Männyntyvitervastauti

Männyntyvitervastauti  Heterobasidion annosum (Fr.) Bref. (Basidiomycotina), syn: Fomes annosus (Fr.) Quel., Fomitopsis annosa (Fr.) P.Karst., anamorfi: Spiniger meineckellus (A.J.Olson) Stalpers

Kuvaus

Männyntyvitervastaudin aiheuttaja on juurikääpä. Sieni lahottaa juuristoa ja aiheuttaa rungon tyven tervastumisen. Sairastuminen johtaa usein puun kuolemiseen. Sienestä tavataan Suomessa kahta eri tyyppiä, jotka ovat eri lajeja: S-tyyppi eli kuusenjuurikääpä ja P-tyyppi eli männynjuurikääpä. Kuusenjuurikääpä aiheuttaa enimmäkseen kuusentyvilahoa. Männynjuurikääpä aiheuttaa männyllä tyvitervastaudin, jonkin verran kuusentyvilahoa, ja se lahottaa lisäksi monia muita puulajeja. Tyvitervastautia tavataan yleisesti Saimaan ympäristössä, paikoin muuallakin Etelä- ja Keski-Suomessa.

Tartunta tapahtuu joko ilmalevintäisten itiöiden avulla tai puiden välisten juuriyhteyksien kautta. Itiöitä on kahta tyyppiä: kantaitiöitä ja kuromaitiöitä. Edelliset kehittyvät itiöemissä, joita kasvaa sairastuneen puun tyvellä ja juuristossa. Kuromaitiöitä kehittyy sienirihmastoissa, jotka kasvavat tuoreilla lahopuupinnoilla, esim. sairastuneiden puiden kannoissa (rihmastot erottaa vain mikroskoopilla). Itiöt lähtevät kasvuun tuoreissa kantopinnoissa tai puiden saamissa kolhuissa, esim. ajovaurioissa. Tartuntaa tapahtuu sulan maan aikana, runsaimmin lämpimän, heikkotuulisen sään vallitessa. Puiden välisten juuriyhteyksien kautta sieni leviää rihmastona.

Elävissä männyissä sieni tappaa juurien ja juurenniskan jälsisolukkoa ja lahottaa juuristoa. Lahoaminen alkaa yleensä ohuista juurista ja etenee kohti puun tyveä. Männyssä laho ei etene runkoa pitkin ylöspäin, kuten kuusessa, vaan pysähtyy yleensä juurenniskaan. Puu pyrkii vastustamaan sienen leviämistä pihkanerityksellä, mikä näkyy tyvessä puuaineksen voimakkaana pihkoittumisena eli tervastumisena.

Vioitus

Tuhoja esiintyy kaikenikäisissä männiköissä koko eteläisen Suomen alueella. Pahimmat tuhokohteet ovat Saimaan ympäristössä, missä tautia on esiintynyt kauimmin.

Tauti leviää uusiin metsiköihin etenkin kesähakkuiden yhteydessä. Tartunta tapahtuu ensin tuoreisiin kantoihin, ja niistä tauti leviää juurien kautta pystypuihin. Tauti ilmenee ensin yksittäisten puiden ja aikaa myöten puuryhmien sairastumisena. Puita kuolee pystyyn ja kaatuu maahan, syntyy aukkoja. Tautipesäkkeissä kuolee myös kuusia, koivuja ja katajia. Ruskettuneet lahojuuriset katajat ovat ensimmäisiä merkkejä taudin esiintymisestä. Juurikääpä muodostaa metsikölle yleensä pysyvän haitan. Se pystyy elämään pitkään kannoissa, joista se leviää uuteen puusukupolveen.

