Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Vihertaitaja-kilpailussa esille monipuolisia viherrakennuskohteita

Viher- ja ympäristörakentajat ry:n Vihertaitaja-kilpailussa palkitaan viherrakentajia, jotka ovat toteuttaneet huippulaatuisella ammattitaidolla vaativia viherrakennuskohteita. Tällä kertaa viherrakentajille jaettiin kolmessa sarjassa kolme Vihertaitaja-palkintoa ja kaksi kunniamainintaa. Palkinnot julkistettiin Viherympäristöliiton valtakunnallisilla Viherpäivillä 15.2.2018 Jyväskylän Paviljongissa.

Yksityispihat-sarjassa Vuoden Vihertaitajaksi valittiin Viher.Pirkko, joka suunnitteli ja rakensi Suonenjoella sijaitsevan vapaa-ajan asunnon pihan. Kohde sijaitsee järven rannalla ja on mielenkiintoinen myös talon arkkitehtuurin vuoksi. Talo on moniulotteinen niin sanottu nyrkkitalo, jota näkee harvoin Suomessa. Hieno ulkovuoraus on tehty Nilsiän kivestä. Pihan suunnittelussa ja rakentamisessa otettiin huomioon talon uniikki arkkitehtuuri ja kaikki materiaalit valittiin taloon sopiviksi. Tavoitteena oli myös helppohoitoisuus, koska kyseessä on vapaa-ajan asunto. Tilaajan toiveena oli saada pihasta toimiva kokonaisuus, jossa voi viettää lomaa isoine terasseineen, porealtaineen, kesäkeittiöineen ja hiekkarantoineen. Piha on laadullisesti ja esteettisesti erittäin onnistunut, vaikka urakka oli mittava. Toteutunut piha ylitti tilaajan odotukset. Työn jälki, tekninen toteutus, mittatarkkuus ja materiaalien laatu ovat kiitettävällä tasolla. Linkki kuvaan

Yksityispihat-sarjan voittaja, Viher.Pirkko, Pirkko Karttunen, p. 050 381 6466.

Yksityispihat-sarjassa jaettiin kunniamaininta Puutarhapalvelu Hannonen Oy:lle, joka suunnitteli ja rakensi Espoossa sijaitsevan omakotitalon pihan. Pienehköltä tontilta purettiin vanhempi omakotitalo ja sille suunniteltiin kaksi erillistä omakotitaloa hyvin lähelle toisiaan. Tavoitteena oli suunnitella ja rakentaa talojen hieman normaalista poikkeavaan arkkitehtoniseen tyyliin sopivat pihat. Materiaaleiksi toivottiin mahdollisimman kestäviä ja korkeatasoisia ratkaisuja. Erityisen haastavaa pihan rakentamisessa oli se, että asuminen tapahtuu toisessa kerroksessa ja tilaaja toivoi näkösuojaa vain muutaman metrin päähän sijoittuvaan kakkostaloon. Käyttämällä tiiviille pihalle sopivia ratkaisuja, mm. sivusuunnassa kasvavia säleikköpuita, pihasta saatiin suojaisa ja ilmava. Linkki kuvaan

Yksityispihat-sarjan kunniamaininta, Puutarhapalvelu Hannonen Oy, Jouko Hannonen, p. 0400 440 476.

