Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Hoitonurmikosta niittyä - perustamistapojen vaikutus lajirunsauteen Lepaan koealoilla 

Niittyjen perustaminen elää uutta aikakauttaan viherympäristöissä. Niityttämisellä tavoitellaan usein kunnossapitokulujen säästöä, mutta viime aikoina tavoitteeksi on noussut monimuotoisuuden tukeminen.

Vastaan tulee sitkeästi ehdotuksia siitä, että niitty syntyy, kun nurmikko vain jätetään leikkaamatta. Selvitimme, miten vanha hoitonurmikko muutetaan niityksi ja miten sen monimuotoisuus kehittyy perustamisvaiheen jälkeisinä vuosina. 

Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampukselle perustettu niittykoe tutkii, miten eritavoin perustetut niityt vaikuttavat niityn kasvilajien ja selkärangattomien esiintymiseen. Syksyllä 2019 perustettu koealue sijaitsee hoitonurmikolla, joka on vuosikymmeniä aiemmin perustettu peltomaalle. Se vastaa tyypillistä ja hyvää A2-luokan hoitonurmikkoa, jossa kasvusto on elinvoimaista ja viherpeitteisyys korkea. Tällaiset nurmikot on suunniteltu kestämään toistuvaa leikkuuta sekä käyttöä ja tallausta.  

Niittyjen perustamistavat vertailussa 

Koealueen ruuduilla seurataan hoitonurmikon niityksi muuttamisen erilaisia tapoja (käsittelyt; kuva 1) ja jokainen perustamistapa toistuu kolmeen kertaan. Yksittäinen koeruutu on kooltaan 5 x 5 metriä. Alueen yksi koeruutujen rivi sijoittuu haavikon reunaan ja jää iltapäivisin osittaiseen varjoon. Lisäksi lähtöoletuksena on tämän rivin vesakoituminen aikaa myöten.  Eri niittykäsittelyiden sijainti koeruudukolla on satunnaistettu. Verrokkialueina toimivat normaalit hoitonurmikot.  

Osa perustamistavoista perustuu selkeisiin massanvaihtoihin ja osa hiekkapintaukseen tai hoitotapojen muuttamiseen. Massanvaihdoissa on pintamaa kuorittu ja korvattu tuotteistetulla, rikkaruohottomalla kasvualustalla. Tuotteistetun kasvualustan etuna on se, että sen ominaisuudet tunnetaan tarkoin ja ne on räätälöity tarkoin käyttötarkoitukseensa. Tuotteistetuissa kasvualustoissa ei kuitenkaan vielä asennusvaiheessa ole merkittävästi pieneliötoimintaa, joten oletettavasti maaperäeliöstön monimuotoisuus kehittyy vasta myöhempinä vuosina. Rakentamistavat on koottu viheralan yhteisistä ohjeistuksista tai vakiintuneista käytännöistä.  

Koeruuduista kahdessa on vaihdettu koko ruudun alueelta pintamaat tuotteistettuun kasvualustaan ja sitten joko kylvetty (A) tai asennettu (B) niittymatto. C-ruuduilla on käytetty laikkuperustusta kolmasosassa ruudun pinta-alaa sekä käytetty hiekkapintausta väliin jäävillä alueilla. D-ruuduille on tehty pelkkä kolmen sentin hiekkapintaus. E-ruuduissa on vanha nurmikko jätetty leikkaamatta. Verrokkina koealueella on F-ruudut, joita hoidetaan kuten nurmikkoa yleisesti, eli leikkaamalla se säännöllisesti. 

Koealalla on tavoitteena seurata eri tavoin perustettujen koeruutujen muutosta sekä kasvilajien että selkärangattomien lajimäärinä ja runsauksina lähivuosien kuluessa.  Kasvilajistoa seuraa Lepaan henkilöstö ja selkärangattomia Lammin biologisen aseman asiantuntijat.  

Massanvaihto ja niittymatto –koealojen (vasemmalla) otannoissa esiintyi ensimmäisenä vuotena 14 kaksisirkkaislajia. Vanhan nurmikon pohja –koealojen (oikealla) otannoissa esiintyi ensimmäisenä vuotena 5 kaksisirkkaislajia. Kuvat: Vesa Vuorinen

Niittyjen hoito kasvukaudella 

Koeruudut niitettiin alkuvaiheessa kaksi niittokertaa kasvukaudessa, ensimmäinen kesäkuussa ja toinen syyskuussa. Niitto tehtiin vaakatasoleikkurin 15 cm leikkuukorkeudella eikä 

niittotähdettä poistettu. Leikkurin pyörimisnopeus heittää osan leikkuumateriaalista pois pieniltä ruuduilta. Yleinen ohjeistus suosittaa niittojätteen poistamista maan köyhdyttämiseksi, mutta niittotähde jätettiin paikoilleen selkärangattomien elinympäristön tukemiseksi. Niiton lisäksi alueella on seurattu vesakoitumista ja erityisesti voikukan leviämistä. Toisena seurantavuotena päädyttiin voikukan kitkentään niittylajiston elintilan varmistamiseksi.   

