Valo ja sen puute korostuvat pimeänä vuodenaikana, mutta ei ole itsestään selvää, miten valaistus kannattaa toteuttaa. Asiantuntijat sanovat, että linjaukset valaistusmääristä ovat tärkeitä, mutta yhtä lailla itse paikan vaatimukset.
teksti: EEVA VÄNSKÄ
Suomessa iso osa vuotta vietetään pimeän peitossa. Valon tärkeys korostuu kaupungeissa ja valoa kaivataan pimeään. Sitä myötä myös laadukkaan valaistussuunnittelun tarve on kasvanut, mutta myös sen toteuttamisen mahdollisuudet tekniikan parantumisen myötä.
Sitowisella työskentelevillä maisema-arkkitehdeillä Suvi Saastamoisella ja Teo Rinteellä on molemmilla laaja koulutustausta. Molempien asiantuntijoiden opintojen lopputyön aiheena oli valaistus.
– Valo on osa maisemaa, elementti, joka pitää huomioida osana maisemasuunnittelua. Valo on myös tapa, jolla voi ilmaista tilaan liittyviä tavoitteita ja kertoa tarinaa, Teo Rinne sanoo.
Suvi Saastamoinen toimii ryhmäpäällikkönä ja suunnittelijana. Hän on myös julkisen taiteen erikoisasiantuntija.
– Jotta voi maisemasuunnittelijana syventyä ulkotilojen valaistussuunnitteluun, tarvitsee lisäkoulutusta pohjakoulutukseen sekä omaa kiinnostusta asiaan.
Rinne lisää, että Oulun yliopistossa on jo tarjolla Pimeän arvot huomioiva kaupunkivalaistus ja paikkasidonnainen valoilmaisu –opintokokonaisuus. Vastaavia voisi olla lisää, myös pysyvänä osana maisema-arkkitehtikoulutusta.
Tilan hahmo
Luonnonvalo määrittää pimeän kauden, ja keinovalolla täydennetään luonnonvalon tilaa.
– Missä on ihmisiä, siellä tarvitaan valoa, jotta havaitaan asioita. Voidaan jopa kysyä, onko ympäristöä olemassa pimeänä aikana ilman keinovaloa, Rinne pohtii.
Toisaalta se, miten valoa suunnitellaan kaupunkiin, on oleellista.
– Kysymys ei ole vain määrän lisäämisestä, vaan esimerkiksi kohdistuksesta ja valon värilämpötilasta. Suunnittelija voi maalata ympäristöä ja tavallaan kuljettaa ihmistä kaupunkitilassa valon avulla. Siinä yhdistyy sekä tilan hahmotettavuus, että turvallisuus, Saastamoinen sanoo.
Millaista sitten on hyvä valaistus?
– Se ei huuda itsestään, ja voi olla melko huomaamatontakin. Se ei kuitenkaan ole puutteellista tai liian voimakasta valoa, Rinne sanoo.
Suvi Saastamoinen tähdentää tilan rajojen merkitystä.
– Ei riitä, että tilan havainnollistamiseksi sijoitetaan kulkuväylälle valaisinpylväs, vaan pitää tehdä näkyväksi tilan rajat. Se ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista.
Kysymys on hahmottamisesta.
– Voi olla hyvä nostaa valolla esiin erilaisia tilan elementtejä, että mittasuhteet tulevat esiin. Ihminen voi käsittää, mihin tila päättyy ja toisaalta tilassa on helpompi olla. Voidaan käyttää sekä korostamista, että häivyttämistä: valaistuksen keinoin hahmotetaan eri asioita pimeällä kuin päivällä, Saastamoinen sanoo.
Teo Rinne miettii, että valo-olosuhteet vaikuttavat tilakokemukseen, ja valaistu tila voi herättää erilaisia tunteita.
– Kokemukseen liittyy toisaalta aistit, omat taustat sekä perustarpeet, kuten vaaran välttäminen eli turvallisuuden tunne, mutta myös viihtyisyystekijät.
