Järviruoko on lupaava uusi katemateriaali
Viheralueiden istutusten katteina käytetään muutamia eloperäisiä materiaaleja, joista kuorike- ja hakekatteet ovat yleisimpiä. Erikoiskatteena erityisesti perennoilla käytetään lisäksi esimerkiksi kaakaonkuorta, joka muodostaa hyvin paikallaan pysyvän, hienojakoisen katekerroksen. Kaakaonkuori on elintarviketeollisuuden sivutuote, mutta kuitenkin meillä tuontitavaraa Keski-Euroopasta, ja melko hintava materiaali.
Järviruoko, Phragmites australis, on monivuotinen heinäkasvi, joka on levinnyt valtavasti Suomen rannoilla ja muilla kosteilla kasvupaikoilla viimeisten vuosikymmenten aikana. Se on hyötynyt mm. vesistöjen rehevöitymisestä ja rantalaidunnuksen päättymisestä. Järviruoko muodostaa joka vuosi uuden versoston ja ruokosadon, ja sitä arvioidaan kasvavan Suomen rannikkoalueella 30 000 hehtaarin ja koko Suomessa 100 000 hehtaarin alueella.
Suomessa ei ole osattu juurikaan hyödyntää järviruokoa, vaan vanha ruokomassa vajoaa vesistön pohjalle tai ajelehtii rannoille. Se on riesa ja jäte, joka mädäntyessään aiheuttaa kasvihuonekaasuja, umpeuttaa maisemaa, ja lisäksi muodostuva ruokoturve mataloittaa rantoja.
Järviruokoa leikataan sekä kesällä että talvella. Kesäleikatulle ruokomassalle ei ole juurikaan jatkokäyttömahdollisuuksia, mutta talvileikattua järviruokoa voidaan hyödyntää monipuolisesti. Ruovikoiden suunnitelmallinen leikkaaminen ja hyödyntäminen on kiertotaloudellinen ekoteko.
Vesistöä puhdistamalla saadaan jätteeksi mielletty lähiluonnon materiaali hyötykäyttöön ja samalla tehdään positiivisia ilmastotekoja, sidotaan hiiltä ja mahdollisesti korvataan sillä epäekologisempia tuotteita. Yksi tapa on käyttää järviruokoa katemateriaalina.
Järviruokoa on kokeiltu katteena
Helsingissä on kokeiltu järviruokosilppua katemateriaalina pienessä astiakokeessa, ja lisäksi siitä on muutamia koealueita mm. Kouvolassa. Alustavat tulokset ovat erittäin lupaavia. Järviruokosilppu näyttää soveltuvan katteeksi hyvin. Tämä ei olekaan yllätys, sillä järviruoko on hakkeen ja kuorikkeen tapaan selluloosarikas, lähinnä puumainen materiaali. Kovan pintarakenteensa ansiosta se kestää katteena pitkään.
Helsingissä tehtiin astiakoe, jolla haluttiin saada selville, miten järviruokosilppu soveltuu viheralueiden katteeksi. Vertailumateriaalina käytettiin männyn kuorikatetta. Seuranta toteutettiin valokuvaamalla, silmämääräisesti arvioiden sekä teettämällä viljavuusanalyysi. Valokuvauksessa kartoitettiin rikkakasvien esiintyvyyttä. Silmämääräisesti arvioitiin katteiden painumista sekä etanoiden, kotiloiden ja homeen esiintyvyyttä. Viljavuusanalyysillä verrattiin katevaihtoehtojen vaikutusta kasvualustan pH:n, johtokykyyn ja ravinteiden määrään.
Kokeen käsittelyt olivat ilman katetta, järviruoko pienenä silppuna (2-6 cm), järviruoko isona silppuna (10 – 40 cm), männyn kuorikate, ja järviruoko pienenä silppuna + männyn kuorikatteen yhdistelmä. Nämä viisi katekäsittelyä olivat kokeessa tutkittavana sekä puhtaan kasvualustan että vuohenputken juurilla rikkaruohotetun kasvualustan katteena. Lisäksi järviruokosilppua levitettiin Helsingin kaupungin Staran hoidossa olevaan puistoon pensasalueen kasvualustan katteeksi, jotta saadaan kunnossapidon työntekijöiden kokemuksia.
Lupaavia kokemuksia
Rikkakasvien esiintyvyyden osalta järviruo’on pikkusilppu todettiin yhtä hyväksi männyn kuorikatteen kanssa astioissa, joissa oli puhdas kasvualusta. Järviruo’on pikkusilppu oli parempi estämään rikkakasvit kuin männyn kuorikate niissä astioissa, joissa oli vuohenputken juuren paloja kasvualustassa. Isosilppuisen järviruo’on todettiin estävän rikkakasvit hyvin, mutta reuna-alueiden osalta sen tiiviys oli huono. Rikkakasveja kasvoi astian reuna-alueilla.
Ravinteiden ja johtoluvun arvoihin yhden kasvukauden mittainen ajanjakso ei vaikuttanut. Homeita, lehtokotiloita tai etanoita ei kokeen aikana havaittu astioissa, joten niistä ei saatu kokemusta eikä voitu tehdä johtopäätöksiä. Näiden seikkojen osalta kaivattaisiin siis pidempää tutkimusta.
