Ekosysteemitilinpidolla seurataan systemaattisesti ja paikkatietopohjaisesti ekosysteemien laajuutta ja tilaa, niiden tuottamien ja hyödynnettyjen ekosysteemipalvelujen määrää sekä taloudellista arvoa. Keskeistä on nähdä, miten nämä kaikki muuttuvat ajan myötä. Ekosysteemitilinpidon avulla on tarkoitus tehdä näkyväksi, millainen vaikutus ihmisten taloudellisella ja muulla toiminnalla on ekosysteemeihin.
teksti: Leena Kopperoinen
Hyväkuntoisen ekosysteemin rakenne, toiminnot ja lajisto ovat pääosin luonnontilaisia tai sellaisia, että ne mahdollistavat ekosysteemin pitkäaikaisen ja kestävän toiminnan. Se pystyy tuottamaan monipuolisesti ekosysteemipalveluja ihmisille ilman, että sen oma tila heikkenee. Hyväkuntoisen ekosysteemin lajisto on monimuotoista ja elinvoimaista, ekologiset prosessit, kuten ravinteiden kierto, vedenpidätys ja hiilen kierto, toimivat häiriöttä, rakenne on ehjä eli ekosysteemin eri osat ovat kytkeytyneitä toisiinsa eivätkä pirstoutuneina ja paikalliset häiriöt eivät johda pysyvään tilan heikkenemiseen.
Laajat ja hyväkuntoiset ekosysteemit ovat häiriöiden suhteen kestäviä eli resilienttejä: niillä on kyky sietää muutoksia ja palautua häiriöistä säilyttäen olennaisen rakenteensa ja toimintonsa. Tällainen ekosysteemi pystyy sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, ja jatkamaan ekosysteemipalvelujen tuottamista. Hyväkuntoinen ekosysteemi toimii siten luonnon pääomana, jonka arvo ja hyödyt säilyvät myös tuleville sukupolville.
Ekosysteemitilien avulla voidaan luontotieto yhdistää muuhun yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tietoon, esimerkiksi väestöön, työllisyyteen ja ympäristönsuojelun menoihin, ja ekosysteemitilit voidaan koota teemoittain erilaisten politiikkakysymysten tueksi.
Ekosysteemitilinpito tukee kestävää kaupunkikehitystä erityisesti kolmella tavalla. Ensinnäkin se auttaa tunnistamaan ne alueet ja ekosysteemit, jotka tuottavat eniten kaupunkilaisten hyvinvointia tukevia palveluja – kuten hulevesien hallintaa, viilennystä, virkistystä ja ilmanlaadun parantamista. Toiseksi se mahdollistaa eri maankäyttöratkaisujen vaikutusten vertailun pitkällä aikavälillä. Kolmanneksi se luo sillan ympäristötiedon ja talousohjauksen välille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaupunkien yleis- ja asemakaavoituksessa voidaan tarkastella esimerkiksi sitä, miten viheralueiden pieneneminen vaikuttaa ekosysteemipalvelujen kokonaisuuteen ja millaisia kustannuksia nämä menetykset voivat aiheuttaa esimerkiksi tulvariskien tai terveyshaittojen kautta. Ekosysteemitilinpito tekee näkyväksi myös viherrakenteisiin tehtävien investointien hyödyt.
Ekosysteemitilinpito ohjaa ajattelua pois yksittäisistä viherkohteista kohti kokonaisia ekologisia verkostoja. Tulevaisuuden kaupungeissa viher- ja vesialueita ei nähdä vain rakentamisen vastakohtana, vaan toiminnallisena infrastruktuurina, joka tuottaa jatkuvasti mitattavissa olevia hyötyjä. Rakennettu vihreä infra – kuten viherkatot, hulevesikosteikot ja katupuut – samoin kuin olemassa oleva muu luonto – kuten kaupunkimetsät ja niityt – voivat toimia luontopohjaisina ratkaisuina erilaisiin haasteisiin. Ne voidaan ekosysteemitilinpidon avulla kytkeä osaksi kaupunkien strategista suunnittelua ja investointien arviointia. Tämä vahvistaa viher- ja vesialueiden asemaa myös talousarvio- ja investointikeskusteluissa.
Ratkaisuina voivat olla yhteiset kansalliset tietopohjat, avoimet paikkatietoaineistot sekä vaiheittainen lähestymistapa:
kaikkea ei tarvitse mitata kerralla.
