Ihmisen terveyttä ei voi ymmärtää ilman ympäristöä, jossa elämme. Luonto ja maatilalla kasvaminen tukevat immuunijärjestelmän kehittymistä erityisesti varhaislapsuudessa, kun taas kaupungistuminen ja vähäinen luontokosketus voivat lisätä sairastumisriskejä. Ekologi ja evoluutiobiologi Jenni Lehtimäki tarkastelee työssään ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä ja haastaa pohtimaan, miten moderni elinympäristö muokkaa hyvinvointiamme.
teksti: Elisa Vesterbacka
Ihminen on ekosysteemi
Kehossamme elää valtava määrä bakteereja, viruksia, sieniä ja muita mikro-organismeja, jotka muodostavat yhdessä niin sanotun mikrobiomin. Erityisesti suoliston mikrobistoa on tutkittu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana intensiivisesti ja se on muuttanut perustavanlaatuisesti käsitystä ihmisestä. Ihminen on monimutkainen ekosysteemi ja suoliston mikrobistoa pidetään nykyisin jopa eräänlaisena elimenä, joka on yhteydessä moniin muihin elinjärjestelmiin.
– Ihminen on biologinen laji, jonka ominaisuudet ovat kehittyneet evoluution myötä tietynlaisessa ympäristössä. Kun ympäristö muuttuu nopeasti, myös terveyteen liittyvät riskit voivat muuttua. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa, joten sen yhteys hyvinvointiimme on hyvin merkityksellinen, kertoo Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Jenni Lehtimäki.
Lehtimäki on ekologi ja evoluutiobiologi, ja hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti immuunijärjestelmän ja ympäristön välisiin yhteyksiin. Tällä hetkellä hän johtaa kahta tutkimushanketta, joista toista rahoittaa Euroopan tutkimusneuvosto ja toista Suomen Akatemia. Lehtimäki käsitteli teemaa myös Viherpäivillä helmikuussa 2026 pitämässään keynote-puheenvuorossa.
Moderni elinympäristö kaventaa mikrobikontakteja
Viimeisten vuosisatojen aikana ihmisten elintavat ja asuinympäristöt ovat muuttuneet merkittävästi: kaupungistuminen, rakennusten tiivistyminen ja tehokas ilmanvaihdon suodatus ovat vähentäneet kontaktia ympäristön mikrobeihin. Nämä ratkaisut on tuoneet turvallisuutta ja mukavuutta arkeen, mutta samalla ne ovat rajoittaneet luonnollista altistumista mikrobeille, jotka ovat olennainen osa ihmisen evolutiivista historiaa.
Ilmiötä on tutkittu laajassa suomalaisessa rekisteriaineistossa, jossa analysoitiin yli puolen miljoonan vuosina 1997–2006 syntyneen lapsen tietoja. Tutkimuksessa selvitettiin, millainen maankäyttö lasten koti-ympäristössä oli heidän ensimmäisten elinvuosiensa aikana ja miten se liittyi myöhempiin lapsuusiän diagnooseihin. Tulokset osoittivat, että tiiviisti rakennettu ympäristö lisäsi joidenkin sairauksien, kuten autismikirjon häiriöiden, suhteellista riskiä, kun taas metsäiset ympäristöt ja peltomaat näyttivät vähentävän riskiä.
– Vaikka tutkimus ei osoita suoraa syy-seuraussuhdetta, se viittaa siihen, että elinympäristön rakenteella on merkittävä vaikutus terveyteen jo varhaislapsuudessa, toteaa Lehtimäki.
Immuunijärjestelmä oppii ympäristöstä
Ihminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja tämä yhteys muokkaa merkittävästi immuunijärjestelmän kehitystä. Ympäristön vaikutusta havainnollistaa Lehtimäen Tanskassa tekemä tutkimus, jossa tarkasteltiin lasten suoliston ja hengitysteiden mikrobistoa sekä immuunijärjestelmän toimintaa varhaislapsuudessa eri elinympäristöissä. Tutkimuksessa havaittiin, että kaupunkiympäristössä varhaislapsuutensa viettäneillä lapsilla esiintyi kuuden vuoden iässä enemmän astmaa ja allergisia sairauksia kuin maaseudulla kasvaneilla, ja heidän hengitysteidensä mikrobisto poikkesi maaseudun lasten mikrobistosta. Nämä erot näkyivät immuunijärjestelmän toiminnassa jo yhden kuukauden iässä.
Varhaislapsuus onkin immuunijärjestelmän kehityksen kannalta kriittinen ajanjakso. Heti syntymän jälkeen vauva altistuu lukuisille elämänmuodoille – bakteereille, viruksille, sienille, siitepölylle ja muille biologisille hiukkasille. Vaikka bakteerien merkitys on hyvin dokumentoitu, monien muiden elämänmuotojen vaikutuksia tunnetaan vielä rajallisesti. Lehtimäen uusissa tutkimushankkeissa pyritään selvittämään tarkemmin, miten altistuminen erilaisille organismeille, myös muille kuin mikrobeille, alkaa jo raskausaikana ja jatkuu ensimmäisen elinvuoden aikana sekä miten se vaikuttaa vauvan immuunijärjestelmän kehitykseen ja terveyteen.