Kunnossapidon työntekijöiltä saadut järviruo’on pikkusilpun kokemukset olivat pelkästään positiivisia. Työntekijät kokivat järviruo’on levittämisen helpoksi. Lisäksi he pitivät ruokokatteen ulkonäöstä. Katteen ekologisuus koettiin tärkeäksi.
Yhden kasvukauden jälkeen voitiin todeta, että järviruo’on pikkusilppu menestyi rikkakasvien esiintymisen suhteen kaikissa käsittelyissä. Osassa käsittelyjä voitiin todeta, että järviruo’on pikkusilppu oli rikkakasvien estävyydessä parempi kuin männyn kuorikate. Jos katteen tuotteistamiseen riittää sen kyky estää rikkakasvien kasvu, todettiin järviruo’on pikkusilpun täyttävän tämän kriteerin. Kuitenkin kokeen kesto oli lyhyt, joten todettiin kokeen jatkamisen olevan perusteltua varmempien tuloksien saamiseksi.
Selvitettävää riittää
Kokeiltaessa järviruokosilppua katteena ja eläinten kuivikkeena on huomattu, että sillä on ainakin jonkinasteista taipumusta muodostaa kaakaonkuoren tapaan koherenttia, itseensä hieman tarraavaa mattoa, joka pysyy hyvin paikoillaan. Tästä ominaisuudesta tarvitaan lisää kokemusta erityisesti hienoksi silputtuna perenna-alueiden katteena. Tavanomaisena katteena sen voidaan jo arvioida toimivan hyvin, vaikka siitä, miten usein katetta on lisättävä verrattuna perinteisiin kuorikekatteisiin, ei ole vielä tietoa.
Yleisimmälle katemateriaalille, sahatavaran kuorinnasta syntyvälle kuorikkeelle, saattaa lähitulevaisuudessa löytyä korkeammankin jalostusasteen käyttöä kuin viheralueiden kate. Monien muiden metsäteollisuuden sivutuotteiden tapaan se soveltunee esim. biohiilen raaka-aineeksi. Järviruoko on toisaalta materiaali, jonka korjuu pois vesistöistä on jo sinällään eduksi vesistöjen kunnolle. Se soveltuisi tältä osin erinomaisesti viherrakentamisen kestävyys- ja ekologisuusaspekteja edistäväksi materiaaliksi.
Maaperän hiilivarasto ja eliöstö hyötyvät eloperäisestä katteesta
Helsingissä on tutkittu joitain vuosia takaperin puistojen maaperän hiilivarastoa muutamankin Helsingin yliopiston tutkimuksen voimin. Tällöin samalla huomattiin, että eloperäinen kate, yleensä kuorike, paransi pitkällä aikavälillä maaperän hiilivarastoa allaan. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä katteen oheneminen ajan myötä johtuu paitsi katteen kulkeutumisesta pois, erityisesti sen alaosan hajoamisesta ja sekoittumisesta maahan. Suuri osa katteen hiilestä päätyy hiljalleen ruokkimaan maaperän eliöstöä.
Järviruoko sisältää paljon sen pintarakenteita kovettavaa pii-alkuainetta, ja on arveltu, että sen hyvä säilyvyys maastossa perustuisi ainakin osin tähän. Toisaalta se ei sisällä niitä havupuun puolustusaineita, jotka ovat tyypillisiä kuorikkeelle. Järviruoko lieneekin maaperän toiminnan ja eliöstön elvyttäjänä vähintään kuorikkeen veroinen ja todennäköisesti paljon parempikin.
Järviruokoa kannattaa kokeilla
Arvokkaille kaupunkipuille on usein lisätty katteeksi lehtipuuhaketta. Toisin kuin havupuupohjaiset kuorikekatteet, se sisältää vähän puiden puolustusaineita kuten pihkaa ja terpeenejä. Siksi se ruokkii nopeasti maaperäeliöitä ja parantaa maan multavuutta ja toimintaa, esimerkiksi vedenpidätyskykyä. Ruokokatteella voisi olla samantyyppisiä ominaisuuksia, mutta se tuskin kelpaa puiden lahottajasienten kasvualustaksi yhtä hyvin. Siksi järviruokoa olisi kiinnostavaa kokeilla vanhojen arvopuiden tyvialueiden katteena.
Kouvolassa on kokeiltu ja Espoossa on tarkoitus kokeilla järviruokosilppua haitallisten vieraslajien kasvua estävänä ja tukahduttavana katteena ensi syksynä alkavassa pilottikokeessa. Tässäkin tarkoituksessa materiaali näyttää lupaavalta, sillä sen taipumus sitoutua hieman mattomaiseksi kerrokseksi pitää sen hyvin paikallaan. Se on myös erityisen hyvin luontoon sulautuva materiaali vesistön läheisyydessä.
Teksti: Jaana Ellonen, Tanja Kukkola ja Anu Riikonen. Kuvat: Tanja Kukkola. Hortonomi Jaana Ellonen toimii Helsingin kaupungilla projektipäällikkönä. Hortonomi ja insinööri Tanja Kukkola ja puutarha-agronomi Anu Riikonen toimivat Sitowise Oy:ssä, Kukkola maisemasuunnittelijana ja Riikonen asiantuntijana.
Juttu on julkaistu Viherympäristö-lehdessä 4/2021.