Maisema-arkkitehtuurin estetiikan kannalta se, miltä maisema näyttää, on keskeistä. Valaistukseen kuuluu sekä värintoisto että tekstuurien hahmottaminen.
Luonto ja valo
Luonnonympäristö ei kaipaa keinovaloa.
– Kaupungit ovat ihmisten asuinpaikkoja, mutta luonnon kannalta keinovaloa ei tarvita. Isoin asia tällä hetkellä omalla työpöydällä on sen pohdinta, missä valoa ei tarvita, Saastamoinen pohtii.
Tästä suoraan johdettuna, miten valaistussuunnittelu on lähtökohtaisesti edes mahdollista kaupunkiluonnon kannalta?
– Sitä juuri itsekin miettii, voiko eri eliölajien tarpeet huomioida tarpeeksi. Keinovalo heikentää aina luonnon olosuhteita. Mutta ainakin voi pyrkiä siihen, että ei valaise turhaan luonnonympäristöä, Suvi Saastamoinen sanoo.
Teo Rinne täydentää, että valaistuksen voi tehdä siis enemmällä tai pienemmällä haitalla, ja pienempään haittaan pyritään.
Jos valaistuksen suunnittelu ei ole itsestään selvää asiantuntijoille, se ei sitä todellakaan ole muille. Tarvitaan viestimistä pienimmän haitan periaatteesta, niin että sekä hankepäättäjät, että ylipäänsä kaikki kaupunkiympäristössä elävät ymmärtäisivät, mikä on valon kannalta olennaista.
– On keinoja, joilla voi lieventää valon haittavaikutuksia. Valaistuksen tulisi olla paikkasidonnaista ja suunnittelussa pitäisi miettiä, mitä juuri siinä kyseisessä kohteessa voidaan tehdä, Rinne toteaa.
Monissa kaupungeissa on jo valaistuslinjauksia.
– Valaistusta ei kuitenkaan voi suunnitella pelkästään standardeilla, jos ympäristö halutaan ottaa huomioon, siis paikkakohtaisuus. Ohjeet ovat hyviä lisäapuja, mutta lisänä tarvitaan ymmärrystä paikasta, Saastamoinen sanoo.
Teo huomauttaa, että onhan ihmisillekin esteettömyysvaatimuksia.
– Myös luonnolle on valon käytössä omat reunaehdot, eli luonnolla on tarpeita joihin valaistussuunnittelu koettaa vastata. Maisemasuunnittelija pyrkii katsomaan kokonaisuuksia ja yhteensovittamaan luonnon ja ihmisen arvot.
– Ilmaston muuttuessa luontoa tuodaan kaupunkeihin. Kaupunkia pitää valaista, mutta pitää myös löytää keinot limittää luonnonympäristön ja kaupungin rajaa, Saastamoinen pohtii.
Kasvit ja trendit
Niin kuin luonto kokonaisuutena, myöskään kasvillisuus ei kaipaa keinovaloa.
– Mutta voi olla, että valaistuksella halutaan korostaa kasvillisuutta. Kasveja ei kuitenkaan sinänsä tarvitse valaista, vaan valaistus on enemmän tilaan ja paikkaan liittyvä tekijä, Rinne selvittää.
Jokin aika sitten oli trendinä valaista puita pimeällä, niin että saatiin puut esiin maisemasta.
– Nykyään ajatellaan, että lehvästön vuodenkierto häiriintyy keinovaloista, eikä siksi enää haluta valaista puita, tai ainakaan niiden lehvästöä. Tästä käydään silloin tällöin keskustelua asiakkaiden kanssa, Saastamoinen kertoo.
Tilan rajat voidaan kuitenkin tuoda esiin esimerkiksi runkojen kautta. Kun valo suunnitellaan ja kohdistetaan oikein, voidaan puiden runkoja valaista. Teo Rinne sanoo, että myös kasvien taustaa voidaan valaista, jolloin niiden siluetit erottuvat.
