Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Ennätykselliset Viherpäivät

Viherpäivät olivat kaikilla mittareilla ennätykselliset. Viherympäristöliiton järjestämistä koulutus- ja näyttelytapahtumista Viherpäivät 14.–15.2.2018 keräsi eniten kävijöitä, 1390 henkeä Jyväskylän Paviljonkiin kahden päivänä aikana. Illallisella oli 520 henkilöä. Näyttely on kautta aikain suurin, mukana oli noin 100 näytteilleasettajaa ja pinta-alallisesti tapahtuma kasvoi edellisistä tapahtumista. Maksaneita seminaarilaisia oli enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuoden päästä Viherpäivät järjestetään 40. kerran. Juhlatapahtuman suunnittelu käynnistyy heti, kun viime tapahtuman palaute on analysoitu. Peruskonsepti toimii Jyväskylässä. Saatu palaute on ollut myönteistä ja kannustavaa. Myös tapahtuman henkeä on kehuttu.

Merkitkääpä ensi vuoden tapahtuma jo kalenteriinne: 6.–7.2.2019 tavataan Paviljongissa. Jotain extraa ja mieleenpainuvaa on luvassa!

Liittyvät uutiset