Vantaan geotekniikkayksiköllä on kädet savessa

Vantaalle perustettiin geotekniikkayksikkö 1970-luvulla vastaamaan savimaalle rakentamisen haasteisiin. Tällä hetkellä meneillään olevia suuria rakentamishankkeita ovat esimerkiksi Ratikka-hanke sekä Tikkurilan rannan alue.  

Kaupungin katu- ja viherpuoli suunnittelee yhdessä geotekniikkayksikön kanssa uusien alueiden rakentamista. Nimenomaan suunnittelun alkuvaiheessa geotekniset pohjatiedot ovat tärkeitä eli kaikki, mikä liittyy maaperään. 

Geotekniikan yksikön päällikkö Heikki Kangas sanoo, että joskus he ovat mukana myös urakkavaiheessa, jos esille tulee maaperään liittyviä ”vaativia havaintoja”. 

 – Osallistumme aina pyydettäessä rakentamisen eri vaiheissa. Roolimme korostuu kuitenkin lähtötietojen hankinnassa: pidämme yllä geoteknistä tietokantaa, ja kokoamme suunnitteluorganisaation tarvitsemat maaperätiedot. 

Tiedon hankintaa 

Projekti-insinööri Petra Piironen lisää, että tietoja vanhoista maaperätutkimuksista on saatavilla hyvin, mutta niitä pitää aina täydentää. 

– Vantaa on moninainen alue, josta löytyy kaikennäköistä geoteknisestä vinkkelistä. Toimitamme uusia kairaus- ja tutkimustietoja tarpeen mukaan.  

– En usko, että pääsemme koskaan aivan täydelliseen tietokantaan, niin ettei mitään tutkimuksia tarvitsisi enää kohteissa tehdä. 

Vantaalla on lisäksi käytössä Ympäristökeskuksen ylläpitämä Vampatti-karttakokoelma, josta saa pilaantuneita alueita koskevia yleispiirteisiä pima-aineistoja. 

Geoteknistä pohjatietoa on tarvittu esimerkiksi Ankkapuistossa, jossa on onnistuttu paitsi alueen suunnittelussa, vaativissa ruoppauksissa, myös uusiomateriaalien käytössä. 

Geotekniikkayksikkö vastaa myös suunnittelukohteiden maanpinnan ja kasvillisuuden lähtötietokartoituksista, kuten puiden sijainnista suhteessa rakenteisiin. 

Synkkä historia 

Nykyisin geotekniikkayksikkö kuuluu Kaupunkiympäristön toimialan Kiinteistöt ja tilat palvelualueeseen. Yhteensä työntekijöitä on 19, joista osa on asiantuntijoita ja toimistohenkilöstöä, osa maatutkijoita ja yksi maalaboratorion työntekijä. 

Petra Piironen vastaa itse Vantaan omistamien pilaantuneiden maa-alueiden koordinoinnista. 

– Kun pilaantuneen maan kohde löytyy, koordinoin sen hoitamisen yhdessä konsultin kanssa. Meille tulee myös paljon kyselyjä pilaantuneita maa-alueita koskien, ja vastaan näihin kysymyksiin. 

Taustalla on Vantaan teollinen historia, jota Heikki Kangas kuvaa joidenkin alueiden kohdalla synkäksi. 

– Meillä on esimerkiksi alue, jolla on kohonneita pintalyijypitoisuuksia. Lyijy on levinnyt teollisuuslaitoksesta höyryn muodossa ilmateitse. 

– Usein tilanne on myös se, että kun uutta aluetta suunnitellaan, ongelmia ei havaita, mutta kun rakennusvaihe alkaa, täytyy ”sammuttaa tulipaloja”, kun maasta paljastuu jotain yllättävää. 

Maalajeista savi on Vantaalla yleisin (41 prosenttia) maalaji, moreeni toiseksi yleisin (18 prosenttia) ja kallio kolmanneksi yleisin tapaus (14 prosenttia).  

Tärkein työväline 

Kun rakennuspaikkakohtaisia maaperätutkimuksia tehdään, paikalle ajaa monitoimikaira, jolla tehdään erilaisia kairauksia.  

Koneella voidaan ottaa myös joko häiriintymätön maanäyte, joka on maan luonnontilaista rakennetta kuvaava putkeen kerätty näyte, tai häiriintynyt maanäyte, jossa näyte on sekoittunut. 

Piironen kertoo, että molemmat näytteet otetaan samalla kairakoneella, vain näytteenottopää vaihdetaan. 

– Häiriintyneitä näytteitä otetaan lähes kaikista tutkimuskohteista, ja niitä voidaan ottaa kaikista maalajeista. Häiriintymättömiä näytteitä otetaan vain savimaasta ja joitakin kymmeniä vuosittain. 

Pilaantuneiden maiden näytteet saadaan tavallisesti parhaiten esiin kaivinkoneella. 

