Kilpailu on aina heijastanut ympäristörakentamisessa vallitsevia ajan ilmiöitä.
Vuoden ympäristörakenne -kilpailun ensimmäinen voittaja julkistettiin Viherpäivillä vuonna 1992. Kävelykadut ja aukiot nousivat esiin 1990-luvulla kaupunkikeskustojen kehittämisessä, ja 2000-luvulla alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota rantoihin ja vesistönäkymiin. Omaa aikakauttaan ovat edustaneet myös asuntoyhtiö- ja yrityspihat sekä kansipihat ja viherkatot.
Ajan ilmiöitä ympäristörakentamisessa ovat vuosien varrella olleet:
- kävelykadut, aukiot
- rantarakentaminen
- asuntoyhtiöpihat
- yritysympäristöt
- kansipihat ja viherkatot
- ympäristön parantaminen, ympäristöasiat, monimuotoisuus
- imagon rakentaminen
- ympäristötaide
Kilpailun halutaan elävän ajassa myös tulevaisuudessa, ja sääntöihin onkin nostettu yhdeksi kriteeriksi kestävän ympäristörakentamisen mukainen toteutus.
Palkittujen kohteiden osalta halutaan korostaa myös kohteen kunnossapidon merkitystä. Tämä koskee erityisesti kasvillisuutta, mutta myös rakenteita ja pinnoitteita.
Kilpailun käynnistivät Puutarhaliitto ry ja Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestö ry (myöhemmin Rakennustuoteteollisuus RTT ry, betonikivijaos, nyt Betoniteollisuus ry.) Myöhemmin viralliseksi kilpailun järjestäjätahoksi liittyi mukaan Kiviteollisuusliitto ry (nykyisin Kivi ry). 2024 Puutarhaliitto jättäytyi pois kilpailun järjestäjistä ja jatkajaksi tuli mukaan Viherympäristöliitto ry.
Kilpailun nykyisen ilmeen ja logon on suunnitellut Aino-Maija Metsola.