Häiriövalon vähentäminen on eräänlainen valaistussuunnittelun trendi. Toinen trendi on valon värilämpötilan lämpimyys verrattuna ledien alkuaikojen kylmään värilämpötilaan.
– Valaistuksen muunneltavuuteen on nykyään parempia mahdollisuuksia, ja nykyisin on myös enemmän värillistä erikoisvalaistusta. Eli valaistuksen ei tarvitse aina olla sama, vaan se voi vaihtua tarvittaessa. Valolla voidaan esimerkiksi kertoa tapahtumasta, Rinne kuvaa.
Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten valotaidetapahtumia. Asiantuntijoiden mukaan siihen vaikuttaa varmasti sekä pimeyden määrä että lumen vähentyminen talviaikaan.
Rinne ja Saastamoinen eivät tietoisesti mieti vallalla olevia trendejä suunnitellessaan. Rinne sanoo, että suunnittelee parhaan tiedon valossa, tavallaan trendien sisältä käsin. Saastamoinen on huomannut, että jotkin asiat toistuvat omissa töissä, mutta trendien käyttö on tiedostamatonta.
Muutos ja ympäristö
Valaistussuunnittelun haasteena on se, että puolet vuodesta maisema on täysin valoisa.
– Ennen valojen ohjausjärjestelmien yleistymistä valot saattoivat olla aina päällä, riippumatta ympäristön olosuhteista. Nykyään valaistus voi paitsi seurata vuodenaikoja, myös vuorokaudenaikoja ja jopa sääolosuhteita, Suvi Saastamoinen kertoo.
Rinne sanoo, että on tilanteita, joihin on haastava suunnitella valaistus, kuten vaikka sumu tai sade.
– Silloin valosta tulee aineellisempaa. Valon luonne voi muuttua kokonaan. Se on toisaalta kutkuttavaa, mutta kuitenkin niin hetkellistä.
Oma lukunsa ovat kausivalot, joita usein odotetaan joulun aikaan. Kausivalot ovat väliaikaisia mutta vuosittain toistuva perinne, joka liittyy tapahtumiin, kaupunkielämään ja –kulttuuriin.
Teo Rinne pohtii edelleen luonnon valoilmiöitä, kuten vaikka haloja ja auringon kiertokulkua; voisiko keinovalaistus inspiroitua vahvemmin luonnosta.
– Valaistuksessa voitaisiin huomioida myös ajan ja olosuhteiden muuttuminen nykyistä enemmän.
Valosuunnittelu on muuttunut staattisesta dynaamiseen, kuten kasvillisuuden suunnittelukin. Suvi Saastamoinen haluaa tulevaisuudessa tutkia esimerkiksi heijastavia pintoja ja niiden mahdollisuuksia valaistuksessa.
– Jos heijastavat pinnat voisi hyödyntää, se voisi auttaa tilan orientaatiossa, eli kaiken ei tarvitsisi olla suoraa valoa, vaan sitä voisi monistaa heijastavuudella.
Teo Rinne miettii, että myös vaaleat pintamateriaalit voivat omalta osaltaan lisätä valoisuuden kokemusta tilassa.
Ympäristön ehdoilla
– Ylipäänsä pintamateriaalit ovat osa valaistussuunnittelua: niiden heijastavuudessa ja häikäisevyydessä on eroja.
Valaistussuunnittelu on kontrolloimattomuuden taidetta: ajankulun ja sään takia suunnittelija ei voi olla varma, miltä kohde näyttää kymmenen vuoden päästä.
Teo Rinteen mielestä paikkasidonnaisuus on kaiken ytimessä.
– Puistolla ja aseman ympäristöllä on erilaiset suunnittelun reunaehdot ja käyttötarpeet. Esimerkiksi koettu ja fyysinen turvallisuus sekä viihtyisyys ovat molemmissa tiloissa tärkeitä, mutta valaistusratkaisut voivat olla erilaisia.