– Tärkein geotekniikan työväline on kuitenkin asiantuntija itse, sillä emme tee näytteillä mitään ilman että joku analysoi ja tutkii ne. 

Heikki Kankaan mukaan myös viheralueilla voi olla paksuja maatäyttöjä, ja kohteissa voidaan sen takia tarvita geoteknistä tietämystä. 

– Viheralueella rakenne ei kuitenkaan ole yhtä herkkä esimerkiksi painumavaurioille, kuin vaikka katu, puhumattakaan rakennusten pohjista, jotka eivät saa painua montaa milliäkään. 

Esimerkiksi Tikkurilan rannassa tietoa on kerätty jokiluiskien vakauden takia. 

– Viherrakentaminen on yhtä vaativaa kuin mikä tahansa muukin rakentaminen geotekniseltä kannalta. Alueiden pitää olla turvallisia käyttää ja sortumavaarat on selvitettävä. 

Kiertotalous kunniassa 

Heikki Kangas korostaa resurssiviisautta ja maamassojen koordinoinnin tärkeyttä. 

– Kierrätysmateriaalien lisääminen infrakohteissa on jo tätä päivää, ja tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Materiaalien hallintaa ja koordinointi täytyy kuitenkin vielä kehittää kaupungin sisällä sekä muiden kuntien ja kaupunkien kanssa. 

Esimerkkinä massaoptimoinnista Vantaalla on uusi Vehkalan yritysalue, jossa on pystytty hyödyntämään alueen sisällä kaikki kaivettu maa-aines. 

– Tämä on merkinnyt sitä, että maamassoja ei ole tarvinnut ajaa kauas ja sitä kautta hiilipäästöt ovat vähentyneet. 

Maamassojen hyödyntäminen vaatii hyvää yhteistyötä kadut ja puistot-palvelualueen, kaavoituksen, tilakeskuksen, rakennusvalvonnan ja ympäristökeskuksen kanssa, ja hyväksi Kangas yhteistyötä kuvaa. 

– Tieto välittyy ja organisaatiot toimivat ketterästi matalalla kynnyksellä. Massojen hallinnasta on myös oma työryhmä, joka miettii, miten kiertotaloutta voitaisiin edelleen kehittää. 

Petra Piironen miettii, että lähtökohtaisesti jo valtakunnalliset ympäristöministeriön asettamat tavoitteet ohjaavat hiilidioksidipäästöjen alentamista ja ilmastotyötä. Vantaa on sitoutunut pääsemään hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. 

Kriteerien mukaan 

Kankaan mielestä viheralueet ovat potentiaalisia materiaalien sijoituskohteita. 

– Puistoon voi tehdä esimerkiksi kumpuja, joissa voi hyödyntää kiertotalouden massoja. Korkeuserot voivat olla toivottuja maisemallisesti tai vaikka pulkkamäkikäytössä. 

Mara-asetuksen mahdollisuudet kannattaa tiedostaa

Viherrakenteet ovat lisäksi pitkäikäisiä, niihin ei tarvitse kajota lyhyellä aikavälillä. 

– Nykyinen Mara-sääntely siitä, että kierrätysmateriaalia voi käyttää kohteessa ilmoituksen perusteella, lisää kiertotalouden massojen mahdollista käyttöä myös viheralueilla. Mara-asetuksen mahdollisuudet kannattaa tiedostaa, Heikki Kangas arvioi. 

Petra Piironen kertoo, että pilaantuneille maa-aineille on aina kynnysarvo, alempi ohjearvo sekä ylempi ohjearvo. Esimerkiksi arseenin kohdalla kynnysarvo on viisi milligrammaa kilossa, alempi ohjearvo on 50 milligrammaa kilossa ja ylempi ohjearvo 100 milligrammaa kilossa.  

– Arvio kunnostustarpeesta vaaditaan, kun kynnysarvo ylittyy, sillä poikkeuksella, että tutkittua ainetta on luontaisesti keskimääräistä suurempia pitoisuuksia alueella. Pääkaupunkiseudulla maaperässä on arseenia luontaisesti kynnysarvoa enemmän.  

Alueen sisäisiä massoja voidaan käyttää hyödyksi pima-ilmoituksella ilman ympäristölupaa, mikäli pima-päätös sen sallii. Viheralueiden osalta pima-kriteerit ovat alhaisempia kuin esimerkiksi asuinrakennusten tonteilla. 

– Luontaisia pitoisuuksia korkeammat arseenimaat eivät kuitenkaan ole suuri ongelma, kun taas ruopattujen massojen sijoitukset voivat sitä olla. 

Ankkapuiston kohdalla ruoppausmassat käsiteltiin paikallisesti ja kiintoaines pystyttiin hyödyntämään paikan päällä. 

Teksti: Eeva Vänskä
Kirjoittaja on freelancetoimittaja
Juttu on julkaistu Viherympäristö-lehden numerossa 1/2021.