Väitös: Tienvarret mahdollinen elinympäristö uhanalaisille lajeille

Lähes neljännes kaikista Suomen uhanalaisista lajeista elää niityillä, kedoilla ja muissa perinnebiotoopeissa. Uusympäristöt, kuten säännöllisesti niitetyt tienvarret, voisivat oikein hoidettuina torjua perinnebiotoopeille sopeutuneen lajiston jatkuvaa uhanalaistumista tarjoamalla niille uusia, korvaavia elinympäristöjä. 

Historiallisen karjatalouden luomat laidunniityt ja kukkivat kedot ovat yhä harvinaisempi näky Suomessa. Niiden sijaan maisemia kuvioivat tiheä tieverkosto, sähkönsiirtoverkko ja, erityisesti kaupungeissa, lukemattomat erilaiset nurmikot. 

Turun yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan niityille ja kedoille sopeutuneen lajiston suojelu on mahdollista myös tämänkaltaisissa uusympäristöissä, mikäli niiden nykyisiä hoitotapoja muutetaan niittylajistoa suosivammaksi, ja uudet hoitomuodot keskitetään niittylajiston kannalta otollisimmille alueille.

– Koko maassa taantuvia niittykasveja olisi mahdollista suosia muuttamalla esimerkiksi tienvarsien niittoajankohtia, kiihdyttämällä johtoaukeiden raivaustahtia, tai kylvämällä kotinurmikoille nykyistä monilajisempia siemenlajitelmia. Tutkimukseni pureutuu toisaalta siihen, mihin nämä hoitomuutokset tulisi keskittää, ja toisaalta siihen, miksi niin ei ole jo tehty, tohtorikoulutettava Jussi Lampinen kertoo.

Väitöskirjassaan Lampinen selvitti ensin ympäristöoloja, joissa uusympäristöjen niittylajisto on erityisen runsasta. Esimerkiksi johtoaukeilla kuivat, etelään aukeavat rinteet ovat niittykasvien suosiossa, kun taas niittyperhoset suosivat hiljattain raivattuja, tuorepohjaisia johtoaukeita. Johtoaukeilla, jotka halkoivat historiallisesti hyvin runsaasti niittyjä sisältäneitä maisemia, esiintyy vielä nykyäänkin muita johtoaukeita enemmän niittykasveja. 

– 1800-luvun lopun kartoista kerätty paikkatietoaineisto paljasti, että maisema voi muistaa kadonneiden niittyjen lajirunsauden vielä pitkään niittyjen katoamisen jälkeen. Niittylajeja suosivasta hoidosta esimerkiksi johtoaukeilla tai tienvarsilla olisi tällaisilla seuduilla aivan erityisesti hyötyä, Lampinen sanoo.

Asenteet niittylajiston suosimista kohtaan enimmäkseen positiivisia

Erilaisten uusympäristöjen nykyiset hoitotavat riippuvat Lampisen mukaan ennen kaikkea uusympäristöihin liittyvistä arvostetuista ominaisuuksista, asenteista sekä erilaisista käytännön rajoitteista, kuten resurssien puutteista. Tutkimuksessa selvitettiinkin myös uusympäristöjä hoitavien tahojen asenteita niittylajiston suojelua kohtaan. 

Asennetutkimusten vastaukset kattavat yli kaksituhatta eurooppalaista kaupunkilaista, ja yli kolmesataa suomalaista ympäristö- ja liikennehallinnon, kuntien katu- ja viheralueiden hoidon ja käytännön tienvarsien niiton työntekijää

Asenteet niittylajiston huomiointia kohtaan ovat Lampisen mukaan keskimäärin myönteisiä, mutta vaihtelevat uusympäristöjä hoitavien ja käyttävien tahojen parissa. Asenteet korreloivat toisaalta niittyihin tai luonnon monimuotoisuuteen liittyvän tietämyksen, toisaalta niittymäisiin uusympäristöihin liitettyjen arvostettujen ominaisuuksien kanssa. 

– Tahot, jotka arvostavat niittykasvillisuuden lajirunsautta, villiä ilmettä ja kauneutta, suhtautuvat myönteisesti niittylajistoa suosivaa hoitoa kohtaan. Tahot, jotka puolestaan yhdistävät niittykasvillisuuteen turvattomuuden, epäsiisteyden tai hoitamattomuuden ominaisuuksia, suhtautuvat kielteisesti tällaisia hoitomuotoja kohtaan, Lampinen toteaa.

Työkaluja niittylajiston suojelun tehostamiseksi

Tutkimuksessa haarukoitiin myös yksittäisiä keinoja, jotka koetaan uusympäristöjä hoitavien tahojen parissa toteutuskelpoisiksi tavoiksi suosia niittylajistoa. 

Esimerkiksi niittykasvien sisällyttäminen tienvarsille kylvettäviin siemenseoksiin ja käytännön toimijoiden koulutus tienvarsien tärkeydestä niittylajiston elinympäristönä koettiin toteutuskelpoisemmaksi kuin tienvarsien niiton ajoitus niittykasvien kannalta nykyistä soveltuvampaan ajankohtaan. Rahan, kaluston ja työntekijöiden puute koettiin merkittävimmiksi esteiksi jälkimmäiselle.

– Muokkaamalla uusympäristöjen hoitoa vastaamaan yhä enemmän historiallisten perinnebiotooppien hoitoa olisi mahdollista torjua näihin elinympäristöihin sopeutuneen lajiston jatkuvaa uhanalaistumiskehitystä. Tarvitaan ekologista ja yhteiskuntatieteellistä lisätutkimusta, kuinka niittylajistoa suosiva hoito sovitetaan yhteen uusympäristöihin liitettyjen muiden tarpeiden kanssa. Esimerkiksi tienvarsilla olisi tärkeää tietää, vaikuttaako niittylajistoa suosiva hoito liikenneturvallisuuteen, ja jos vaikuttaa, kuinka, väittelijä sanoo.

 

FM Jussi Lampinen esittää väitöskirjansa ”The Conservation of Declining Grassland Species in Novel Habitats” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 21.2.2020 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 2 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Christopher Raymond (Helsingin yliopisto) ja kustoksena dosentti Kalle Ruokolainen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on ekologia.

Väittelijän yhteystiedot: 044 971 2701, jilamp@utu.fi 

Liittyvät uutiset