Jutut

Leikkipaikkaverkoston mitoitus ja muuntojoustavuus

Millainen palveluverkosto muodostuu kunnan kaikista leikkipaikoista kokonaisuutena? Miten ketterästi verkostoa täydennetään tai kevennetään asukkaiden ikärakenteen muuttuessa? Yksittäisen leikkipaikan poistaminen nousee herkästi paikallisiin uutisotsikoihin, kun kuntaorganisaatio joutuu sovittamaan käyttöä ja resursseja yhteen. Leikkipaikkaverkostosuunnitelma voi olla hyvä strateginen työkalu leikkipaikkojen kehittämisessä ja pitkäjänteisessä asukasyhteistyön rakentamisessa.

Ratinan kauppakeskuksen leikkialue tarjoaa ympärivuotisen leikin mahdollisuuden Tampereen keskustassa. Kuva: Simo Suomalainen.

Muutosalueilla leikkipaikkojen tai pelikenttien hiekka-alueita muutetaan niityiksi. Nekalan Haavikonpuiston kylvö tehtiin Villivyöhyke ry:n keräämillä siemenillä: ukontulikukka, mäkitervakko, neidonkieli, nurmikohokki ja harvinainen ketotyräruohoa, joka lähti kasvuun hyvin. Kuva: Jere Nieminen.

Leikkipaikoilla Saksassa hyödynnetään olemassa olevaa kasvillisuutta ja maastonmuotoja. Kuva Sari Suomalainen.

Palveluverkostosuunnittelu edistää kestävää kehitystä

Kestävän kehitystä edistävät ratkaisut koskevat myös leikkipaikkojen kehittämistä. Kestävän ympäristörakentamisentoimintamallin (KESY) tavoitteita on toteutettu joidenkin leikkipaikkojen rakentamisvaiheessa eli käytännön toteutuksessa. Viime vuosina on kiinnostuttu myös siitä, miten strategisella tasolla voidaan tukea verkostoa, jossa palveluverkon kattavuus on suhteessa käyttäjämääriin ja suhteutettuna eri ikäryhmille. Strateginen tulokulma ennakoi mitoituksen ja saatavuuden toimivuutta 10‒20 vuoden aikavälillä, jotta haluttu palvelutaso kokonaisuutena säilyy juuri oikeilla paikoilla.

Maankäytön suunnittelu varmistaa puitteet erilaisten luontoalueiden säilymiselle ja lisäksi se on pohja palveluverkostojen mitoitukselle. Tampereen kantakaupungin yleiskaavaa 2040 varten tehty viher- ja virkistysalueverkkoselvityksen tavoitteena on turvata muun muassa viheralueiden saavutettavuus ja luonnonkokeminen sekä tasapuoliset palvelut kaupungin eri osissa. Yleiskaava siis osoittaa parhaalla mahdollisella tavalla kehityssuuntaa, mutta ei kuvaa nykytilannetta minkään verkoston osalta. Aiemmin leikkipaikkoja on usein rakennettu uusille asemakaava-alueille ilman pohjalla olevaa palveluverkostomitoitusta, joissain tapauksissa kuin sieniä sateella.

Leikkipaikkaverkostoselvityksiä laaditaan nykytilanteessa kokonaiskuvan luomiseksi ja hallinnoinnin välineeksi. Pääasiallinen tarkastelu liittyy nimenomaan alueen asukasmääriin, verkostotiheyteen, tuleviin maankäytön muutoksiin tai esimerkiksi monitoiminallisuuden kehittämiseen. Liian tiheästä palveluverkostosta on voinut seurata toimintojen keskittämistä eli myös leikkipaikkojen poistamista, jotta verkoston ylläpidon kustannukset pysyvät tarkoituksenmukaisina.

Palveluverkoston mitoituksiin liittyy myös leikkipaikkojen luokittelu. Yhtenäistä nimeämiskäytäntöä ei ole, mutta esimerkiksi Espoon leikkipaikkaohjelmassa (2016‒2026) leikkipaikan suositeltavaksi etäisyydeksi on määritelty 500‒650 metriä, kun taas asukaspuisto tulisi saavuttaa 1,5‒2 kilometrin säteellä. Hyvinkään leikkipaikkaverkostosuunnitelmassa (2019‒2023) palvelua pyritään mitoittamaan siten, että etäisyys kortteli- tai asuinalueleikkipaikkaan on 250‒500 metriä. Oulun kaupungin suunnitelmassa (2014‒2032) saavutettavuutena pidetään 500‒1000 metrin kävelyetäisyyden päässä olevaa leikkipaikkaa, leikkipuistoa tai keskusleikkipuistoa. Mitoitusta on perusteltu myös alueen lapsimäärillä tai yleisemmin vain alueen asukasmäärillä. Lisäksi oman näkökulman mitoitukseen tuovat kuntaliitokset, joiden osalta kantakaupungin verkostomitoitusta ei toteuteta.

