Lahottajasienet - riskejä, rikkautta ja rakkautta

On toukokuinen maanantai-iltapäivä. Lukitsen polkupyöräni Falkullan kotieläintilan Kilikuppilan edustalla Helsingin Malmilla. Vilkuilen samalla ulkopöytien suuntaan. Siellä istuu Sami Kiema, jota olen tullut haastattelemaan hänen kirjoittamansa lahottajasienistä kertovan kirjan johdosta.

Tervehdimme, ja juuri kun olemme istahtaneet puupenkille, tupsahtaa paikalle mies, joka alkaa jutella Kieman kanssa linnuista. Hän on Jyrki Jalkanen, Kauppapuutarhaliiton entinen toiminnanjohtaja ja nykyinen lintuja harrastava eläkeläinen. Käy heti ilmi, että linnut ovat myös Sami Kiemalle rakas harrastus. Jalkasen jatkettua matkaansa lyhyen juttutuokion jälkeen, puhumme Kieman kanssa vielä hetken linnuista.

- Meillä on tällä alueella pieni porukka, jotka olemme jo pitkään pitäneet kisaa havaitsemistamme lintulajeista, Kiema kertoo.

Kysyn, miten hän on päätynyt lintuharrastajaksi ja Kiema kertoo hurahtaneensa lintuihin aikoinaan kalastusharrastuksen myötä. Luontoharrastuksia Kiemalla siis riittää, lahottajasienet yhtenä niistä - vaikkakin ne kiinnostavat erityisesti myös ammatillisista syistä. Rakkaus luontoon ja luonnon kunnioitus kuuluu kaikesta puheesta, oli sitten kyse Kieman harrastuksista tai työstä.

Sami Kiema on arboristi, joka on työskennellyt Helsingin kaupungilla puunhoitajana ja puunhoidon työnjohtajana yhteensä 23 vuotta, toiminut Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY:n hallituksen puheenjohtajana ja kouluttanut puunhoidon ammattilaisia. Kiema on myös luontokartoittaja ja tehnyt kääpäselvityksiä. Alunperin lahottajaharrastuksen innoittajana oli halu kartuttaa tietoa puiden lahottajista. Kieman viimeisin työrupeama alan eteen on kirja nimeltään Lahottajasienet kaupunkipuissa - Riskejä ja rikkautta. Se julkaistiin tämän vuoden keväällä. Kirjan on saanut hyvän vastaanoton ammattilaisten parissa ja myyntikin on lähtenyt käyntiin mukavasti.

ENSIKIPINÄ LAHOTTAJIIN METSÄKOULUSTA

- Metsätaloudessa lahottajasienet ovat huono juttu, ne pilaavat puun, ja ne puut pitää kaataa, Kiema sanoo viitaten metsäkoulun oppeihin.

Tämän sanottuaan Kiema osoittaa yläviistoon: parvi valkoposkihanhia lentää ylitsemme jossain niin korkealla, että ne olisivat jääneet itseltäni huomaamatta. Kiema huikkaa kuitenkin väliin, että arktisilla valkoposkilla on tänään hyvä meininki. Heti perään hän toteaa, että lintuharrastus on sellainen, että kun kerran oppii havainnoimaan, niin havaintoja tulee tehtyä vähän koko ajan. Itse pohdin mielessäni, että sama taitaa päteä kaikkeen luontoharrastukseen. Luonnontuntemus avaa silmät näkemään ja korvat kuulemaan ympärillämme olevan elämän, joka monilta menee täysin ohi.

Jatkamme keskustelua lahottajista. Kieman mukaan metsätalouden lisäksi myös yleinen suhtautuminen kaupunkipuiden lahottajiin on ollut negatiivinen.

- On ollut sellainen myytti, että jos puussa kasvaa joku sieni, niin puu on vaarallinen. Kuitenkin valtaosa sienistä on, jos ei täysin, niin lähes vaarattomia puulle, Kiema valistaa.

Arboristikoulutuksessa näkökulma lahottajiin on laaja ja eroaa huomattavasti metsätalouden opeista. Erot johtuvat monesta syystä, joita tulee vastaan Kieman kirjan sivuilla ja haastattelun lomassa. Oppinsa Kiema kertoo saaneensa "alan priimusmoottorilta", tutkija Tuomo Niemelältä, joka keskittyy tutkimuksessaan nimenomaan kääpiin ja muihin puita lahottaviin sieniin.

