Kulttuuriympäristöt ja kaupunkiekologia - arvovalintoja ja yhteensovitusta

Kaupunkiekologista arvoa ei tule sivuuttaa, vaikka toimitaan kulttuurihistoriallisella viheralueella. Kaupunkiekologiset arvot voivat olla osittain ristiriidassa kulttuurihistoriallisten arvojen kanssa, mutta hyvällä suunnittelulla molempia arvoja voidaan säilyttää ja vahvistaa.

Kaupunkien kiihtynyt tiivistyminen pienentää viheralueiden kokoa ja vähentää niiden kokonaismäärää sekä katkoo ekologisten verkostojen yhteyksiä uhaten kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Viheralueen ekologisen laadun merkitys korostuu erityisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla. Rakennetut ympäristöt voivat toimia jopa toissijaisina elinympäristöinä uhanalaiselle lajille ja ihmisen luontosuhteen kannalta niiden merkitys voi olla huomattava.

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet. Suomessa lämpötilan nousu, helteet ja tulvat lisääntyvät. Muutosta tapahtuu myös sade- ja lumimäärissä sekä termisessä kasvukaudessa. Vieraslajit, tuhohyönteiset ja kasvitautien määrä lisääntyy, eivätkä lajit ehdi sopeutua nopeaan elinympäristön muutokseen.  Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ovat nousseet keskeisiksi aiheiksi globaalisti. Kaupungistuminen yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa tekee tulevaisuudestamme epävarman. Tarvitaan ratkaisuja, joilla voidaan turvata kaupunkiluonnon monimuotoisuus, toimivat ekologiset verkostot sekä kaupunkien kestävä kehittyminen jatkossa.

Vahvistamalla viheralueiden resilienssiä ja lisäämällä niiden elinvoimaisuutta, voidaan vähentää kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen synnyttämien haasteiden vaikutuksia. Pienenkin viheralueen ekologisia hyötyjä on mahdollista säilyttää ja jopa parantaa tiivistyvässä kaupunkirakenteessa ja tässä luontopohjaiset ratkaisut ovat avainasemassa.

Arvovalinnat

Monilla viheralueilla on kulttuurihistoriallisia ja kaupunkiekologisia arvoja. Helsingin kantakaupungin alueella lähes kaikki viheralueet ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Muistumat menneestä kertovat tarinaa ja ovat osa kaupungin kerroksellista historiaa. Puistohistoriallisesti, puutarhataiteellisesti, eri aikakauden tyylipiirteitä tai suunnitteluratkaisuja edustavia ja kohtalaisen hyvin alkuperäisen luonteensa säilyttäneitä puistoja on Helsingissä useita. Niillä on suuri käyttäjämäärä ja sen myötä kova käyttöpaine. Ne ovat myös osa laajempaa ekologista verkostoa. Miten vahvistamme näiden moniarvoalueiden resilienssiä ja lisäämme niiden elinvoimaisuutta?

Suunnitteluratkaisut perustuvat asioiden arvottamiseen. Me suunnittelijat valitsemme ja huomioimme sen mikä on tärkeää, mutta emme aina kyseenalaista tärkeyden perusteita. Usein on monta tärkeää asiaa, joita joudutaan arvottamaan keskenään. Kaikkea ei voi saada, mutta voimmeko saada enemmän? 2020-luvulle asti kulttuurihistoriallisten viheralueiden suunnittelussa on korostunut kulttuurihistoriallisten arvojen vaaliminen. Nyt on paineita huomioida myös kaupunkiekologisia arvoja aiempaa enemmän.

Miten kaupunkiekologisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja voidaan yhdistää?

Hulevedet

Hulevesien viivyttäminen, puhdistaminen ja hyödyntäminen on ekologisesta näkökulmasta todella tärkeää ja sen tulisi aina olla suunnittelun lähtökohtana. Hulevesien hyödyntämisen mahdollisuudet ovat suuret eikä sitä tulisi sulkea ulkopuolelle edes kulttuurihistoriallisissa kohteissa peläten sen tuomia näkyviä muutoksia, sillä myös hienovaraisia ratkaisuja on olemassa. Elinvoimainen kasvillisuus on tärkeää kulttuurihistoriallisen ja kaupunkiekologisen arvon näkökulmasta. Muutoksia kestävä ja pitkäikäinen kasvillisuus hyötyy hulevesien hyödyntämisestä. Pitkänä kuivana kautena se voi olla merkittävä tekijä, jolla ylläpidetään kasvillisuus elinvoimaisena. Tällä vähennetään myös vesistöjen haitta-aine kuormaa sekä huleveden kokonaismäärää.