Millainen leikkipaikkaverkosto on asukkaan näkökulmasta?

Uusien leikkipaikkojen tarve korostuu uuden asuinalueen rakentamisvaiheessa. Pientaloalueilla tässä vaiheessa lapsien määrä on suurin, mutta kerrostaloalueilla leikkijöiden määrä ei välttämättä vähene vuosien myötä. Lähietäisyydellä sijaitseva leikkipaikka voi toimia alueen kohtaamispaikkana eri väestöryhmille. Kun leikkipaikkaverkostoa tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan myös entistä määrätietoisemmin painottaa yksittäisten leikkipaikkojen toimintoja tai välineitä ja siten monipuolistaa palveluja myös muualta kuin lähialueelta tuleville.

Kuopion kaupungin leikki- ja lähiliikuntapaikkojen viherpalveluohjelma nimeää toteutuksen lähtökohdiksi hyvän elämän ja liikkumisen tavoitteet. Ohjelma sisältää koulupihojen ja päiväkotien lähiliikuntapaikkoja, mutta näiden alueiden leikkialueet eivät kuulu tarkasteluun. Tämä näyttää olevan yleinen tarkastelun rajaus, vaikka nämä leikkialueet voivat olla asukkaiden käytössä päiväkodin toiminta-aikojen ulkopuolella.

Vaikka leikkipaikkaverkosto voi olla kokonaisuutena hyvinkin monipuolinen, niin yksittäisen asukkaan lähellä sijaitsevan leikkipaikan merkitys on arkielämässä suuri. Luontokokemusten ja liikkumisen aktivoiminen, omien rajojen tunnustelu tai vaikka rakenteluleikki ovat myös nykyisin entistä vahvemmin leikkipaikkasuunnittelun keskiössä. Toisaalta myös kaupunkielämän ja kaupunkikeskustojen kehittyminen oleskeluun tuo myös uusia mahdollisuuksia leikkiin ja sosiaalisiin kontakteihin ympärivuotisessa käytössä, kuten esimerkiksi Ratinan kauppakeskuksen leikkipaikalla Tampereella.

Naantalin kaupungin Suovuoren ideasuunnitelma tarjoaa yhden verkostoesimerkin, jossa yhdistyy leikkipaikat ja julkisen liikenteen yhteydet saavutettavuuden kannalta. Teemoitetut virkistysalueet, kuten tapahtumaniitty, kota, talviliuku ja muut monitoiminnalliset alueet tukevat leikkipaikkapaikkaverkostoa, ja siten myös lapsen kehitystä. Lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeet kohtaamispaikkoihin vaihtelevat. Lapset toimivat usein yksittäisissä pisteissä, nuoruudessa ja aikuisuudessa elinpiirin laajenemisen myötä verkostot korostuvat, kun taas vanhuudessa oman elinympäristön lähipaikat tulevat tärkeiksi.

Pistemäiset toteutukset näkyvät myös taloyhtiöiden leikkipaikkojen toteutuksessa, kun hallintarajat perustuvat tontteihin ja tontin rajoihin. Leikkipaikkojen toimintoja ja välineistöä voisi kohdentaa nykyistä paremmin, jos leikkipaikkasuunnittelua voitaisiin tehdä korttelikokonaisuuksina. Ketterä Kaupunki -projektissa luodun kaupunkiasumisen mallin mukaan korttelipihoista tulisi puolijulkisia alueita, jolloin eri pihoilla olisi erilaisia toimintoja. Kaikki tämä liittyisi kokonaisuuteen, jossa kaupunkitila kuuluu asukkaille ja ratkaisut tukevat eri elämänvaiheiden muuntojoustavuutta.

Muuntojousto eli poisto, lisäys vai muutos?

Leikkipaikkaverkostosuunnitelmissa leikkialueet voivat sisältää toimintaa ja painotuksia eri ikäryhmille. Poistettavat leikkipaikat muutetaan lähtökohtaisesti ympäröivän kunnossapitoluokan mukaiseksi viheralueeksi tai maisemoidaan oleskelualueeksi, ja joissakin tilanteissa leikkivälineiden tilalle on asennettu ulkokuntoilulaitteita.