Sieni tappaa aluksi juurien jälsisolukkoa ja lahottaa sitten valtaamansa juuret. Jällen kuoltua nila ei enää uusiudu ja juurien energiansaanti pysähtyy. Toisinaan nilan toiminta voi pysähtyä puun tyvellä ympäri rungon, jolloin koko juuristo jää ilman yhteyttämistuotteita. Juurien lahoamisen seurauksena puun vedenottokyky heikkenee. Veden ja ravinteiden puute aiheuttaa latvuksen toiminnan heikkenemisen, mikä näkyy kasvun hidastumisena ja harsuuntumisena. Jos vedenotto loppuu kokonaan, niin puu kuolee. Lahoamisen seurauksena juurien sitomiskyky heikkenee ja puut kaatuvat helpommin kovassa tuulessa. Puu yrittää estää sienen leviämisen voimakkaalla pihkan erityksellä, mikä näkyy tyvellä puuaineksen tervastumisena. Voimakas pihkoittuminen haittaa nestevirtauksia, mikä haittaa latvuksen elintoimintoja.

Torjunta

Tyvitervastauti vaivaa kaiken ikäisiä männiköitä, pahimmillaan tauti vaivaa metsikköä puusukupolvesta toiseen. Puiden kuoleminen alentaa metsikön tuotosta. Yksittäisten puiden kuoleminen voi olla merkittävä tappio hyvälaatuisissa männiköissä. Juurikääpä ei pilaa runkopuuta, vaan se pilaantuu muiden tekijöiden - useimmiten hyönteisten - vaikutuksesta puun kuoltua. Jos sairastuneet puut korjataan ajoissa pois, ovat ne vielä käyttökelpoisia.

Tuhoriski on erittäin suuri kasvupaikoilla, joissa tyvitervastautia on tavattu aiemmin. Sieni voi elää pitkään vanhoissa kannoissa ja levitä niistä uusiin puihin. Taudin leviämistä edistävät kesäaikaiset hakkuut, joissa syntyy tuoreita kantopintoja ja korjuuvaurioita.

Puulajin vaihto ei takaa uudistamisen onnistumista, sillä männynjuurikääpä lahottaa lähes kaikkien puulajien juuristoja. Kotimaisista puulajeista kestävin on haapa, mutta sen kasvattamista ei ole näihin päiviin asti katsottu kannattavaksi. Puhdas koivikko kestää hyvin juurikääpää.

Sairaat puut voidaan poistaa taimikon hoidon yhteydessä, mutta siitä ei ole paljoakaan apua taudin torjunnassa. Juuristossa elävä sieni pääsee juuriyhteyksien kautta leviämään terveisiin puihin. Hakkuut olisi turvallisinta ajoittaa talviaikaan, jolloin korjuuvauriota syntyy vähemmän ja sieni on lepotilassa. Kesähakkuissa tuoreisiin kantopintoihin on syytä levittää jotakin juurikäävän kasvua estävää torjunta-ainetta. Sillä voidaan ehkäistä terveen metsikön saastumista ja hidastaa taudin leviämistä sairastuneessa metsikössä.

Torjunta-aineena voidaan käyttää 30 % urealiuosta tai biologista harmaaorvakkavalmistetta. Ne voidaan levittää kantopintoihin automaattisesti kaadon yhteydessä tai erillisellä ruiskulla heti kaadon jälkeen. Tutkimuksissa parhaat tulokset on saatu biologisella valmisteella. Harmaaorvakan teho perustuu siihen, että se pystyy nopeasti valtaamaan kannon itselleen, eikä juurikäävälle jää enää elintilaa.

Lisäksi torjuntamenetelmänä voidaan käyttää kantojen poistamista uudistusalalta.

Lannoituksen vaikutuksia tyvitervastaudin esiintymiseen ei täysin tunneta. Typpilannoitus lienee haitallinen. Monipuolinen, kohtuullinen lannoitus ei vaikuttane taudinalttiuteen.

Juurikäävän vaivaamassa metsikössä syntyy tavallista helpommin tuulenkaatoja. Hyönteiset ja sienet pilaavat nopeasti kaatuneet rungot, jollei puita korjata ajoissa pois. Vielä elävinä kaatuneet puut ovat sopivia lisääntymispaikkoja ytimennävertäjille, joten kasvaintuhojen välttämiseksi kannattaa puut korjata ajoissa pois. Tuulenkaatojen korjuuseen kannattaa yhdistää sairastuneiden pystypuiden korjuu.

 Lähde: Luke (Metla)