Kaupungissa puulajit ovat pitkälti erilaisia kuin talousmetsissä. Tämä vaikuttaa siihen, mitä lahottajia niissä esiintyy ja miten lahottaja vaikuttaa puuhun. Kaupungissa myös puiden tarkoitus on ihmisten näkökulmasta erilainen kuin talousmetsässä. Ihanteena on, että puut eläisivät mahdollisimman pitkän ja terveen elämän tuoden lukuisat arvonsa osaksi rakennettua ympäristöä. Kuoltuaankin kaupunkipuut ihannetilanteessa palvelevat elinympäristönä monille lajeille, maisemaelementteinä puistoissa tai jopa kalusteiden tapaan runkoina ja kantoina, joille voi istahtaa tai joissa voi kiipeillä. Vanhaksi elävä puu saattaa elättää eri osissaan lahottajasieniä suurimman osan elämäänsä ilman, että ne heikentävät sitä liikaa.

VARHAINEN LAHO ON IHMISEN AIHEUTTAMA

Lahopuun arvosta luonnon monimuotoisuudelle puhutaan paljon. Myös Sami Kiema nostaa tuon tuostakin esiin lahopuun moninaiset merkitykset elinympäristönä hyönteisille ja pieneliöille, ja tietenkin kolopesijälinnuille. Silti puita ei pidä hänen mielestään tieten tahtoen istuttaa lahotettaviksi.

- Puiden istuttaminen on kallista eikä aina pienennä hiilijalanjälkeä vaan voi jopa kasvattaa sitä, Kiema toteaa.

Hän painottaa, että puiden tulisi saada elää pitkä elämä ja niistä tulisi lähtökohtaisesti huolehtia hyvin alusta saakka.

- Puu syntyy alun perin siemenestä. Puun on elettävä koko pitkä hyvä elinkaari ja voitava hyvin, jotta ne parhaat lahopuuelinympäristöt syntyy. Uutta ei synny ihan nopeasti.

Aikajänne ei tosiaan ole nopea kvartaalitalouden mukaan singahtelevassa yhteiskunnassa - jotta puu voi elää vanhaksi, on sen elinolosuhteet mahdollistettava useiden ihmissukupolvien ajan. Tähän nähden ihmiset usein kohtelevat kaupunkipuita huomattavan piittaamattomasti.

- Lahottajasienet ovat seurausta, ei syy puiden huonokuntoisuudelle. Ihmisissä on syy, Kiema sanoo.

Ilman ihmisten aiheuttamia kolhuja ja haavoja lahottajilla on Kieman mukaan lähes mahdoton tehtävä päästä asettumaan hyvinvoivaan kaupunkipuuhun. Lumiauroilla tai ruohonleikkureilla aiheutetut kolhut sekä puiden leikkuu tuottavat kuoresta paljaita kohtia, jotka toimivat reitteinä lahottajille. Alusta lähtien tulisi varata riittävästi tilaa juuriston ja latvuksen kasvulle. Ellei näin toimita, käy tila pian ahtaaksi ja puu alkaa heiketä. Heikentynyt puu altistuu lahottajille helpommin.

KIRJASTA PERUSTIETOA JA LAJIKUVAUKSIA

Viheralan asiantuntijoilla on hallussaan paljon kokemukseen ja koulutukseen perustuvaa tietoa luonnon ja ihmisen yhteistoiminnasta. Vaikka uutta tutkimustietoa on välttämätöntä kerryttää, niin tärkeää on myös jakaa jo olemassa olevaa tietoa mahdollisimman laajasti. Tiedon jakamisen helpottaminen on ollut myös Sami Kiemalla taustalla, kun hän teki päätöksen lahottajasienistä kertovan kirjan kirjoittamisesta.

- Käyn vuosittain opettamassa arboristeja ja muitakin viheralan ammattilaisia. Jokainen tietää, että kun opiskelee, niin tarvitaan hyviä lähteitä.

- Ongelma: mä esittelen niille kirjoja, joita ei saa mistään, Kiema kuvailee tilannetta ennen kirjoitustyön aloittamista.

Hän päätti kirjoittaa kirjan itse.

Lahottajasienet kaupunkipuissa - Riskejä ja rikkautta -teoksessa Kiema esittelee terveiden ja lahoavien puiden merkityksiä sekä kuvailee lahotyypit ja tavat, joilla lahottajat pääsevät asettumaan puuhun. Lajinmääritykseen kirja opastaa yleisin ohjein sekä kymmenin, runsaasti kuvitetuin lajikuvauksin, jotka kattavat suurimman osan sivuluvusta. Kirjassa on oma kappaleensa myös lahottajaharrastuksesta kiinnostuneille.