Muuntojoustavuus tähtää kuitenkin pysyvään, elinkaaren mittaiseen ratkaisuun, sanoo Tampereen kaupunginpuutarhuri Timo Koski. Tampereella leikkivälineitä on leikkipaikkaverkostosuunnitelmaa (Leikkipaikkaohjelma 2021‒2030) toteutettaessa poistettu myös metsäisiltä alueilta, jolloin alueita on maisemoitu metsänpohjalla tai hakkeella. Poistettujen leikkipaikkojen alueita on hyödynnetty myös puulajikoealueina. Lähtökohtaisesti toimenpiteitä toteutetaan kuitenkin niin, että kunnossapitoon ei tule lisää paineita.

Tampereella nähdään myös pistemäisten leikkipaikkapalvelujen potentiaalina koko viherverkoston tarjoamat mahdollisuudet luonnonkokemiseen ja itseohjautuvaan toimintaan. Leikkipaikkaohjelman perusteella leikkipaikan poistamisen yhteydessä voidaan asukkaille poisto perustella uuden tai peruskorjatun alueleikkipaikan tuoma palvelun parantuminen. Leikkipaikan välineiden poisto, peruskorjaus tai uuden rakentaminen toteutetaan yhtäaikaisesti, jolloin palvelun käyttäjän asiakaskokemus pysyy vähintään hyvänä.

Leikkipaikat ovat myös osa viherverkostoa, jossa toteutuu myös luonnon monimuotoisuus alueiden erilaisten käyttö-, rakentamis- ja kunnossapitotapojen mukaan. Luonnon monimuotoisuuden tukeminen voi olla myös keskeinen tavoite, kun leikkipaikka on jäänyt vähälle käytölle tai se poistuu kokonaan leikkipaikkaverkostosta. Tampereella on myös kokemusta Villivyöhyke ry:n kanssa tehdystä yhteistyöstä, jossa muutosalueilla leikkipaikkojen tai pelikenttien hiekka-alueita muutetaan niityiksi. Työ perustuu kunnossapitobudjettiin mahtuvalla maaston muotoilulla ja samalta alueelta kerätyn siemenen kylvämisellä.

Oulun kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen kertoo, että muutoksia kohdistuu myös suunnitelman toteutukseen. Rakentamisen ja kunnostamisen järjestystä tarkastellaan vuosittain ja aikataulu elää jonkin verran suunnitellusta. Esimerkiksi, jos leikkipuistossa olevat välineet ovat kunnoltaan hyviä leikkipuistojen elinkaarta on pidennetty suunnitellusta. Tiettyjen alueiden kaavoituksen ja rakentamisen aikataulut voivat myös muuttua, mikä viivästyttää leikkipuiston rakentamisaikataulua.

Lisätietoja:

Perinteisen leikkipaikkakulttuurin muutos näkyy Suomessakin

Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen on kirjoittanut Berliinin leikkialueista, ja aiheet ovat saaneet aikaan keskustelua ovat myös Suomessa. Leikkipaikkakulttuuri on Saksassa erilaista ja Turtiaisen mukaan leikkipaikat toimivat kaupungissa olohuoneina. Toisena kokemuksena hän tuo esiin leikkipaikkojen haastavuuden, jolloin lapset joutuvat tietoisesti punnitsemaan riskejä ja haastamaan aikuisen luottamusta.

Saman olen tiedostanut Stuttgartin leikkipuistojen suunnittelussa sekä saksalaisten kollegojen Kaupunginpuutarhurien Seura ry:tä vastaavan järjestön GALKin kehittämistyöryhmän Spielen in der Stadt kirjoituksissa. Leikkipaikat sisältävät monia toimintoja ja eri luonnonelementit, runsas kasvillisuus sekä maastonmuotoilu ovat osa kokonaisuutta.

Leikkipaikkakulttuuri Suomessa ottaa myös samaa suuntaan eli teemallisten alueiden kaavoituksessa voi olla tarpeen ottaa huomioon myös kulkuyhteydet, kuten esimerkiksi Vennynpuistossa Helsingissä, jossa puiston runsas suosio aiheutti pysäköintiongelmia alueella. Kaavoituksella ratkaistaan siis lähtökohtaisesti paljon asioita, jotka vaikuttavat leikkipuiston tai muun monitoiminnalliseen alueen sisältöön ja viihtyvyyteen.

Teksti: Sari Suomalainen. Kirjoittaja työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön lehtorina. Juttu on julkaistu Viherympäristö-lehden numerossa 1/2022