Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Luonnonhoitoa saamelaishistorian merkkipaikoilla

Niityt ja luonnonlaitumet ovat uhanalaisten kasvien koteja saamelaishistorian merkkipaikoilla. Metsähallitus huolehtii niistä Lapissa Kaapin Jounin, Raja-Joosepin ja Välimaan tiloilla.

Niityt ja luonnonlaitumet ovat monimuotoisia ja runsaslajisia, mutta samalla uhanalaisimpia elinympäristöjä - peräti neljännes Suomen uhanalaisista lajeista on täysin riippuvaisia näistä perinnebiotoopeista. Perinnebiotooppeja on jäljellä vain noin 1 % verrattuna 1800-luvun loppuun. Jäljellä olevat eivät säily ilman jatkuvaa hoitoa. Siksi Metsähallituksen suojelualueilla perinnebiotooppeja niitetään ja laidunnetaan noin 5000 hehtaarin alalla. Suurin osa niityistä ja laitumista on Lounais-Suomessa ja rannikolla. Lapin luonnonsuojelualueilla perinnebiotoopit ovat usein pieniä ja syrjäisiä, vanhan asutuksen ympärille muodostuneita pihakenttiä.  

Metsähallituksen Luontopalvelujen hoidossa on monia valtakunnallisesti arvokkaita kulttuurihistoriallisia kohteita. Perinnebiotooppia, rakennusperintöä ja muinaisjäännöksiä hoidetaan kokonaisuutena.  Tässä artikkelissa Metsähallituksen Luontopalveluiden asiantuntijat esittelevät kolmea kohdetta Lapissa. Kaikki ovat yleisölle avoimia paikkoja, joita Luontopalvelut ylläpitää myös virkistyskäyttöä varten.   

 

Kaapin Jounin kenttä Lemmenjoen kansallispuistossa: harvinaisia keto- ja ahonoidanlukkoja ja saamelaishistoriaa  

Historia  

Kaapin Jounin kenttä Inarissa Lemmenjoella on saamelaisen suvun vanha asuinpaikka. Jouni Aikio eli Kaapin Jouni (1875–1956) oli rikas poronomistaja ja aikansa tunnetuimpia saamelaisia. Ennen Jounia paikalla asui kalastajasaamelainen Antti Juhaninpoika Morottaja eli Menes-Antti (1853–1907) vaimonsa ja lapsiensa kanssa. Kaapin Jouni hankki tilan ja muutti sinne vaimonsa kanssa vuonna 1905.   

Poronhoito oli Aikion perheen pääelinkeino. Porojen lisäksi tilalla pidettiin muutamia lehmiä ja lampaita, kasvatettiin perunaa, metsästettiin ja kalastettiin. Tila oli asuttuna kevääseen 2004 asti, jolloin viimeinen Aikion suvun edustaja muutti pois.  

 

Perinnebiotooppi  

Metsähallituksen Luontopalvelut alkoi hoitaa kenttää ja raivasi sen avoimeksi 2010–2011. Kentän niittämistä jatkettiin vuosittain, kunnes vuodesta 2016 hoito on toteutettu lammaspaimenviikoilla. Metsähallituksen suosituilla paimenviikoilla paimenet lomailevat kansallispuistojen ja muiden luonnonsuojelualueiden upeissa maisemissa ja huolehtivat laiduneläinten hoidosta. Kesän jälkeen lampaat palaavat omistajiensa luokse.   

Kenttä on maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu perinnebiotooppi, joka on enimmäkseen kuivaa ja tuoretta heinä- ja ruohoniittyä sekä kangasketoa. Niityllä kasvaa harvinaisia keto- ja ahonoidanlukkoja. Runsaita ovat mesimarja, heinätähtimö, rantatädyke ja kultapiisku. Huomionarvoisia lajeja ovat lisäksi muun muassa harmaakynsimö, nurmitatar, niittykullero, kellosinilatva ja keväthanhikki. Niityllä kasvaa myös hyväntuoksuista niittymaarianheinää.  