Huleveden hyödyntämistä voidaan tehdä näkyvästi ja myös näkymättömästi, jolloin sen vaikutukset kulttuurihistoriallisiin arvoihin jäävät vähäiseksi. Esimerkiksi maanalle voidaan sijoittaa rakenteita, jotka ohjaavat hulevettä suoraan puiden kasvualustaan. Lisäksi läpäisevän pintamateriaalin kasvattaminen lisää huleveden imeyttämistä paikallisesti ja parantaa esimerkiksi lähellä olevien katupuiden kaasunvaihtoa lisäten niiden elinvoimaisuutta.

Kasvillisuus

Aina tulisi harkita tapauskohtaisesti monilajisen kasvillisuuden käyttöä, sillä sekaistutukset eivät sovi joka kohteeseen. Kasvillisuuden monilajisuus voi kuitenkin palvella myös kulttuurihistoriallisia kohteita. Hyvinvoiva, mahdollisuuksien mukaan alkuperäistä lajistoa sisältävä istutus tukee kulttuurihistoriallisia arvoja. Istutusalueiden muotokieli voi olla historiallisen sommitelman mukainen ja lajistossa tukeudutaan enemmän monilajiseen, dynaamiseen kasvillisuuteen. Monilajinen sekaistutus voidaan toteuttaa myös kevyesti esim. valitsemalla pensasistutuksen joukkoon matalaa maanpeiteperennaa. Toimenpiteen vaikutukset kulttuurihistoriallisiin arvoihin jää vähäiseksi ekologisen arvon kuitenkin kasvaessa.

Lajiston monimuotoisuutta tarvitaan turvaamaan kasvilajien selviäminen muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa, jotteivat vieraslajit pääse valtaamaan alueita ja  köyhdyttämään lajistoa entisestään. Kasvilajistolla on merkitystä myös muun eliöstön selviytymiseen. Puuston ja muun kasvillisuuden monilajisuus on siis erityisen tärkeää. Kasvillisuuden monilajisuus mahdollistaa paremmat edellytykset koko istutuksen menestymiseen kuin yksilajisessa istutuksessa. Sekaistutuksessa yhden lajin kadotessa alueelta, toiset lajit valtaavat tilaa. Istutuksessa tulisi osata huomioida lajiston keskinäinen suhde; mitkä lajeista kestävät kilpailua, onko joukossa aggressiivisia lajeja ja lähteekö osa lajeista hitaammin kasvuun. Löytämällä tasapaino kasvilajien suhteen, saadaan muutoksia kestävä, pitkäikäinen ja vähän
hoitotoimenpiteitä vaativa istutus.

Hesperian esplanadi, kesäkuu 2020.

Kulttuurihistoriallisissa kohteissa puulaji saattaa nousta keskeiseksi haasteeksi. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä puurivi koostuu riskipuulajista ja sen tulevaisuus on epävarma. Onko puulaji itsessään arvo vai onko sen arvo sidottu puun hahmoon ja habitukseen? Puuston uusiminen samoilla lajeilla aiheuttaa suuren riskin. Mikäli uusi puusto vaurioituu nopeasti riskilajinsa vuoksi, alueen ekologinen arvo laskee. Myös kulttuurihistoriallinen arvo sekä taloudellinen arvo ovat uhattuina. Puuston uusiminen tulisi olla kaikista näkökulmista kestävää.

Tutkimalla puulajien habitusta, voidaan löytää korvaavia puulajeja, joiden menestyminen kohteessa on varmempaa säilyttäen tällöin myös kulttuurihistorialliset arvot. Puuston monilajisuus on ratkaisu, jolla turvataan jatkossa myös kulttuurihistoriallisia arvoja. Tuholaisten ja tautien määrän lisääntyessä kulttuurihistoriallisia ja ekologisia arvoja voidaan suojella muuttamalla puurivejä monilajisiksi ja vähentämällä riskipuulajien määrää. Habitus, ekologiset arvot, historiallinen tausta ja kasvupaikkavaatimukset toimivat uusien puulajien valintakriteereinä. Puurivit ja -kujanteet ovat tärkeä osa kerroksellista kaupunkikuvaa ja niitä tulisikin suojella ja uusia, jotta ne eivät katoa.