Kasvillisuuskartoitukset ja alustavia tuloksia 

Kasvillisuuskartoituksia on tehty tähän mennessä kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen kasvillisuuskartoitus tehtiin kesäkuussa ja toinen elokuussa. Seuranta tulee jatkumaan neljän vuoden ajan, jotta päästään näkemään lajiston muutokset perustamisvaihetta pidemmältä ajalta. Niittyhän on luonteeltaan alati muuttuva kasviyhdyskunta, joten monivuotinen seuranta on silloin paikallaan. Kasvillisuuskartoituksessa mitattiin jokaisesta koeruudusta puolen neliömetrin kokoisilla ruutukehikoilla kasvilajien esiintymistä. Ruutukoealoja tutkittiin kolme jokaiselta niittykoealalta.  

 Ensimmäisen kesän 2020 kasvillisuuskartoituksen tuloksia esitetään taulukossa 1. Lajimäärät niittykoealoilla vaihtelivat kymmenen lajin molemmin puolin eri käsittelyissä. Ainoastaan niittymattokoealalla leveälehtisten ruohojen eli kaksisirkkaisten määrä ylitti heinälajien määrän (kuva 2). Vähiten kaksisirkkaisia niittykukkia esiintyi vanhan nurmikon pohjassa (kuva 3). Heinälajeja ei määritetty lajikohtaisesti, koska näiden kukinta ei osunut kartoitusaikoihin ja mahdollistanut siten tunnistamista. Kasvilajistossa esiintyi osalla ruuduista tyypillisiä niittylajeja, kuten päivänkakkarat, puna-ailakit, tädykkeet ja kaunokit. Joillakin ruuduilla kaksisirkkaisten osuutta nostivat rikkakasveina pidetyt lajit, kuten voikukat, härkit ja lemmikit.  

Kasvillisuuskartoituksen menetelmä oli toimiva ja työmäärä kohtuullinen. Tärkein kehittämisen kohde tulevaisuuden kartoituksissa on heinälajien mukaan ottaminen kartoitukseen, tässä kartoituksessa heinät oli niputettu yhteen ryhmään (heinät spp.) heinälajien tunnistamisen vaikeuden vuoksi.  

Koealoilta selkärangattomia kerättiin kuoppapyydyksin, jotka pyydystivät maan pinnalla kulkevia eläimiä, ja maaperänäytteistä, joista eroteltiin ns. mikroniveljalkaiset (mm. punkit ja hyppyhäntäiset) sekä änkyri- ja sukkulamadot. Kuva: Zowi Oudendijk

Selkärangattomien monitorointi Kuoppapyydykset 

Maalla liikkuvien selkärangattomien lajistoa ja runsauksia selvitettiin koealoilla kuoppapyydyksin. Pyydyksenä toimi noin 2 dl muovipurkki, joka haudattiin maahan siten, että sen suuaukko sijoittui tarkalleen maanpinnan tasoon. Purkki täytettiin puolilleen 3 % suolavedellä, jota oli terästetty tiskiaineella pintajännityksen vähentämiseksi.  Kunkin koealan keskelle sijoitettiin yksi kuoppapyydys, joka koetiin kolmen viikon välein kesäkuun puolesta välistä lokakuun alkuun. Kuoppapyydys suojattiin pellin palasella, jonka tehtävänä oli estää sadeveden pääsy pyydykseen ja vähentää haihtumista. Useimpien selkärangattomien ryhmien kohdalla eläimiä ei määritetty lajitasolle, koska se olisi vaatinut useiden eri eliöryhmiin erikoistuneiden tutkijoiden intensiivistä työpanosta. Määritys jäi siten toistaiseksi lahkotasolle. 