  

Raja-Joosepin kenttä: kun kreosoottirakenteet poistetaan harvinaisten kasvien vierestä, työ pitää suunnitella huolella  

Historia  

Parkanolainen uudisasukas Joosef Sallila eli Raja-Jooseppi (1877–1946) asettui Luttojoen törmälle kumppaninsa Matilda Lehikoisen kanssa 1910-luvulla. Jooseppi ja Tilta saivat elantonsa poronhoidosta, helmestyksestä, metsästyksestä, kalastuksesta ja lehmien ja lampaiden pidosta.  

Syrjäisestä sijainnista huolimatta Joosepin ja Tiltan luona vieraili helmenpyytäjiä, kolttasaamelaisia, rajamiehiä ja muita erämaan kulkijoita. Jooseppi kävi kauppaa ja harjoitti kansanparannusta. Samalla törmällä asui myös helmenpyytäjä Heikki Huhti vuosina 1920–1924. Toisen maailmansodan aikana kentän läheisyydessä toimi suomalaisten kenttävartio. Joosepin uusi pirtti tuhoutui sodassa, mutta muut pihapiirin rakennukset säästyivät. Pirtin perustusten vieressä on neuvostojoukkojen kaivama taisteluhauta.   

 

Rakennusperinnön hoito  

Raja-Joosepin pihapiiri on hyvin säilynyt esimerkki erämaa-asutuksesta Lapissa. Pihapiiriin kuuluu jokitörmään kaivetut, osittain maan sisään rakennetut kämppä ja sauna. Lisäksi rakennuskokonaisuuteen kuuluu Huhti-Heikin kämppä, navetta, lampola, aitta, heinäsuoja, maakellari, ulkouuni, kaivo ja kenttää ympäröivä aita.  

Raja-Joosepin kentän arvokas ja suojeltu rakennuskokonaisuus sijaitsee luonnonsuojelualueella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Rakennusten läheisyydessä on uhanalaista niittylajistoa. Kentällä on myös arkeologisia jäännöksiä toisen maailmansodan ajalta.   

Suojelualueilla tehtävissä rakennusperintökohteiden restaurointitöissä korostuu suunnitelmallisuus, pienten tärkeiden yksityiskohtien huomioiminen ja yhteensovittaminen. Myös yhteistyö korostuu: Raja-Joosepin kentän restaurointia on käyty läpi yhdessä Museoviraston ja Saamelaismuseo Siidan asiantuntijoiden kanssa.  

Restaurointityöt valmistuvat tämän vuoden aikana. Kunnostuksessa ovat Joosepin kämpän ja saunan katto-, seinä-, ja alapohja. Työn aikana puretaan 1980-luvulta peräisin olevia kreosoottikyllästettyjä puurakenteita ja korjataan vesikattorakenteita. Kreosootin takia myös avattu maaperä rakennusten välittömässä läheisyydessä tutkittiin maaperän saastumisen varalta.  

Ennen töiden aloitusta urakoitsija, rakennusperinnön suunnittelija ja suojelubiologi tutkivat yhdessä aluetta. Näin varmistettiin paikat, joissa kasvillisuutta rasittavaa työskentelyä ja liikkumista vältetään. Samalla tutkittiin, miten kaivettavien alueiden kunttakerrokset irrotetaan, säilytetään ja palautetaan paikoilleen. Tutkimisen perusteella alueen herkkää kasvillisuutta päätettiin suojella suodatinkankailla työskentelyn aikana. Työpäivän päätyttyä suojaukset poistettiin, jotta kasvillisuutta vahingoittava peitteellisyysaika olisi hyvin lyhyt. Alueella liikuteltavien työkoneiden kulku-urat suojattiin suodatinkankain ja vanerein, jotka poistettiin välittömästi koneiden liikuttelun jälkeen.  

