpä käyttöönkin, jotta se sopii edelleen kuvaan.
Kirjoittaja