Selkärangattomien yksilömäärissä näkyi selvä runsastuminen vuodesta 2020 vuoteen 2021. Kuitenkin tämä sama suuntaus oli selvä kaikissa käsittelyissä, myös kontrolleissa, joten se ei kerro niinkään niityttämisen vaikutuksesta runsauteen vaan siitä, että vuodet eivät ole samanlaisia selkärangattomien kannalta. Tulos osaltaan vahvistaa käsitystä pitkäaikaisen seurannan tärkeydestä, jotta vuosien välinen vaihtelu saadaan eriytettyä käsittelyiden vaikutuksesta. Alustavan tarkastelun perusteella lahkojen monimuotoisuus eri käsittelyissä ei juurikaan eronnut toisistaan. Hieman yllättäen monimuotoisuudessa oli näkyvissä laskeva suuntaus vuodesta 2020 vuoteen 2021 (Kuva 4). Kuitenkin selviä eroja eri lahkojen yksilömäärissä oli havaittavissa. Esimerkiksi hyppyhäntäisiä oli molempina vuosina eniten kontrollilla ja muilla koe-aloilla, joilla ei ollut kajottu vanhaan maaperään (D, E ja F). Tämä ryhmä elelee osittain karikkeessa ja on siten herkkä maanmuokkaukselle ja saattaa vaatia pidemmän aikaa ennen kuin ne asuttavat muokatut koealat. Toisaalta kotiloita ja etanoita löytyi eniten koealueilta, joille oli kylvetty niittykasvillisuutta tai vaihdettu niittymatto (A, B ja C). Kovakuoriaisten havaittiin olevan suhteellisen vähälukuisia kontrollialueena toimivalla hoitonurmella. 

Selkärangattomien lahkojen monimuotoisuus Shannonin monimuotoisuusindekseinä eri käsittelyissä eri vuosina kuoppapyydysaineistossa. Katkoviiva esittää verrokkina olevan hoitonurmikon (F) monimuotoisuuden tason. Positiiviset arvot tarkoittavat monimuotoisempaa yhteisöä kuin hoitonurmikolla ja negatiiviset vähemmän monimuotoista yhteisöä. Monimuotoisuusindeksi ottaa huomioon lahkojen lukumäärän lisäksi myös niiden suhteellisen runsauden. Kuva: Outi Tahvonen

Maaperäeläimet 

Maaperän eläimiä havainnoitiin ottamalla näytteitä maaperäkairalla 0-5 sentin syvyydeltä. Kultakin koealalta otettiin satunnaispisteistä kolme näytettä änkyrimatojen (5 cm:n läpimitan kairalla), sukkulamatojen (2,54 cm Ø) ja mikroniveljalkaisten (5 cm Ø) määritysten ja runsauksien arvioimista varten, yhteensä siis yhdeksän näytettä. Kunkin ryhmän näytteet yhdistettiin yhdeksi näytteeksi. Änkyrimadot erotettiin maanäytteestä märkäsuppilomenetelmällä, sukkulamadot ja mikroniveljalkaiset kuivasuppilomenetelmällä. Maaperäeläinnäytteitä otettiin vain kerran vuodessa kesäkuussa. Änkyri- ja sukkulamadoista laskettiin yksilömäärät ja biomassat. Mikroniveljalkaisten määrät laskettiin ja ne määritettiin heimotasolle. 

Toisena tutkimusvuonna selvitettiin maanäytteistä myös pH ja orgaanisen aineksen määrä, koska näillä on oletettavasti vaikutusta sekä kasvillisuuteen että maaperän eliöstöön. 

Vuoden 2020 aineistossa mikroniveljalkaisia oli selvästi eniten hoitonurmikolla (F) ja hoitamattomalla nurmikolla (E). Tämä näkyi myös mikroniveljalkaisten heimojen lukumäärissä. Niitä oli eniten näillä samoilla vanhoilla nurmikoilla. Seuraavana kesänä 2021 tilanne oli muuten mikroniveljalkaisten määrissä kuten aiemmin paitsi, että hoitonurmikoilla (F) niitä oli suhteessa edellisvuotta vähemmän, mutta hiekkapinnatuilla koealoilla (C, D) aiempaa enemmän, lähes yhtä paljon kuin hoitamattomalla nurmikolla (E). Sama suuntaus näkyi mikroniveljalkaisheimojen määrissä, jotka olivat suurimpia hiekkapinnatuilla nurmikoilla.  

Kesällä 2020 sukkulamatoja oli eniten koealoilla, joissa vanha nurmikko oli korvattu niittymatolla. Änkyrimatoja oli runsaimmin hiekkapinnatulla nurmikolla. Nurmikoilla, joilla oli tehty massanvaihto ja kylvetty niittykasvien siemenillä molempien matoryhmien määrät olivat selvästi vähäisimmät. 