 

Perinnebiotooppi  

Metsähallitus aloitti Raja-Joosepin umpeenkasvaneen kentän kunnostamisen 1990-luvulla. Hoidon tavoitteena on sekä perinnebiotoopin, maiseman että kulttuuriperinnön ja vanhojen rakennusten hoito. Vuodesta 1999 lähtien kenttä on niitetty vuosittain. Niitto tehtiin ennen viikatteella, nykyisin työnnettävällä niittokoneella tai mönkijäniittokoneella. Kentän edustan saari on raivattu vuonna 2000 ja on taas raivauksen tarpeessa.  

Hoito tuo tuloksia: kasvillisuus on muuttunut matalammaksi ja heinäisestä ruohoisemmaksi, ketojen osuus on kasvanut ja kentälle on ilmestynyt vaateliasta niittykasvillisuutta.   

Pihakentällä on kangasketoa, kuivaa ja tuoretta heinäniittyä sekä pienruohotulvaniittyä. Arvokkainta lajistoa keto-, aho-, pohjan- ja suikeanoidanlukkoa. Muita putkilokasvilajeja ovat mm. niittymaarianheinä, mesimarja, nurmitatar, siankärsämö, kultapiisku, lapinlaukku, variksenmarja, kissankello ja kissankäpälä.   

  

Välimaan tila Utsjoella: vanhojen kodanpohjien yli lentelee harvinainen ruijannokiperhonen  

Historia  

Saamelainen Anders Warsi perusti Utsjoen Tenon rannalle Välimaan tilan 1870-luvun alussa. Suku asutti tilaa vuoteen 1969 asti. Pihapiiri ja sen rakennukset edustavat Tenon alueelle tyypillistä rakennustapaa. Asukkaiden elanto perustui luonnonvarojen monipuoliseen hyödyntämiseen; kalastettiin Tenolla ja tunturijärvissä, metsästettiin riekkoja ja muuta riistaa, ja hoidettiin lampaita ja lehmiä.  

Alueen asutus on vanhastaan keskittynyt hyville kalapaikoille. Välimaan kentällä on lukuisia kodanpohjia, joissa on asuttu ennen tilan perustamista. Pihapiiri vanhoine kodanpohjineen on suojeltu muinaismuistolailla.  Kentän niitto ja laidunnus on myös muinaisjäännösten hoitoa. Kun puut ja pensaat raivataan pois, kodanpohjat erottuvat paremmin, eivätkä puiden juuret vaurioita niiden rakenteita.  

 

Perinnebiotooppi  

2000-luvun alkupuolella Välimaan kentältä raivattiin puita ja taimikkoa sekä avattiin hieno näkymä Tenolle. Vuodesta 2017 kenttää on hoidettu lammaslaitumena paimenviikoilla.  

Välimaan pihakenttä on pääosin kuivahkoa ja tuoretta heinäniittyä. Valtalajeja ovat nurmilauha, lampaannata, siankärsämö, kultapiisku ja mesimarja. Lähempänä Tenojokirantaa on kuivaa kangasketoa. Pohjois-Lapin kasviharvinaisuuksista kentällä kasvaa rauhoitettua keminpikkuängelmää ja ruijanruoholaukkaa, joita ei Suomessa juuri tapaa Utsjoen eteläpuolella. Huomionarvoisia niittykasvilajeja ovat myös suikea-, aho- ja ketonoidanlukko, kellosinilatva, nurmitatar, rantatädyke ja niittykullero.   

Välimaassa lentelee säännöllisesti myös rauhoitettu ruijannokiperhonen, joka esiintyy Suomessa vain Tenon ja sen sivujokien tuntumassa. Perhosen toukan ravintokasvi on lampaannata, jota kentällä tavataan yleisesti. Kentän vieressä kasvaa koivuja, joiden arvellaan olevan noin 300-vuotiaita, Itä-Ruijan vanhimpia.    

Teksti: Pauliina Kulmala, Siiri Tolonen ja Johanna Peuraniemi, kuvat: Mia Wuomajoki ja Seija Olkkonen. Kirjoittajat ovat perinnebiotooppien, rakennetun kulttuuriperinnön ja arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijoita Metsähallituksen Luontopalveluissa. He ovat olleet mukana kohteiden restaurointitöissä ja perinnebiotooppien hoitotyössä.