Asunto- ja kiinteistöyhtiöpihat-sarjassa Vuoden Vihertaitaja-palkinnon sai Viherpojat Oy, joka rakensi Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan CIN-korttelin piha-alueen. Kyseessä oli näyttävän ja viihtyisän yhteispihan rakentamisurakka. Piha palvelee eri ikäisiä ihmisiä ja tuloksena saatiin sukupolvien kortteli perheille, opiskelijoille ja erityisryhmille. Toiminnallinen piha palvelee tiheään asutetun korttelin asukkaita ja heidän vieraitaan. Yhteispihalla vietetään aikaa, järjestetään tapahtumia ja viihdytään. Asukkaat ovat ottaneet myös hyötykasvialueet omakseen. Suunnittelija halusi säilyttää satama-alueen rouhean yleisilmeen myös pihalla. Rouheutta saatiin aikaiseksi käyttämällä porraskiviä reunakiveyksissä ja istutusaltaissa.  Kohde on kunnianhimoisesti suunniteltu ja toteutettu. Piha-alueella on käytetty paljon erilaisia materiaaleja ja kasveja, mm. köynnöksiä, sekä tehty hienoja yksityiskohtia. Oleskelualueilla on käytetty maalattuja puukalusteita ja pyörätelineet on tehty betonista. Materiaalien vaihtumiset menevät hienosti lomittain niiden vaihtumista huomaamatta. Erilaisia muotoja on piha-alueella paljon ja ne antavat pihalle ilmeikkyyttä ja vaihtelevuutta. Kohde on hyvällä tavalla epätyypillinen suomalainen asuntoyhtiön piha. Se tuo mieleen ennemminkin hollantilaisen taloyhtiön piha-alueen. Linkki kuvaan

Asunto- ja kiinteistöyhtiöpihat-sarjan voittaja, Viherpojat Oy, Anssi Koskela, p. 0400 497 882, kohteen suunnittelija Ria Ruokonen, Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy.

Julkiset kohteet-sarjassa Vuoden Vihertaitajaksi valittiin VRJ Länsi-Suomi Oy, joka vastasi maanrakennus-, kivi- ja vihertöistä Vuolteentorin alueella Tampereella. Vuolteentori on rennosti tehty julkinen kaupunkitila, vaikka kasvillisuus puuttuu lähes kokonaan. Lopputulos on teknisesti toimiva ja laadukas. Työn jälki on viimeisteltyä niin yksityiskohtien kuin kokonaisuuden suhteen. Rakentamisen laatu vastaa suunnittelussa asetettuja tavoitteita. Vuolteentorin alue on vilkkaassa kevyen liikenteen käytössä ja sen rakentamisessa on otettu huomioon jalankulkijat, alueella oleskelu, ravintoloiden terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti Tammerkosken kansallismaiseman läheisyydessä. Aukio on monikäyttöinen ja vapaa tila, joka tarjoaa mahdollisuuden järjestää myös pieniä tapahtumia. Linkki kuvaan

Julkiset kohteet-sarjan voittaja, VRJ Länsi-Suomi Oy, Henrik Bos, p. 0400 633 612, kohteen suunnittelija Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy.

Julkiset kohteet-sarjassa kunniamaininnan sai Viherpojat Oy, joka vastasi Hyvinkäällä sijaitsevan Kenttäkadun päiväkodin pihan rakentamisesta. Kyseessä on Suomen ensimmäinen Joutsenlippu-merkitty päiväkoti. Päiväkoti on Hyvinkään suurin varhaiskasvatusyksikkö ja opetus on ilmaisupainotteista. Siksi piha-alueelle asetettiin korkeat vaatimukset toiminnallisuuden ja estetiikan suhteen. Tilaajalle eli Hyvinkään kaupungille tärkeimmät asiat pihan toteutuksessa olivat leikittävyys, turvallisuus ja pölyämättömyys. Nämä tavoitteet täyttyivätkin hienosti. Piha-alueella on käytetty erilaisia materiaaleja paljon ja luontevasti. Pihalla on monenlaisia toimintoja ja toiminnalliset alueet ovat vaihtelevia. Loppuun asti mietittyjä yksityiskohtia on todella paljon. Viherrakentamisen laatu on korkeatasoista. Linkki kuvaan 

Julkiset kohteet-sarjan kunniamaininta, Viherpojat Oy, Anssi Koskela, p. 0400 497 882, kohteen suunnittelija Juha Laine, Arkkitehtitoimisto RCo Oy.    

Lisätiedot Ilkka Väre, Viher- ja ympäristörakentajat ry:n toiminnanjohtaja, p. 044 977 0521, toimisto@vyra.fi

Liittyvät uutiset