Kesällä 2021 tilanne oli änkyrimatojen suhteellisissa määrissä kuten edellisenä kesänä paitsi, että yllättäen hoitonurmikolta löytyi toiseksi runsaimmin näitä maaperäeläimiä. Myös sukkulamatojen suhteelliset määrät pysyivät aiemman kesän kaltaisina, sillä erotuksella, että niittymatolla korvatulla nurmikolla näitä oli suhteellisesti aiempaa runsaammin ja hiekkapinnatun nurmikon sukkulamatomäärät olivat vain massavaihdetun ja kylvetyn nurmikon tasoa. 

Orgaanisen aineen määrä oli odotetusti pienin hiekkapinnatuilla koealoilla, ja yllättäen massavaihdetuilla ja kylvetyillä koealoilla. Maa oli emäksisin (pH 6,12) hiekkapinnatulla nurmikolla ja happamin massavaihdetulla ja kylvetyillä koealoilla (pH 5,29). 

Viisi eri niittyjen perustamistapaa ja näiden kasvillisuuden alustavia tuloksia ja havaintoja.

Mitä olemme oppineet? 

Edellä esitetyt tulokset ovat vasta alustavia. On tärkeää, että tämän kaltaiset koejärjestelyt ovat pitkäaikaisia ja käsittelyjen seurauksia monitoroidaan useampia vuosia. Esimerkiksi eri eliöiden leviäminen uudenlaisiin elinympäristöihin voi kestää eliöryhmästä ja lähimpien lähdepopulaatioiden sijainnista riippuen useampia vuosia. Toisaalta kun paikalle tuodaan vaikkapa valmista niittymattoa, tulee sen mukana tietysti siellä kasvaneet kasvit, mutta myös joukko selkärangattomia eläimiä. Nämä eliöt ovat sopeutuneet tietynlaiseen ympäristöön ja kun ne tuodaan uuteen paikkaan eivät elinolosuhteet ole niille välttämättä enää optimaaliset. Täysikasvuiset kyllä ehkä kituuttavat vielä hengissä vuoden tai kaksi mutta lisääntymistä ei tapahdu. Tämän kaltaisissa koejärjestelyissä maaperää muokataan melko rajustikin ja elinympäristön stabiloituminen vie aikaa, ja sama näkyy myös eliöstössä. 

Yleisesti voisi olettaa, että eliöstö monimuotoistuu ajan myötä. Näin varmasti usein onkin, mutta ei aina. Usein häiriöttömässä elinympäristössä jokin, tai jotkin lajit alkavat dominoimaan yhteisöä vähentäen monimuotoisuutta. Esimerkiksi niittymaton kukkaloisto saattaa ajan kuluessa muuttua sinänsä kauniiksi mutta monotoniseksi voikukkapelloksi. Niittäminen simuloi kasvinsyöjien laidunnusta ja on yhteisön häiriötekijä, joka saattaa keskittyä dominoiviin lajeihin ja antaa elintilaa lajeille, jotka eivät muuten pärjäisi vallitsevien lajien varjossa, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. 

Niittyjen kasvilajien osalta ensimmäisenä kartoitusvuonna kaksisirkkaisia lajeja esiintyi 5-14 lajin välillä pois lukien heinälajit. Perinnemaisemien inventointikohteilla, jotka kartoitetaan eri menetelmällä, lajitiheys tuoreilla niityillä on ollut luokkaa 10-15 lajia/m2. Näiden lisäksi löytyy hyvin runsaslajisia niittyjä ja ketoja, joiden lajitiheys voi olla jopa yli 40 lajia. 

Niittykasvilajiston kehittymisen kannalta niittojätteen paikoilleen jättäminen voi olla epäedullista niittylajiston menestymiselle. Se antaa kilpailuedun typestä ja ravinteista hyötyville lajeille ja moni niittylaji huonompana kilpailijana voi jäädä näiden alle. Perinnemaisemien hoidossa niittotähteen keruuta pidetään tärkeänä osana niityn hoitoa.  

Kahden vuoden kasvillisuuskartoituksessa lajimäärät eivät vaihdelleet kovin paljoa. Lisäksi erilaiset häiriöt tai sattumat saattoivat lisätä tai vähentää rikkakasvien ja lisättyjen niittykukkien määriä.  

Teksti: Kirsi Mäkinen, Outi Tahvonen ja Janne Sundell. Kuvat: Vesa Vuorinen, Outi Tahvonen ja Zowi Oudendijk. Kirsi Mäkinen on lehtori ja Outi Tahvonen tutkijayliopettaja Hämeen ammattikorkeakoulussa. Janne Sundell on yliopistonlehtori ja johtaa Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa. 

Niittykokeen kotisivu:  https://www.hamk.fi/projektit/nurmikoiden-biodiversiteetti/. Lepaan kasviseurantoja tekee Tuomas Kokkonen. Koe on saanut rahoitusta Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiöstä