Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

MITÄ KUULUU, KAUPUNKIMETSÄ?

​​​​​​​Kaupungit ja kunnat omistavat Suomen metsäpinta-alasta vain 1,6 prosentin osuuden. Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisten lähiulkoilusta suuntautuu kuitenkin kuntien hoitamille ulkoilualueille. Suomen kunnista 98 prosenttia omistaa metsää.

Viime vuoden lopulla Suomen Metsäyhdistyksen Metsäpäivillä Helsingissä oli mahdollisuus tavata kaupunkien metsänhoitoon perehtyneitä asiantuntijoita. Kuulumisia olivat kertomassa Merja Kuukkanen Joensuun kaupungilta ja Tiina Peippo Espoosta sekä Tampereen ammattikorkeakoulun ekologian lehtori Petri Keto-Tokoi. Tapio Oy:n Sini Miettinen johdatteli käytyä keskustelua.

-Espoossa kuten muuallakin koronapandemia vei kaupunkilaiset metsään vuoden 2020 keväällä, kertoi Tiina Peippo.

-Kun ennen tuntui, että kaupungin lähimetsät kiinnostavat melko pientä osaa asukkaista, niin yhtäkkiä ne nousivatkin arvoon arvaamattomaan. Huomattiin että ulkoilualueet muodostivat likimain ainoan koronaturvallisen liikunta- ja harrastusympäristön.

-Noustiin tapetille oikein kunnolla ja arvostus kohosi uudelle tasolle, Tiina Peippo kiteytti.

Merja Kuukkasen mukaan arvostuksen kohoaminen näkyy Joensuussakin. Luonnonhoito on tullut enemmän kuvaan mukaan myös kaupungin talousmetsien hoidossa. Asukkaat ovat aiempaa valveutuneempia ja kiinnittävät huomiota paitsi maisemien, myös luontokohteiden säilymiseen muuallakin kuin asutuksen lähimetsissä.

Petri Keto-Tokoi luotasi historiallista muutosta, joka on tapahtunut asutuksen lähimetsien puustorakenteessa.

-Kun vielä 100 vuotta sitten asutuksen lähimetsät olivat kaikkein vähäpuustoisimpia mm. polttopuun käytön seurauksena, niin nykyisin ne ovat Suomen runsaspuustoisimpiin metsiin kuuluvia. Tilanne on kääntynyt päälaelleen kaupunkien varovaisen metsänkäsittelylinjan seurauksena.

Tapahtuneesta muutoksesta Petri löytää tutkimisen aihetta.

-Olisi mielenkiintoista saada tietää, mitä lajistoa on palautunut kaupunkien vanhoihin metsiin. Arvokas aarniometsälajisto saattaa olla hävinnyt pysyvämmin, koska jatkumo on välillä katkennut.

VOIDAANKO EKOLOGISEN KOMPENSAATION AVULLA KORVATA LÄHIMETSIEN MUUTOKSIA?

Kysymys kaavoituksen tai esimerkiksi suurten tiehankkeiden aiheuttamien menetysten korvaamisesta toisaalla sai paneelin asiantuntijat mietteliäiksi.

-Kaupungissa asuinalueen lähiluonnon virkistysarvon menetystä ei oikeastaan ole mahdollista kompensoida. Jos ulkoilumetsän läpi rakennetaan moottoritie, ei asukkaille kannata ehdottaa kilometrien päässä sijaitsevaa vaihtoehtoista ulkoilumetsää korvaukseksi, totesi Petri Keto-Tokoi lakonisesti.

-Helpoin kompensoitava on menetetyn hiilinielun korvaaminen, sen kohdalla korvaavan toimenpiteen sijainnilla ei ole samalla tavoin merkitystä. Ilmakehän hiiliongelmat ovat globaaleja ongelmia.

Tiina Peippo kertoi Espoossa tehdyistä kompensointilaskelmista. Ainoa merkittävä taustatieto laskelmille on löytynyt ajan tasalla olevista metsävaratiedoista, joiden pohjalta on saatu käsitys metsien hiilivaraston koosta.

Biodiversiteetin menetys saattaa Keto-Tokoin mukaan olla myös korvattavissa. Monimutkaisia kysymyksiä voidaan esittää, mitä tulee rakentamisella menetettyjen luontotyyppien tai lajiston korvaamiseen toisaalla.

-Mitä saadaan ja mitä menetetään, jos esimerkiksi tien alle jäävä luonnontilainen suo korvataan ojitetun suon ennallistamisella jossakin muualla? Menetyksiä korvaavien toimien on myös oltava lisääviä, niiden on tuotettava myönteisiä vaikutuksia, jotka eivät ilman kompensaatioita olisi syntyneet.

ILMASTONMUUTOKSEEN VARAUTUMISTA JA ENNAKOINTIA KUNTAMETSISSÄ

Pitäisikö kuntametsissäkin varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin jo nyt? Kysyttäessä asiaa pohtivat Merja Kuukkanen joensuulaisesta näkökulmasta ja Tiina Peippo espoolaisittain.

-Joensuun kaupungin metsiin kuuluu myös hyvin kasvavia taimikoita. Taimikonhoitotöissä voidaan pyrkiä sekametsärakenteen aikaansaamiseen, näin lisätään monimuotoisuutta ja puuston kestävyyttä sään ääri-ilmiöistä johtuvia, puiden kannalta ikäviä seurauksia vastaan, linjaa Kuukkanen.

-Espoossa metsien ikärakenne painottuu vanhoihin metsiin, jotka ovat alttiina muun muassa säiden lämpenemisen johdosta runsastuville kirjanpainajatuhoille, mainitsee Tiina Peippo.

Petri Keto-Tokoi kiteyttää valittavissa olevat vaihtoehdot ilmastonmuutoksen torjunnassa.

-Ennakoiminen on toimiva ratkaisu, joka kuitenkin tulee toteuttaa hyvissä ajoin. Ennakoinnilla tarkoitetaan vaikkapa sekametsärakenteen kehittämistä, joka on vuosikymmenten mittainen tehtävä metsänhoidossa.

-Jos rajumpiin toimenpiteisiin kuten metsänuudistamisiin joudutaan turvautumaan, on se perin ikävää virkistyskäytön kannalta.

Siedetäänkö ulkoilumetsissä ilmastonmuutoksen johdosta tehtäviä uudistustoimenpiteitä, kysyy Petri Keto-Tokoi.

Lopuksi Petri ottaa esiin hieman yllättävänkin vaihtoehdon.

-Voidaan myös pohtia, pitäisikö ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset metsissä vain sietää.

Petrin heitto pistää miettimään. Onko vain hyväksyttävä muutokset, jotka lämpenevä ilmasto aiheuttaa metsissä? Kirves on metsän lääke vanhan sanonnan mukaan, mutta tarvitsevatko metsät sitä lääkettä vaivoihinsa ja onko minkäänlaisista metsänkäsittelymenetelmistä apua ilmaston muuttuessa? Toivottavasti kaupunkimetsissä osataan valita oikeat ratkaisut, jos niitä on olemassa. V

Teksti ja kuvat: TOMMI GRANHOLM. Kirjoittaja on metsänhoidon asiantuntija.