Vihervalvojan silmin

Jarkko Heikkinen-Lindberg toimi Strömbergin puiston ja Puropuistikon urakassa vihervalvojana.
Kävimme katsomassa, miltä Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva alue näytti elokuussa 2026,
ensimmäisen kunnostushankkeen valmistumisen jälkeisen kesän lopulla.

teksti ja kuvat: Liisa Hyttinen

Haisevasta lutakosta kutsuvaksi keitaaksi

Pyysin Jarkko Heikkinen-Lindbergiä esittelemään Strömbergin puiston ja Puropuistikon aluetta ja kertomaan, miltä niiden kunnostusurakka näytti vihervalvojan roolissa. Ensimmäiseksi minut viedään Puropuistikkoon, joka on oma pieni puistosaarekkeensa Strömbergintien pohjoispuolella. Tämä osa puistokokonaisuutta ei ollut aiemmin rakennettua, vaan Mätäjoen uomasta laajentunut lampi oli kasvanut umpeen ja alue jäi Strömbergintien kulkijoilta piiloon.

– Tämä oli semmoinen piilossa oleva haiseva lutakko. Hyvin luotaan pois työntävä pimeä, umpeenkasvanut ryteikkö, Heikkinen-Lindberg kuvailee näkymää Puropuistikossa urakan alussa.

Puiston peruskorjauksen jälkeen kokemus on aivan toinen: rantaan johtaa viihtyisä polku ja levähdyspaikalta aukeaa kaunis näkymä lammen yli pieneen saareen ja sen vieritse lähteviin puronuomiin.

– Tämä alue on kokenut suurimman muutoksen tässä puistonkunnostushankkeessa, Heikkinen-Lindberg kertoo.

Projektiin liittyi keskeisenä tehtävänä puropuistikon ruoppaaminen.

– Poistettiin pohjalietettä ja runsasta vesikasvia. Selkeä uoma meni vasemmalla puolella, mutta oikea puoli oli ihan vesikasvin peitossa. Oliskohan sitä metri poistettu sitä lietettä. Saatiin vesitilavuutta lisää ja sitä kautta muodostettua allasta.

Altaan peräosasta lähtee kaksi selkeää uomaa, jotka rakennettiin palvelemaan vaelluskaloja. Aluksi nekin olivat piilossa umpeenkasvaneessa kasvustossa.

– Sitä raivattiin, tehtiin koskirakenteita ja kutupaikkoja eri osiin uomaa.

Erikoisosaaminen avainasemassa

Jotta koskirakenteet täyttävät tehtävänsä, niiden tulee palvella vaelluskalojen elämänkiertoa eri vaiheissaan. Heikkinen-Lindberg kertoo, että mukana työssä oli koskirakenne-ekspertti Jarmo Pautamo Apajax Oy:stä.

– Suunnitelmat oli mietitty pitkälle, mutta kuitenkin se viimeinen silaus tehtiin työmaalla urakoitsijan ja ekspertin toimesta.

Heikkinen-Lindberg oppi vihervalvojana paljon siitä, miten erikoistunutta ja kokemukseen perustuvaa osaamista tarvitaan, jotta vesi saadaan virtaamaan juuri oikein ja siihen saadaan muodostettua suvantopaikkoja, matalikkoja, syvänteitä ja kutupaikkoja.

– Tuli semmonen kuva siitä alasta, että siinä kokemus on tärkein. Voidaan suunnitella että laitetaan kivet näin, tällaista kivimateriaalia. Mutta se kokemus tarvitaan, että osaa luoda mahdollisimman luonnonmukaisen koskirakenteen.

Olennaista on, että rakenteet palvelevat kaloja kaikissa olosuhteissa ja myös kestävät koossa olosuhteiden vaihdellessa eri vuodenaikoina.

– Tämä pyrittiin tekemään niin, että vesi virtaa myös matalan veden aikana ja kalojen nousu on aina mahdollista.

Ylitämme Strömberingitien ja siirrymme varsinaisen Strömbergin puiston puolelle. Vesi virtaa tien ali, leviää sileän kallion pinnalle ja putoaa sen reunalta pystysuoraan muutaman metrin. Kierrämme puistoon tehdyn oleskeluaukion sivuitse putouksen alapuolelle, virran yli vievälle kävelysillalle siitä kalliolle, josta pääsemme ihailemaan veden kuohunaa.

– Lähtötilanne oli, että putous on siinä ja kalat eivät eteenpäin siitä päässeet.

Putouksen ohi rakennettiin kiemurteleva kalatie, joka yläosastaan louhittiin kallioon. Elokuussa vettä on kalatiessä hädin tuskin virraksi, mutta kuulemma se riittää. Runsaamman veden aikaan voi kuvitella rauhallisen kohinan muuttuvan pauhuksi ja virran luonteen muistuttavan isompaakin jokea.

– Korkean veden aikaan vettä tulee koko sammalettoman kallion leveydeltä, Heikkinen-Lindberg kuvailee.

Valpasta havainnointia ja kysymyksiä

Strömbergin puisto kutsuu myös ihmisiä. Oleskelualueet ja kulkureitit ovat selkeitä ja viihtyisiä, ja näkymät kauniita. Heikkinen-Lindbergin mielestä suunnitelma ja toteutus kunnioittavat puiston historiaa, joka juontaa Talin kartanon ja teollisuusmies Gotfrid Strömbergin ajoille.

– On istutettu paljon uusia puita, mutta myös säästetty vanhaa puustoa. Kulkureittien linjaukset ovat pysyneet pääpiirteissään samoina. Uudistuksesta huolimatta puiston identiteetti on säilynyt.

Heikkinen-Lindberg osaa arvostaa urakan eri osapuolien työtä ja osaamista. Vihervalvojana hän kuvaa omaa rooliaan porukan sparraajana.

– Mun tarkastaminen on sitä, että jos en ymmärrä, miksi jokin työvaihe tehdään tietyllä tavalla, niin kysyn. Tuon havaintoni esiin ja muut päättää, onko asialla merkitystä.

Valpas havainnointi onkin valvojalle tärkeä työkalu työmaalle tullessa.

– Koko ajan pitää valvojalla pysyä hoksottimet. Katson vähän, että mitä täällä tapahtuu. Mitä työntekijät tekee, mitä työmaan ympärillä tapahtuu. Käyn mielessä läpi, että herääkö mulla jotain kysymyksiä. Jos musta tuntuu, että jotain pitää kysyä, niin se pitää kysyä.

Kokemus on opettanut, että kysyminen kannattaa aina, sillä ympäröivät tilanteet ja olosuhteet voivat muuttua.

– Joskus joku asia mikä on tuntunut vähäpätöiseltä, on ollutkin lopulta merkityksellinen. Asia voi olla pieni, mutta sen vaikutus kokonaisuuteen voi olla ennalta-arvaamaton.