Sen jälkeen, kun Yhdistyneet Kansakunnat julkaisi ekosysteemitilinpidon täydennyksenä ympäristötaloudelliselle tilinpidolle vuonna 2021, on ehtinyt tapahtua paljon. Ekosysteemitilinpidon vaatimia menetelmiä ja aineistoja on tutkittu ympäri maailmaa. Kansainvälisesti ekosysteemitilinpito on parhaillaan siirtymässä pilotoinneista kohti laajempaa käyttöönottoa. Useat maat, kuten Alankomaat, Saksa ja Iso-Britannia, kehittävät kansallisia ekosysteemitilejä osana virallista tilastointia. Iso-Britanniassa luontopääoman tilinpito on kytketty osaksi julkisten hankkeiden arviointia.
EU-tasolla ekosysteemitilinpidosta on tulossa yhä keskeisempi osa ympäristötiedon infrastruktuuria ja kansalliset ekosysteemitilit tulevat portaittain pakollisiksi vuodesta 2026 alkaen. Kaupungeista esimerkiksi Amsterdam ja Lontoo ovat edistäneet luontopääoman tilinpitoa osana kaupunkistrategiaansa ja Oslossa on pilotoitu useita eri ekosysteemitilejä yhdessä NINA-tutkimuslaitoksen kanssa.
Suomessa ekosysteemitilinpitoa kehitetään erityisesti Suomen ympäristökeskuksessa (Syke), Luonnonvarakeskuksessa (Luke) ja Tilastokeskuksessa. Kunnallisen ekosysteemitilinpidon kehitystyötä on vetänyt Suomen ympäristökeskus tiiviissä yhteistyössä pilottikuntien kanssa. Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta ovat osallistuneet kaikkiin kolmeen kunnallisen ekosysteemitilinpidon tutkimus- ja kehittämishankkeeseen ja Helsingin kaupunki ja Espoon kaupunki kumpikin yhteen.
Kussakin kunnassa on lähdetty liikkeelle sellaisista ekosysteemitileistä, joille on ollut ajankohtainen tarve esimerkiksi kunnan luonnon monimuotoisuusohjelman tekemisessä tai luonnon rahallisen arvon havainnollistamisessa. Pilottikuntien lisäksi on tavoitettu eri kuntaverkostojen kautta noin 70 kuntaa työpajoihin miettimään, millaista ohjeistusta ja tietoa kunnissa tarvittaisiin, jotta ekosysteemitilinpito voitaisiin ottaa käyttöön kunnan toiminnassa.
Keskeisimmät kuntien ekosysteemitilinpidon haasteet liittyvät tietoaineistojen saatavuuteen ja aikasarjoihin, menetelmälliseen osaamiseen ja resurssien riittävyyteen. Kaikissa kunnissa ei ole kattavaa paikkatietopohjaa tai ajantasaisia luontotietoja, ja ekosysteemipalvelujen tarjonnan ja kysynnän arvioiminen sekä arvottaminen koetaan usein vaikeaksi.
Ratkaisuina voivat olla yhteiset kansalliset tietopohjat, avoimet paikkatietoaineistot sekä vaiheittainen lähestymistapa: kaikkea ei tarvitse mitata kerralla. Olennaista on myös viranhaltijoiden ja päättäjien koulutus, jotta ekosysteemitilinpitoa osataan tulkita ja hyödyntää oikein.
Kuntien päättäjät voivat edistää ekosysteemitilinpidon käyttöönottoa asettamalla sille selkeän roolin strategiassa ja päätöksenteossa. Tämä tarkoittaa resursointia, tavoitteiden kirjaamista kaupunkistrategioihin sekä sitä, että ekosysteemitietoa hyödynnetään systemaattisesti kaavoituksessa ja investointipäätöksissä.
Valtionhallinto voi edistää käytännön yleistymistä luomalla yhtenäiset ohjeet, menetelmät ja tietopohjat kunnille. Rahoitus pilotointiin, koulutukseen ja tiedonhallintaan on keskeistä, samoin ekosysteemitilinpidon kytkeminen kansallisiin kestävyys- ja talousohjauksen prosesseihin.
EU-sääntely tukee ekosysteemitilinpidon kehitystä useiden politiikkalinjausten kautta, kuten EU:n biodiversiteettistrategian, ennallistamisasetuksen ja kestävän rahoituksen kehyksen kautta. Tulevaisuudessa ekosysteemitieto tulee yhä vahvemmin osaksi raportointia ja arviointeja, mikä lisää painetta ja samalla mahdollisuuksia kehittää ekosysteemitilinpidon käytäntöjä kaupungeissa.
Ekosysteemitilinpito ei ole vain tekninen työkalu, vaan se muuttaa tapaa, jolla kaupungeissa ymmärretään luonnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Se tarjoaa mahdollisuuden rakentaa aidosti kestäviä kaupunkiympäristöjä tiedon, ei vain oletusten, varaan.
Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa.