Pitääkö olla huolissaan?

Lähiympäristön puiden kunto herättää joskus huolta. Toisinaan se on aiheellista, toisinaan taas ei. Miten puiden kuntoa voi tarkkailla, ja milloin sitten pitää olla huolissaan? Keneltä kysyä apua? Entä voiko pihapuita hoitaa ennakoivasti?

Teksti: Erikoistutkija Eeva-Maria Tuhkanen, Luke. Kuva: Mirva Liimatta

Rungossa on reikä, eikä! 

Erityisesti iäkkäiden lehtipuiden, kuten vaahteran, lehmuksen ja tammen, rungolla saattaa nähdä onkalon. Onkalo voi johtaa syvemmälle rungon sisään onttoon tilaan. Tällainen onkalo on lahottajasienen aikaansaama, ja on usein syntynyt kohtaan, josta on isompi oksa poistettu. Oksan leikkuun aiheuttama haavapinta on silloin toiminut kasvualustana sieni-itiölle, josta kasvanut rihmasto on lahottanut puuta. 

Onkalot ovat elinympäristöinä arvokkaita jopa sadoille puiden kanssa eläville eliölajeille. Onkalo ei välttämättä ole riski puun kunnolle. Onkalon vaikutus puun turvallisuuteen riippuu onkalon sijainnista ja laajuudesta terveeseen puuhun nähden. Runkojen tai isojen oksien haarautumiskohdassa laho tai onkalo voi heikentää rakennetta liikaa. Rungon onttous taas ei välttämättä haittaa mitään, jos tervettä puuta on riittävästi sylinterinä ympäri rungon. Tällöin nestevirtaukset toimivat juuriston ja latvuksen välillä, sokerit, vesi ja ravinteet liikkuvat ja rakenne on riittävän vahva. 

Puun hyvä olo lähtee juuristosta 

Onkalot ja kuolleet oksat kuuluvat puiden elämään ja puiden tarjoamiin elinpaikkoihin. Rakennetussa ympäristössä täytyy kuitenkin pienentää riskejä ison oksan tai rungon murtumisesta. Parhaiten se onnistuu ennakoivasti takaamalla puulle hyvät elinolosuhteet, joka tarkoittaa esimerkiksi riittävää tilaa latvukselle ja erityisesti juuristolle. Juuristo ulottuu, jos on mahdollisuus kasvaa, maan pintakerroksessa laajalle, vähintään latvuksen alaiselle alueelle. Juuristoalueella kannattaa välttää koneilla ajamista, päällystämistä ja täyttöä, sillä ne heikentävät kaasujen vaihtoa maassa ja juuret kärsivät hapenpuutteesta ja pahimmillaan kuolevat. 

Puun rakenneleikkuusta kannattaa myös huolehtia riittävän varhain ja riittävän usein puun ollessa nuori, jotta myöhemmin ei jouduttaisi poistamaan kovin isoja oksia. Rakenneleikkuulla puun kasvua ohjataan ympäristöön sopivaksi, niin että puu ei ota rakennukseen kiinni tai kadulla mahtuu ajamaan puun alta. Rakenneleikkuu tehdään muutaman vuoden välein, jolloin ei tarvitse leikata isoja oksia. Isojen oksien leikkaaminen varsinkin suoraan rungolta on puulle rasite ja riskitekijä, sillä puun kestää kauan kylestää eli kasvattaa peittoon iso leikkuupinta, joka tarjoaa jalansijan lahottajasienten itiöille. 

Mikä kääpä? 

Kääpä eli lahottajasienen itiöemä puun kyljessä saattaa myös herättää huolestusta. Lahottajasienet eroavat lahottamistavassaan ja -nopeudessaan, joten sienten ja puun turvallista yhteiseloa lahoineen ja onkaloineen saattaa hyvällä tuurilla jatkua kymmeniä, jopa satoja vuosia, esimerkiksi rikkikäävän ja tammen ollessa kyseessä. Hopeasalavalla taas rikkikääpä leviää paksuimpiin oksiin ja rungon läpi, ja saa aikaan murtumavaaran. Eräät käävät, kuten vaikka pörrökääpä koivulla, ovat tehokkaampia leviämään ja lahottamaan, joten voi olla syytä poistaa puu kiireesti. 

Itsekseen ei tarvitse alkaa kääpiä tunnistaa tai onkaloiden vaikutusta biomekaniikkaan tutkia, vaan apua voi kysyä ammattilaiselta. Arboristi eli puunhoitaja tuntee lahottajasienet ja pystyy tutkimaan ja tulkitsemaan sienten, onkaloiden ja lahon vaikutukset puun kuntoon. Rungosta voidaan tehdä tarkempi lahonmittaus. Kuntoarvion perusteella arboristi pystyy kertomaan, onko puusta vaaraa vai ei, voidaanko asialle tehdä jotakin vai onko edessä puun poisto. Arboristiin kannattaa myös turvautua, jos puu alkaa harsuuntua ja siitä alkaa kuolla oksia selkeästi enemmän kuin ennen tai kuori alkaa hilseillä. Puunhoitajan ammattitaitoa kannattaa hyödyntää myös jo pihan puustoa suunnitellessa, tai jos haluaa parantaa iäkkäiden, arvokkaiden puiden elinoloja. 

Kolhu rungossa ja juuria poikki, haittaako tuo? 

Pihoilla ja katujen varsilla eläessään puut kohtaavat monta vaaraa. Lumiaura voi töytäistä, ruohonleikkuri höylää juuria ja kolhii runkoa ja trimmeri käy piiskaamassa kuorta rikki. Kaivuri kaivaa vielä juuria poikki ja pahimmassa tapauksessa rakennustöiden tiimellyksessä kaivurin kauha tai sahakoura rouhaisee pois tiellä olevia oksia. Nämä kaikki ovat riski puun turvalliselle kunnolle.  

Kolhuja kannattaa siis välttää. Hommaa voi helpottaa niin, että puun tyvialueelle laittaa nurmen sijaan perennaa, pensasta ja niittyä nurmikon sijaan, jolloin runko on suojassa nurmikonleikkuulta. Jos vahinko on jo tapahtunut ja kolhu tullut, niin eipä siinä ole juuri muuta tehtävissä kuin antaa puun hoitaa vauriokohdan kylestämisen. Vaurion päälle ei kannata laittaa vahoja tai maaleja, niistä saattaa olla vain haittaa luonnolliselle prosessille. 

Juuristoalueella on toki joskus pakko kaivaa kaapeleita tai muuta. Silloin nyrkkisääntönä voi pitää, että kaivannon etäisyys rungosta on hyvä olla vähintään 6-15 kertaa rungon läpimitta. Mitä kauemmaksi rungosta pystyy kaivannon tekemään, sen parempi. Juuret kannattaa katkaista siististi leikkaamalla, ei repien. Ilmalapiota voi myös käyttää apuna kaivantoja tehdessä. Sillä pystyy irrottelemaan maa-ainesta paksuja juuria katkaisematta.