Saastamoinen valaisisi esimerkiksi luonnonmukaisella viheralueella ainoastaan kulkureittejä ja suosisi matalaa valaistustapaa sillä ajatuksella, millainen valo riittää ihmiskäyttäjälle.
Huomioon pitää ottaa myös ympäristön valaisu kohteen ulkopuolella. Saastamoinen sanoo, että jos ei yhtään katsota mitä kohteen ympärillä on, saatetaan se ylivalaista, eli rajojen hahmottaminen voi tullakin oman tontin ulkopuolelta. Puhutaan tilasarjojen suunnittelusta.
– Pyrkimyksenä on välttää liian kontrastisia pimeän ja valoisan rajoja. Toisaalta on myös tärkeää jollain tavalla huomioida paikan tunnistettavuus. Joku kohta voidaan erikoisvalaista, mikä auttaa ihmistä orientoitumaan tilassa, jotta hän tietää, että nyt ollaan tässä kaupungissa.
Paikalle ominaisten elementtien nostaminen esiin valolla on siis tärkeää. Nämä elementit voivat olla esimerkiksi julkisivuja tai luonnon elementtejä.
Valaistus vaikuttaa paitsi pimeään, myös päivänäkymään. Jos päivänäkymässä on tärkeää, että avoin tila hahmottuu, voi pylväs keskellä maisemaa olla häiritsevä. Silloin kannattaa turvautua matalaan valaistustapaan.
Suvi Saastamoinen toivoo, että osattaisiin panostaa valaistussuunnittelun laatuun.
– Pienellä kustannuksen lisäyksellä saadaan paljon aikaan kaupunkitilassa. Valaistuksella pystytään esimerkiksi parantamaan turvallisuutta ilman suuria investointeja.
Teo Rinne sanoo, että tulevaisuudessa voitaisiin tehdä rohkeampia kokeiluja, ja valaistus voisi olla myös hetkellistä. Siinä tulisi huomioida elämyksellisyys, eikä vain näkemisen tarve.
Saastamoinen täydentää, että tulevaisuuden valaistus voisi muuttua jokaisen tarpeiden mukaisesti, että olisi dynaamista, juuri siihen hetkeen sopivaa valoa.
– Minua kiinnostaisi myös valaistuksen kiertotalousnäkökulma, josta ei juuri ole puhuttu. Tähän liittyy valaistustekniikan ja –elektroniikan uudelleen hyödyntäminen ja hiilijalanjäljen laskeminen.
Taide ja laatu
Puhumme vielä valotaiteesta ja valon taiteellisesta käytöstä kaupunkiympäristössä. Suvi Saastamoinen sanoo, että valotaiteella on mahdollista ottaa kantaa ja välittää tunteita.
– Hyvän ja kokemuksellisen ympäristövalaistuksen tarkoituksena on tuoda esiin ympäristön elementtejä ja luoda viihtyisää kaupunkitilaa. Taiteellinen puoli liittyy tähän saumattomasti omassa työssä, suunnittelu on dynaamista kuten valaistussuunnittelukin.
Teo Rinne miettii, että valotaide voi hyvin olla osa muuta valaistusta.
– Taide-sana voi saada ihmiset kokemaan, että tässä on nyt kyse jostain ihan erilaisesta lähtökohdasta, vaikkei näin olisikaan.
Julkinen tila voi olla paikka aktivistisuudelle, varsinkin jos se toteutetaan väliaikaisella valotaiteella. Pysyvällä taiteella taas on eri motivaatiot.
Suvi Saastamoinen sanoo, että julkisen tilan taide ottaa aina paikan huomioon ja on aina eri asia kuin suljetun tilan taide. Toisaalta väliaikainen taide voi olla kokeilevampaa kuin pysyvä.
Ihan loppujen lopuksi, pelkäämme pimeyttä ehkä liikaa. Sitä voisi sen sijaan lähestyä mahdollisuutena kaupungeissakin, jonain tavoiteltavana. Että tähtitaivas voisi näkyä myös kaupungin keskustassa.