Syksy on parasta istutusaikaa – olosuhteet otolliset

Päivät lyhenevät ja viilenevät, mutta pihaa voi edelleen kunnostaa. Taimia ei haittaa, vaikka maa olisikin kosteaa tai vettä sataisi. Juuri nämä olosuhteet varmistavat taimien keväisen kasvuunlähdön.

Tänä syksynä vettä on satanut paljon ja lopettanut pitkään kestäneen kuivuuden, joten maa on valmis vastaanottamaan uudet taimet. Jos kesähelteet eivät innostaneet istutustöihin, on nyt sopiva aika taimihankintoihin ja istuttamiseen.

Syksy sopii istutukseen

Syksyn istutussesonki on jäänyt aivan turhaan unohduksiin. Viheralan ammattilaiset ovat aina käyttäneet tämän vuodenajan edulliset olosuhteet hyväkseen. Ammattilaisille syksy on tärkeä istutussesonki. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät selvästi viherrakentamisessa. Rakentaminen jatkuu työmailla maan jäätymiseen ja pysyvän lumipeitteen tuloon asti. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on istutuskausi venynyt noin kuukaudella.

Syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa. Loppukesällä astiataimien ja alkusyksystä alkaen paljasjuuristen taimien kotimainen valikoima on taimitarhoilla runsaimmillaan. Pihan rakentajien kannattaa hyödyntää paras hetki toivottujen kasvien hankintaan.

Taimivalikoimat runsaimmillaan

Syysistutuksiin on tarjolla laaja valikoima taimia, sillä taimitarhojen sato on valmistunut. Nyt kannattaa kysyä myös sellaisia kasvilajeja, jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan.

Oikeilla kasvivalinnoilla omaan pihaan voi saada pitkään kestävän syksyisen väriloiston. Puut, pensaat ja perennat hehkuvat kaikissa ruskan väreissä. Jos arvostaa ruskan värejä ja haluaa juuri tietynlaisia sävyjä, kannattaa suunnistaa syksyisin puutarhamyymälään. Varsinkin puilla ja pensailla syysväri vaihtelee, joten valinta on tehtävä silloin, kun värit ovat nähtävillä. Koristekasvien syysväri kannattaa ottaa huomioon jo senkin takia, että usein niiden ruska on voimakkaampi ja hehkuvampi kuin luonnonkasvillisuudella. Osa perennoista kukkii vielä pitkään syksyllä, joten ne tuovat lisäväriä pihaan ja houkuttelevat myöhäiset perhoset luokseen. Joidenkin kasvien marjat koristavat oksia pitkälle talveen asti.

Lisätietoja: Taimistoviljelijät ry: 040-827 4833, jyri.uimonen@puutarhaliitto.fi

Liittyvät uutiset