Uusia tuulia pihojen hoitoon

Perinteinen tapa hoitaa pihoja on leikata nurmikko kerran viikossa, siimata rakenteiden ja istutusalueiden rajapinnat, kitkeä rikkaruohot kerran kuussa, lannoittaa ja kalkita istutusalueet sekä haravoida syksyn tullen lehdet pois. Perinteisen tyylin rinnalle on nousemassa uusia toimintamalleja, joissa toimenpiteitä tehdään harkinnanvaraisesti huomioiden alueiden luontaiset olosuhteet, olemassa oleva kasvillisuus ja eliöstö. Lisäksi uusille viheralueille suunnitellaan enemmän esimerkiksi niittyjä sekä dynaamisia istutusalueita, joissa istutukset ovat runsaslajisia, kerroksellisia sekaistutuksia ja hoito poikkeaa perinteisistä tavoista.

Luomumpaa hoitoa olemassa oleville pihoille  

Yleisimmin vanhoja taloyhtiöpihoja hoitanee kiinteistöhuoltoyritys, joka leikkaa nurmet, kitkee ja puhaltaa syksyllä lehdet pois. Taloyhtiö- ja kiinteistöpihoilla kannattaisi pysähtyä miettimään, voitaisiinko siirtyä luonnonmukaisempaan hoitotapaan. Kun hoitotöitä tehdään ympäristön ehdoilla oikeisiin asioihin kohdistuen, saadaan tilaa luonnon monimuotoisuudelle sekä mahdollisesti myös taloudellisia säästöjä. Luonnonmukaisempi hoitotapa ei tarkoita, että pihan voi jättää oman onnensa nojaan, vaan harkitumpaa ja kohteen erityispiirteet huomioivaa toimintaa. Luonnonmukaisempaan hoitotapaan voi siirtyä pienin askelin, mutta taustalla on hyvä olla myös tietoa ja ammattitaitoa parhaista toimintatavoista. 

Dynaamiset istutusalueet ja niiden hoito 

Dynaamisessa kasvillisuussuunnittelussa istutusalueet ovat monilajisia ja kerroksellisia. Ne pyrkivät ottamaan mallia luonnon kasviyhdyskuntien rakenteesta ja toiminnasta. Erityyppiset kasvit kasvavat yhdessä ja niiden on tarkoitus menestyä ja kehittyä omalla painollaan ympäristön mukaisten kasvuehtojen puitteissa. Tarkoituksena on luoda alueita, jotka sopeutuvat joustavasti muutoksiin ja tulevat toimeen vähällä kunnossapidolla. Lähtökohtaisesti esimerkiksi paikkaistutuksia ei tehdä kuten perinteisesti uusilla pihoilla vaan viereiset lajit täyttävät mahdolliset aukot istutuksissa. Hoito on ohjailevaa, jotta kasvillisuus voi kehittyä luonnon valitsemaan suuntaan. 

Asennemuutosta kohti 

Uudet tavat toimia ja erilaiset näkökulmat hoitotöihin liittyen ovat tervetulleita ja tarpeellisia. Niillä voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta ja vähentää energiankulutusta. Liian usein törmää siihen, että nurmikko vaaditaan leikattavaksi, koska siellä on muutama pidempi heinätupsu tai perennapenkki kitkettäväksi, koska siellä kasvaa päivänkakkaraa rönsyansikan joukossa. Näkemys hyvin hoidetusta ympäristöstä toivottavasti ajanmittaa avartuu ja kestävän kehityksen mukainen toimintatapa jalkautuu laajemminkin viheralalle.  

Vinkkejä luonnonmukaisempaan hoitoon siirtymisessä: 

  • Jos nurmi sammaloituu, niin anna sammaloitua. Olosuhteet ovat tällöin todennäköisesti liian kosteat tai varjoisat nurmikolle - sammal on mukava jalan alla ja kaunis katsella. 

  • Pidennä huonosti kasvavan nurmikon leikkuuväliä tai lopeta leikkaus kokonaan, jolloin alueelle saattaa nousta esimerkiksi siankärsämöä, mataroita, leinikkejä ja apiloita. Jos nurmessa on selkeitä aukkopaikkoja voi niihin kylvää erilaisten niittykukkien siemeniä. Mikäli asukkailta tulee palautetta epäsiistiydestä kannattaa nurmialueen reunat leikata esimerkiksi yhden tai kahden terän leveydeltä, jolloin yleisilmeestä tulee hoidetun näköinen. 

  • Jätä pensas- ja perennapenkkeihin sekä puiden tyville levinneet luonnonkasvit paikoilleen. Usein istutusalueilla näkee hiirenvirnaa, ahomansikkaa ja siankärsämöä, jotka lisäävät mukavasti pihan monimuotoisuutta. 

  • Pyri silppuamaan pudonneet lehdet ruohonleikkurilla nurmikolle ja haravoi osa lehdistä puiden ja pensaiden tyville. Perennojen kuivuneet osat voi silputa perennapenkkeihin katteeksi, jolloin saadaan myös ravinteet takaisin kiertoon. Kestävän ympäristörakentamisen toimintamalli (KESY) ohjaakin kunnossapitäjää mahdollisuuksien mukaan kierrättämään ja uudelleenkäyttämään kaikki työssä syntyneet kasviperäiset jätteet ja samalla vähentämään jätteiden kuljetuksista syntyviä päästöjä.  

Teksti ja kuvat Heidi Kiuru.
Juttu on julkaistu Vihreässä Kirjassa 2022.