Kirjan esipuheessa Kiema toteaa, että useat Suomessa tehdyt lahottajasienioppaat ja -kirjat on myyty loppuun. Tieto aiheesta myös lisääntyy jatkuvasti. Näistä syistä uudelle teokselle on ollut tilausta.

OPETTAVAINEN PROSESSI

Kirjoitusprosessin Kiema aloitti kokoamalla ranskalaisin viivoin mieleensä tulevia asioita.

- Oivalsin, että kuvia pitää olla reilusti, koska itiöemien ulkonäkö vaihtelee todella paljon. Pitää korostaa sitä, etteivät ne ole aina samanlaisia.

Kiema päätti tehdä kirjoitustyön rauhassa ilman määräpäiviä. Matkan varrella hän huomasi, että kuvia tarvitaan todella paljon.

- Aloin kuvaamaan, varmaan tuhansia ruutuja.

Kiema teki kuvakäsikirjoituksen eli suunnitelman tarvittavista kuvista ja kuvauspaikoista. Apua kuvauspaikkojen löytämiseksi hän sai kollegoilta, ja moni vinkkasikin hänelle lahottajahavainnoistaan. Kiema myös kierteli puutavaravarastoja etsien sieniesiintymiä. Tarpeellisten kuvien saaminen ei ollut helppo tehtävä.

- Itiöemät ilmaantuvat vaihtelevissa olosuhteissa, eri paikoissa eri aikoina ja saman lajin edustajat ovat usein eri näköisiä keskenään.

Kiema kertoo, että tunteja meni vähintään kolminkertaisesti arvioituun nähden.

- Tein asioita väärässä järjestyksessä, mikä oli opettavaista, hän toteaa postiivisesti.

Kiema teki myös selkeän rajauksen: hän ei lähtenyt kahlaamaan kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja teoksen pohjaksi, vaan kertoo avoimesti, että kirja perustuu omaan kokemukseen ja kollegojen kanssa jaettuun tietämykseen.

Lahottajasienet kaupunkipuissa on Kieman ensimmäinen yksin kirjoittama kirja. Onko tiedossa lisää kirjoja?

- Lisäideoita syntyi reilusti ja piti vetää rajat, mitä tähän kirjaan tulee. Muista aiheista voin kirjoittaa ehkä myöhemmin.

Vaikka kirjan tekeminen ensimmäistä kertaa ei ollut kaikkein helpoin projekti, niin Kiema ei haasteista säikähtänyt.

- Ei pelota lähteä kirjottamaan uutta kirjaa.

ESTETIIKKAA JA BONGAILUA

Lopuksi täytyy vielä kysäistä, että mikä on Sami Kieman oma suosikki lahottajasienten joukossa.

- Jalavanpakuri on erityisen kiinnostava. Silloin kun aloin opiskella arboristiksi, ei jalavanpakurista tiedetty oikein mitään. Otin yhteyttä Tuomo Niemelään, eikä hänkään ollut nähnyt jalavanpakuria kuin jossain opiskelijan tuomassa palikassa, Kiema muistelee.

- Tutustuimme jalavanpakuriin yhdessä. Se on jotenkin aika rakas, vaikka se on äärimmäisen vahingollinen ja se tappaa meidän vanhat jalavat.

Jalavanpakuri on joissain maissa luokiteltu uhanalaiseksi. Se johtuu siitä, että jalavat ovat niissä hävinneet Hollanninjalavataudin vuoksi eikä sillä ole enää kasvualustoja. Jalavanpakuri on kuvattu tieteelle uutena lajina vasta vuonna 1990.

- Toisena suosikkilahottajanaan Kiema mainitsee haavankäävän, joka on tärkeä luonnon monimuotoisuuden kannalta.

- Ne on niitä käpytikan kolojen paikkoja, kun sydänpuu on lahotettu. Kiva kattella kun kävelee luonnossa, bongailla.

Lintu- ja lahottajabongailu näyttävät Sami Kiemalla lomittuvan luontevasti yhteen, mutta kumpi on ykkönen?

- Sienissä on se hyvä puoli, että ne pysyvät paikoillaan. Mutta kyllähän linnut aika kivoja on.

Teksti: Liisa Hyttinen, kuvat: Sami Kiema, henkilökuva: Liisa Hyttinen

Lähteenä artikkelissa ja tietolaatikoissa (ellei toisin mainita) on käytetty Sami Kieman haastattelua sekä hänen kirjoittamaansa kirjaa Lahottajasienet kaupunkipuissa - Riskejä ja rikkautta.