Monen tiiviin kaupunkirakenteen kulttuurihistoriallisen kohteen yksi arvoista on usein avoin vihreä pinta. Näissä kohteissa nurmikkokin on yleensä monilajista ja siemenpankissa on vanhaa lajistoa, joka ei välttämättä pääse esiin, koska sitä leikataan usein. Tiheästi leikatun nurmikon ekologiset hyödyt ovat rajalliset, mutta hoitotoimenpiteitä vähentämällä ekologinen arvo kasvaa. Matalaa, tallausta kestävää perennaa voidaan hyödyntää myös nurmikon korvikkeena säilyttäen esimerkiksi tärkeät näkymälinjat.

Kulttuurihistoriallisissa kohteissa nurmikoita ei tulisi uusia uusilla kasvualustoilla ja perussiemenseoksella vaan mieluummin käyttää paikallista pintamaata. Matalalla kasvillisuudella saadaan aikaan vehreä ilme, mutta sen tilallinen vaikutelma on pienempi kuin esimerkiksi rehevällä ja korkeammalla kasvillisuudella. Lajistoa  suunnittelemalla voidaan saavuttaa avointa vihreää ja osin kukkivaakin pintaa, joka säilyttää kulttuurihistoriallisia arvoja ja tuo mukanaan kaupunkiekologisia hyötyjä. Pölyttäjäkato, joka Suomessakin on käynnissä, tarvitsee tukitoimenpiteitä ja panostamalla monilajiseen kasvillisuuteen voidaan lisätä pölytettävän pinta-alan määrää kaupungissa.

Havainnekuva Hesperian esplanadin itäosasta.

Case Hesperian Esplanadi

Helsingin Töölössä sijaitseva Hesperian esplanadi on tärkeä kulttuurihistoriallinen viheralue, jossa arvovalinnat ovat juuri nyt käsillä. Kulttuurihistoriallisten, ekologisten, virkistyksellisten ja taloudellisten arvojen vastakkainasettelu korostuu vuosi vuodelta puuston ja muun kasvillisuuden kunnon heikentyessä. Viheralueen  kulttuurihistoriallinen arvo on niin suuri, että viheralueen kunto on heikentynyt merkittävästi odottaen päätöksiä vaikeisiin kysymyksiin. Alueen pääpuulajit ovat riskipuulajeiksi määriteltyjä. Vanhat puurivit ovat aukkoisia, eikä ole ollut selvää mitä lajia tilalle voidaan istuttaa. Alkuperäiset muut istutukset ovat pääosin kadonneet alueelta ja jäljelle jäänyt kasvillisuus on huonokuntoista. Hulevesiä ei käsitellä ja sillä on vaikutusta kaupunkiluontoomme ja lähivesistöihin. Kulttuurihistorialliset arvot ovat vaarassa, kun alueen ilme muuttuu kasvillisuuden kadotessa.

Laadin Hesperian esplanadista diplomityöni, jossa pureuduin ristiriitoihin kulttuurihistoriallisten ja kaupunkiekologisten arvojen kanssa. Työni tarkoitus oli herättää ihmisiä ajattelemaan, että kulttuurihistoriallisia viheralueita voidaan tarkastella myös muista näkökulmista ja lopputuloksena voi olla ekologisesti kestävämpi ja kulttuurihistoriaa kunnioittava kokonaisuus. Kaupunkiluonnon monimuotoisuustarkastelua tulisi tehdä kaikissa kohteissa, jotta voimme maksimoida viheralueen tuottamat hyödyt. Se on myös selviytymiskeino tulevaisuuden tuomiin haasteisiin.

Teksti ja kuvat: Jennica Juurikas. Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana ja projektipäällikkönä Sitowisen maisemasuunnittelussa ja on tehnyt maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelman diplomityönsä aiheesta Hesperian vihreä akseli, kulttuurihistoriallinen viheralue kaupunkiekologisena yhteytenä. Juttu on julkaistu Viherympäristö-lehden numerossa 3/2022.