Perinteinen näkemys immuunijärjestelmästä pelkkänä puolustusmekanismina on puutteellinen. Immuunijärjestelmän tehtävä ei ole vain torjua taudinaiheuttajia, vaan myös oppia tunnistamaan, mitkä mikrobit ja muut biologiset tekijät ovat harmittomia tai jopa hyödyllisiä. Tämä säätelykyky kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja prosessi käynnistyy jo varhaisessa iässä, ennen kuin lapsi on itse aktiivisesti kosketuksissa ympäristöön. Luonnon monimuotoisuudella vaikuttaa olevan prosessissa hyvin tärkeä rooli: se rikastaa ihmisen varhaista altistumista erilaisille lajeille ja tukee siten immuunijärjestelmän tasapainoista kehitystä.
Luonto edistää terveyttä kokonaisvaltaisesti
Luontoympäristöjen myönteiset terveysvaikutukset ovat laajasti tutkimuksissa todennettuja. Tulokset osoittavat, että luontoympäristöt vähentävät altistumista haitallisille tekijöille, kuten ilmansaasteille ja melulle, sekä edistävät stressistä palautumista. Luonnossa oleskelu lisää fyysistä aktiivisuutta ja vahvistaa sosiaalisia kontakteja. Mielenkiintoista on, että luonto-
ympäristöjen elvyttävä vaikutus näkyy tutkimuksissa myös silloin, kun ihmiset eivät liiku lainkaan, vaan vain oleskelevat luonnossa. Luonnon vaikutus hyvinvointiin ei siis perustu pelkästään liikuntaan.
– Eräässä suomalaisessa selvityksessä arvioitiin, että luonnon terveyshyödyt voisivat tuottaa yhteiskunnalle satojen miljoonien eurojen säästöt esimerkiksi masennuksen, tyypin 2 diabeteksen ja astman hoidossa. Todelliset vaikutukset voivat olla vielä suurempia, sillä monet sairaudet jäivät tarkastelun ulkopuolelle, kertoo Lehtimäki.
Ihmisen hyvinvointi ja luonnon tila ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, mikä liittyy niin sanottuun planetaarisen terveyden ajatukseen: ihmisen terveyttä tarkastellaan osana ympäristön tilaa, ei erillään siitä. Ihmiskunta on saavuttanut merkittäviä edistysaskeleita, esimerkiksi infektiosairauksien torjunnassa ja lapsikuolleisuuden vähentämisessä, mutta nämä saavutukset ovat usein perustuneet luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön. Pitkällä aikavälillä ihmisen hyvinvointia ei kuitenkaan voida rakentaa luonnon kustannuksella.
Ajattelutapa on onneksi muuttumassa. Kansainväliset sopimukset, kuten maailmanlaajuinen tavoite suojella 30 prosenttia maapallon maa- ja merialueista, sekä uudet ammatilliset roolit, kuten planetaarisen terveyden lääkärit, osoittavat, että ihmisen ja luonnon hyvinvointia tarkastellaan yhä useammin yhtenä kokonaisuutena.
Viherrakentaminen on myös hyvinvoinnin rakentamista
Lopulta kysymys hyvinvoinnista palaa arjen valintoihin. Elinympäristöjen suunnittelussa ja hoidossa tehdään jatkuvasti ratkaisuja, jotka vaikuttavat samanaikaisesti luonnon monimuotoisuuteen ja ihmisten terveyteen. Pieniltä tuntuvat päätökset, kuten se, säilytetäänkö viheralueita, lisätäänkö asfalttia vai istutetaanko puita ja niittykasveja, muovaavat pitkällä aikavälillä sitä, millaisessa ympäristössä ihmiset elävät ja mille he altistuvat.
Lähiluonto ei siis ole vain maisemallinen tai virkistyksellinen elementti, vaan keskeinen osa ihmisen terveyttä ylläpitävää järjestelmää. Tässä kokonaisuudessa viherympäristöjen suunnittelijoilla, rakentajilla ja ylläpitäjillä on merkittävä rooli: heidän tekemänsä ratkaisut eivät ole pelkästään esteettisiä tai ekologisia, vaan myös terveyteen vaikuttavia valintoja.
Lähiluonnon monimuotoisuus kytkeytyy suoraan ihmisen biologiseen perustaan, ja sen vaaliminen tarkoittaa samalla terveemmän elinympäristön rakentamista. Jokainen vihreä ratkaisu on investointi sekä ympäristöön että ihmisten hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa.