Metsäkaupungin maisema-arkkitehtuuri
Metsillä on erityinen asema suomalaisessa kaupunkikulttuurissa. Suomi on suhteessa maapinta-alaansa Euroopan metsäisin maa ja puolet suomalaisista asuu enintään 200 metrin päässä metsästä. Metsillä on avainasema virkistyksessä ja luonnonsuojelussa ja lisäksi keskeinen merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä. Vaikka metsien monitahoinen merkitys tunnistetaan, keskustelussa jää kuitenkin usein piiloon metsien kulttuurihistoriallinen ulottuvuus kaupungeissamme. Tässä artikkelissa tuon esille 1950–60-luvun metsäkaupungin suunnitteluhistoriaa ja erityisesti maisema-arkkitehtuuria, joka antoi muodon metsään liitetyille erilaisille merkityksille. Käytän esimerkkeinä kahta erilaista metsäkaupunkia: Espoossa sijaitsevaa Tapiolaa ja Helsingissä sijaitsevaa Vuosaarta. Metsäkaupunki-käsitteellä viittaan puutarhakaupunkiaatteen innoittamaan, väljään ja luonnonläheiseen lähiörakentamisen malliin, joka alkoi Tapiolasta 1940-luvulla ja päättyi 1960–70-luvun kompaktikaupungin ja tiiviin ruutukaavan läpimurtoon. Yleisesti metsäkaupungin käsite liitetään metsien lomaan rakennettuihin esikaupunkeihin ja luonnonläheisyyttä korostavaan kaupunkisuunnitteluun.