Koe muiden maiden puulajit kotimaassa

Teksti: Annina Vuorsalo, Viherympäristöliitto ry. Kuvitus: Julia Prusi

Arboretumit eli elävien puiden kokoelmat tarjoavat oivallisen mahdollisuuden matkustaa maailman ympäri eri maiden puulajeihin tutustuen. Arboretumit ovat puuvartisiin kasveihin erikoistuneita kasvitieteellisiä puutarhoja, metsäpuistoja tai yksityisten harrastajien kokoelmapuutarhoja. Tyypillistä niiden toiminnalle on tutkimus- ja koekasvatus, suuri lajimäärä sekä maisemallisten ja muiden kauneusarvojen huomiointi istutusten suunnittelussa. Julkisten puulajipuistojen luonteeseen kuuluu myös tiedotus-, opetus- ja valistustyö. Arboretumeissa kasvaa yleensä puiden lisäksi muitakin puuvartisia kasveja: pensaita, köynnöksiä ja varpuja.

Erilaisia arboretumeita löytyy kymmenitäin eri puolelta Suomea. Maamme suurin ja vanhin puulajipuisto on Mustilan Arboretum Kouvolassa. Mustilan aluetta on kehitetty vuodesta 1902 lähtien, ja tällä hetkellä 120 hehtaarin puistometsässä kasvaa 100 havupuulajia, noin 200 lehtipuulajia sekä satoja erilaisia pensaita ja perennoja. Useimmat kasvit on varustettu nimikyltein ja lajiesittelytekstein. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havumetsistään sekä kesäkuussa kukkivista alppiruusuista ja atsaleoista.

Esimerkiksi näihin kolmeen Suomessa harvemmin nähtävään puulajiin voit tutustua Mustilan Arboretumissa ja matkata samalla ajatuksissasi Japaniin, Koreaan tai Pohjois-Amerikkaan.

Japaninmagnolia (Magnolia kobus)

Japaninmagnolia, kotimaassaan nimeltään kobushi, on kautta historian ollut tärkeä puu Japanin maanviljelijöille. Kun vuoristojen magnoliat peittyivät valkoiseen kukkamereen, tiesivät viljelijät oikean hetken koittaneen kevätkylvöille. Japaninmagnoliaa esiintyy koko Japanin alueella aivan Hokkaidon pohjoisosia lukuun ottamatta. Eurooppaan japaninmagnolia tuotiin 1700-luvun lopulla, ja se saavutti pian suosiota hyvän talvenkestävyyden ja aikaisen, loisteliaan kukintansa ansiosta.

Kotiseudullaan japaninmagnolia voi kasvaa 25 metrin korkuiseksi. Se kukkii ennen lehtien puhkeamista kermanvalkoisin, jopa kymmensenttisin, miedosti tuoksuvin kukin. Lehdet ovat vihreät, ehytlaitaiset, noin 10 sentin pituiset ja saavat pronssinvivahteisen syysvärin. Syksyllä puuta koristavat punaiset käpymäiset tuppilohedelmät, jotka auetessaan paljastavat punavaippaiset siemenet.

Japaninmagnolia on keväällä kukkivista magnolioista talvenkestävin ja menestynyt Etelä-Suomessa harvinaisena vuosikymmenten ajan, joskin toisinaan puita on paleltunutkin ankarimpina talvina.

Koreanvaahtera (Acer pseudosieboldianum)

Koreanvaahtera kasvaa luontaisena Mantšuriassa, Koreassa ja Vladivostokin ympäristössä kivikkoisten rinnemetsien pensaskerroksessa. Sen loistelias syysväri on tärkeä osatekijä Korean metsien syksyisessä ruskassa. Syysväri vaihtelee eri yksilöiden ja alkuperien välillä oranssinkeltaisesta viininpunaiseen. Räikeimmät värit kehittyvät runsaasti aurinkoa saaneisiin lehtiin. Loppusyksyllä lehdet usein kuivuvat kiinni oksiin ja jäävät koristamaan puuta kevääseen asti vähitellen talviauringossa haalistuen.

Koreanvaahtera on kaunis pieni puu tai pensas, joka muistuttaa läheisesti Japanissa kasvavaa sirovaahteraa (A. sieboldianum). Kummallakin on pienehköt, pyöreät, kauniisti liuskoittuneet lehdet ja siro, kerroksellinen kasvutapa. Kun kumpikin laji on luonnostaan monimuotoinen, niiden erottaminen viljelyssä on vaikeaa. Hyvä erottava tuntomerkki on kukkien väri, joka on koreanvaahteralla punainen, sirovaahteralla kellanvihreä.

Koreanvaahtera lehtii aikaisin keväällä, joten avoimilla ja alavilla paikoilla myöhäiset hallat voivat haitata kasvuunlähtöä. Vuorenrinteitten kasvina koreanvaahtera on myös herkkä talvimärkyydelle. Nämä seikat huomioiden siitä saa pihalle, puistoon tai metsäpuutarhaan hyvin menestyvän upean koristepuun, joka sopii hyvin korvaamaan talvenarat japaninvaahterat (A. palmatum).

Amerikanpyökki (Fagus grandifolia)

Amerikan mantereen ainoa pyökkilaji kasvaa yleisenä laajalla alueella Pohjois-Amerikan itäosissa ja muodostaa yleensä sekametsiä mm. sokerivaahteran (Acer saccharum) ja keltakoivun (Betula alleghaniensis) kanssa. Sileän runkonsa ja peittävän lehdistönsä puolesta amerikanpyökki muistuttaa eurooppalaista sukulaistaan (F. sylvatica). Amerikanpyökin lehdet ovat kuitenkin suuremmat ja pidemmät ja runko hieman vaaleamman harmaa, eikä se kasva yhtä kookkaaksi kuin euroopanpyökki.

Amerikanpyökki on Suomessa viljeltynä hyvin harvinainen ja vanhoja puita on tiedossa vain muutamia. Näiden talvenkestävyys on kuitenkin ollut niin hyvä, että lajilla voisi olla laajempaakin käyttöä Etelä-Suomen puistoissa ja puutarhoissa.

Lähde ja valokuvat: http://www.mustila.fi/