Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Jokaisella on oikeus hyvin suunniteltuun päiväkotipihaan

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina käyty keskustelua päiväkotipihoista. Maisemasuunnittelijat ry haluaa, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus hyvin suunniteltuun pihaan, on se päiväkodin tai sairaalan, ostoskeskuksen tai asuinrakennuksen piha. Tilaajalla on suurin mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen pihasta tulee.

Maisemasuunnittelijat ry on esittänyt toiveensa ympäristöministeriössä saakka, että pihasuunnittelu sisällytetään erityissuunnittelua vaativaksi osaksi uudis- ja saneerauskohteiden suunnitteluprosessia. Tällä hetkellä pihasuunnitelmaa vaaditaan vain kuntakohtaisesti.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, tämä pätee myös pihasuunnittelussa. Suunnittelupöydän ääressä ratkaistaan, mitä maksaa kohteen rakentaminen ja tulevien vuosien hoito- ja ylläpitotyöt. Tähän työhön tarvitaan koulutuksen saaneita alan ammattilaisia, jotta tontin olosuhteet tulevat huomioiduksi ja piha-alue on viihtyisä, turvallinen ja helppohoitoinen niin kesällä kuin talvellakin. Päiväkotipihassa se tarkoittaa leikin ja mielikuvitusta ruokkivan ympäristön kokonaisuutta turvallisuutta unohtamatta.

Toimivan pihasuunnitelman tekee maisema- tai miljöösuunnittelun ammattilainen, joka osaa ottaa huomioon kasvupaikkavaatimukset, pinnantasauksen ja hulevesien käsittelyn, pihan eri toiminnot ja kulunohjauksen, oikeat kasvit, kalusteet ja leikkivälineet sekä asukasryhmien erilaiset tarpeet ikäryhmittäin. Tärkeä osa suunnittelua on myös osallistaminen eli käyttäjien kuuleminen ja tarpeiden ymmärtäminen. Näistä syntyy kokonaistaloudellinen ratkaisu, jossa ovat tasapainossa pihalle asetettavat esteettiset, funktionaaliset ja sosiaaliset vaatimukset.

Parhaimmillaan piha ja rakennus muodostavat jatkumon. Paras tapa varmistaa tämä, on luoda edellytykset arkkitehtien, maisemasuunnittelijoiden sekä muiden ammattilaisten yhteistyölle heti rakennusprojektin alkumetreistä jo kaavoituksesta lähtien, nostamalla pihasuunnittelu erityissuunnittelualaksi. Päiväkodissa piha ei saisi olla välttämätön paha, vaan erittäin tärkeä osa kokonaisuutta, jossa leikit jatkuvat erilaisilla välineillä, materiaaleilla ja luonnon elementeillä sisätiloista ulos.

Lopullisen piha-alueen toteutuksen määrittelee kuitenkin tilaaja. Suunnittelija voi vaikuttaa lopputulokseen edellä kerrotun oman suunnitteluun liittyvän ammattitaitonsa kautta. Liian usein, suunnittelija ei ole koko rakennusprosessissa loppuun asti mukana, vaan tilaaja ja rakentaja saattavat muuttaa materiaaleja, kasveja ja kalusteita kustannusten säästämiseksi. Tällöin valmis piha on laadultaan ja ulkonäöltään aivan toisenlainen kuin alkuperäinen pihasuunnitelma.

Maisemasuunnittelijat ry toivoo, että pihasuunnitelma vaaditaan alan ammattilaisen tekemänä mukaan kaikissa rakennusluvan vaatimissa uudisrakennus- ja saneerauskohteissa.

Maisemasuunnittelijat ry hallitus
Lisätiedot: Maisemasuunnittelijat ry puheenjohtaja Kaisa Koskelin, kaisa.koskelin@lkpalvelu.fi